maanantai 31. joulukuuta 2012

Vanha pieru

Muutamana iltana on jääny rantalököilyjen jälkeen nauttimaan kesäisiä drinksuja rantabaariin vain todetakseni ettei vanha enää jaksa. Mulla on muutenkin ollut huomattavia vaikeuksia päästä sängystä ylös. Tänään toka aamu kun sain könyttyä aamiaiselle.

Ihan kummallista aatella, et on tän vuoden vika päivä. Taas yks vuos täynnä yksinäisyyttä ja tyytymättömyytä takana. Siinäpä vasta aihetta juhlaan. No mut ainaki saan lopettaa ja alottaa vuoden pakkases värjöttelyn sijaan hikoillen.

Nyt mä taidan mennä ruokalevolle. Pitäkää peukkui ettei ne venähdä ihan älyttömän pitkiks.


lauantai 29. joulukuuta 2012

Hylje

Näin viime yönä terapeutista unta. Pari viikkoa vielä aikaa seuraavaan tapaamiseen mut ilmeisesti tää lomailu yksin ja lähestyvä eroomisvuosipäivä puskee väkisinkin tajuntaan vaikka kuinka yritän auringossa pehmentää pääni ja unohtaa muun maailman.

Eilen iski bikiniläskeysahdistus mut kyl mä sen sit jotenki selätin valehtelemal ittelleni et ku tuun kotiin alotan itsestäni ja kurveistani huolehtimisen.

Nyt mä lähen kattoon oisko noissa elämäntapahippien rantapuljuissa jotain sopivaa rantakolttua mulle.

Toivottavasti mäkin oisin kohta ihan valaistunut ja harmoniassa tän universumin kanssa.


torstai 27. joulukuuta 2012

Are you alone Miss?

Harjottelen Starbucksissa aikani kuluks kahvin juontia. Mul on loma ja vitusti vaan aikaa tai no paluulentoon asti siis.

Tän kaffen (joka sisältää varmaan enemmän kaikkee muuta kun sitä kahvia) jälkeen lähen johki paattikierrokselle. Luvassa mm. Käräytetty nahka. Mut sehän kuuluu asiaan, saa meikäläinenkin sen perus Turre-Turisti lookin.

Perse mesta kun täl saarel ei harrasteta julkist liikennettä tai pyöräilyy. Kaikki köröttelee mopoil tai takseil. Mähän siis oikeesti rakastan taksis istumista (aina maksuvaiheeseen saakka) siel himas mut tällai reissus ku on niin ois kiva nähä paikkoja muutenki ku taksin ikkunasta.

Vaikka väkivalta ei muka ratkaise mitään tekis mieli fyysisesti kurittaa seuraava urpoa, joka kysyy multa, oonko yksin matkalla ja katsoo mua sen jälkeen säälivästi. Ihan kun mä kaipaisin ulkopuolista muistutusta asiasta koko ajan. Eikä noilla pariskunnilla näytä sen hauskempaa olevan. Toki ekaa kertaa kun kiertää vieraassa paikassa, on kivempi eksyy kaksin ku yksin mut on niistäkin tilanteista selvitty. Mä kun olen tällänen kielitaitoinen ja näpsäkkä nuori nainen.

Hikisin terveisin
Miss Alone

Tän postauksen julkasu ei nyt tuu ihan reaaliaikasena, en istu enää kaffella. Jostain syystä en saanu tätä päiväl julkastuu.


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Elämän tarkoitus

Terkut Kuala Lumpurista! Tai kentält oikeestaan, jatkan just matkaa Pohjois-Malesiaan. Kelatkaas muuten et minä the master of broken hearts lohdutin just 45min sydänsuruista jenkkityttöö ja viel enkuks.

Ei mul muuta.



perjantai 21. joulukuuta 2012

Taantumus

Kävin tänään vuoden vikassa terapiaistunnossa. Oli vaihteeksi ihan virkistävä sessio, kun innostuin muistelemaan erästä viikon takaista ratikkatapausta. Tilanne meni jotenkin niin, että odotettiin Historyboyn kanssa ratikkaa helvetin kauan, eikä voitu ottaa bussia, koska joku urpå oli jättänyt bussilipun kotiin. Siinä me sitten värjöteltiin ja ärsytys kasvoi kasvamistaan. Jos mä olisin ollut kolmevuotias kakara, olisin heittäytynyt itkupotkuraivsreiden valtaan siihen pysäkkikatoksen viereen. Nyt lähes kolmekymppisenä naisena mä tyydyin aikuismaisesti mököttämään ja tiuskimaan.

No ärsyyntyminen ja vitutushan on ihan normaaleja ja uusiutuvia luonnonvaroja mutta voisi kuvitella, että näin tiiviissä kanssakäymisessä vastakkaisen sukupuolen kanssa keksisi jotain parempiakin kiukuttelun aiheita. Historyboyllä on mm ihana tapa levitellä käytettyjä nenäliinoja ympäriinsä mutta siitä mä en yhtään jaksa vittuuntua. Sen sijaan ratikoiden myöhästymisestä mä jaksan kiukutella aivan kun Historyboy olis joku julkisen liikenteen jumala, joka pystyis pitämään ratikat ja junat aikataulussa säässä kuin säässä.

Tää kiukkuilukeissi ei siis suinkaan ollut elämäni ensimmäinen eikä viimeinenkään, joten huolettaa että pilaanko tämänkin orastavan rakkaustarinan taantumalla pikku kakaraksi heti kun vastapuoli tuntuu riittävän läheiseltä ja turvalliselta. Täytyy opetella kilahtamaan normaaleista asioista, koska kyllä mä tiedän monia miehiä jotka kestää mäkättäviä ämmiä mutta kukaan ei jaksa naista, joka kiukuttelee sattumanvaraisesti mistä milloinkin. Varsinkin kun pidemmän päälle selitys pms vaivoista ei vaan enää mee läpi.

Terapeutin mukaan ensimmäinen askel muutokseen on ongelman oivaltaminen. Eikä tää ongelma tavallaan edes ehkä oo mun vika, koska kaikkihan johtuu jostain lapsuusjutuista. Kerrankin jään hyvillä mielin terapiatauolle.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Kauniit sanat

Eilen oli huima päivä, kun Historyboy rupes oikeen lepertelemään. 

Mä voisin vaihtaa uskontoa sun takia, paitsi en muslimiks.

Tää on varmaan kauneinta mitä ykskään mies on mulle ikinä sanonut. Edellinen ykkönen oli muutaman vuoden takaisen juhannusheilan lämmin huomionosoitus naamioituna vähän tökeröksi möläytykseksi, joka meni jotenkin näin: Mulla on kännissä kauheen huono arviointikyky naisten suhteen.

Ihan kaunis ajatushan tolla Historyboylla kait on tossa ollut mutta enemmän mä oisin otettu, jos joku kissa-allergikko vaikka siedätyshoidattas ittensä kestämään Rollea, jotta vois olla mun kanssa. Sen olis pakko olla rakkautta. Noi uskontojutut sen sijaan on aina vähän hankalia.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Post-It


Historyboyn kämppis (joo, se on muka aikuinen ja asuu kämppiksen kanssa) oli jättänyt mulle täs yks yö viestin kylppärin peilikaappiin. Joko sitä häiritsi mun kosmetiikkapurkit siinä jossain tai sitten niillä on joku diili Historyboyn kanssa, et ne tällai avittaa toistensa pariutumisia. En tiedä kummasta pitäs huolestua enemmän.

Lisäks Historyboy on ilmassut halukkuutensa yksavioisuuteen. Se ilmotti, ettei sitä nyt mitkään pikkujoulupirkot kiinosta, vaikka keskellä kuuminta sesonkia mennäänkin. Mä anoin lisäaikaa vastaamiseen. Onneks lähden ylihuomenna Ruotsiin, joten tätä asiaa tarttee ajatella toivonmukaan seuraavan kerran vasta ens viikolla.

Oon muutes rekrytoinut Historyboyn hoitaan Mörriä ton matkan ajan. Hirveen kätevää monellakin tasolla. Ei tartte ainakaan pyytää mutsilta mitään apua, kun kissanhoito järjestyy omien kontaktien avulla. 

lauantai 24. marraskuuta 2012

Huoli pois!

Olen mä vielä hengissä, sinkku ja aikalailla masentunut ja tyytymätön. En vaan oo jaksanut tai ehtinyt kirjottaa. Oon nysvännyt niin vitusti Historyboyn kanssa, eikä se tiedä tietenkään mun blogielämästä mitään, joten sen läsnäollessa mä tyydyn vaan laukomaan ääneen näitä mun suuria viisauksia sen sijaan että jakaisin niitä myös täällä.

Se, että tietää milloin toinen maailmansota alkoi, ei kuulemma vielä tarkoita sitä, että harrastaa historiaa. Helpottava tieto, eikö?

Lisäksi mun puhelin on soinut tänään kaksi kertaa. Kumpikaan soittajista ei ollut puhelinmyyjä. Kyl tää tästä!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Sabotage

Täällä mun ankeessa yksiössä on oikeesti tapahtunu kaikkee tosi diippii shittii niinku ajattelun tasolla. Joskus on näköjään ihan hyötyä näistä ihmisvihaperiodeista. Nyt kun sais terapeutille hätävastaanoton vielä kun muistan nää pohdintani niin tästä kaikesta tän viikonlopun kurjuudesta saattas jopa olla jotain hyötyä.

Kuten asiaan kuuluu mä olen kaavoihini kangistunut väsynyt ämmä. Tän mun orastavan parisuhteen pilaamisrituaalin orjallisesta noudattamisesta ei kuitenkaan mun tietääkseni saa muuta palkintoa kun yksinäisyyden mut huomaan, että kyseinen sabotage-ohjelmisto on mun päässä käynnistynyt jälleen kerran. Kohteena on tällä kertaa Historyboy.

Homma etenee siis seuraavan kaavan mukaan. Ensin tapaillaan mukavasti ja rennosti tai ainakaan muunlaisia olotiloja ei tietenkään näytetä tai kerrota. Alussa pitää olla rennon kool. Sitten se miesparka luulee olevansa turvallisilla vesillä ja osoittaa kiinostuksensa muutenkin kuin puristamalla perseestä. Täs kohtaa sit sabotage alkaa. Ensin sillai pienemmällä teholla ja kun se ei tepsi, nostetaan tehoja asteittain. Ekana voi just vaikka vittuilla vähän kaikesta muka leikillään. Kun se ei oo vittuilusta loukkaantunut riittävästi, pitää itse ahdistua. Tähän käy hyvin kaikki mitä se mies sanoo tai tekee. Jos se vaikka haluaa tehdä ens viikolla jotain, niin siitä on helppo ahdistua tai jos se hipasee vahingossa, kun istutaan ratikassa. Ahdistumisen jälkeen on vielä viimenen ultimatekeino jäljellä. Pitää suuttua ja alottaa riita jostain, ihan mistä vaan. Ja tadadaaa mukava yhdessäolo ja tapailu on saatu muutettua myös miehen mielestä epämielyttäväksi asiaksi, eikä pelkoa suhteen syventymisestä enää ole.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Postimerkkien keräilyä

Se on tosi jännä, että harrastustoiminnassa kun ollaan vapaa-aikaa viettämässä, osa ihmisistä ajattelee, että se tarkoittaa samaa kun, että voi käyttäytyä ihan vapaasti miten huvittaa. Koska joku ärsyttää, on tietty ihan luonnollista, et sille lähetetään kilometrin pituinen haukkumakirje sähköpostilla, vaikka ollaankin eletty teini-ikä jo 1900-luvulla.

Mä oon myös miettinyt, että mikä kansalaisopisto järkkää sitä kurssia, jossa opetellaan tulkitsemaan toisten ihmisten sanomiset ja tekemiset tahallaan aina ihan päin vittua.

Mä tarvii siis uuden harrastuksen. Mieluiten nyt sellasen, jossa ei tarvii olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä.

torstai 15. marraskuuta 2012

Riistaa

Juttelin just Historyboyn kanssa puhelimessa ja onnistuin feikkaamaan, et muka tiedän, kuka vittu on Matti Klinge. Onneks nykyisin nää nettiyhteydet on kohtalaisen nopeita. Nyt vaan herää kysymys, et miks vitussa mun pitäs tietää, kuka on Matti Klinge.

Lisäks mä meinasin itse sortua siihen surullisen kuuluisaan fraasiin, jonka inhoan kuulla toisen osapuolen suusta. Historyboy nimittäin sanoi, että meidät oli kutsuttu sen systerin ja sen poikaystävän luokse syömään jotain metsästyssaalista (yök). Meinasin eka väittää, et mä en syö lihaa/oon laihiksella mut eihän se sitä ois uskonu. Onneks mä sit muistin et mä oon vähä kipee. Köhköh!

Taitaa mennä vähän liian vakavaks, adjö!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Todiste


Tässä nyt todiste täst kosinnasta, jonka Historyboy oli jättänyt mulle. Kyl tää mun maailmassa on oikeesti jonkin asteinen parisuhdeasia, jos jätetään omaisuutta toisen ihmisen kotiin selvin päin. Tää tilanne vielä paheni, kun Historyboy soitti mulle täs illalla. Siinä juttelun lomassa hän mainitsi unohtaneensa (just joo) ne päntsinsä tänne ja ehdotti, et jos pesen pyykkiä, niin voin samalla pestä ne sen housut. Vastasin, että tää ei oo pesula. Läpällä tietty.

Nyt jatkan zättäämistä pitkätukan kanssa.

Suojelua

Aamulla mua ärsytti suuresti, kun lähdin piikomaan ja Historyboy jäi tänne koisimaan. Toisaalta nyt on sänky kerrankin pedattuna. Tää mun ja Historyboyn sutina otti täs sängynpetauksen tiimellyksessä jonku megapelottavan harppauksen. Se jätti kysymättä unohti kotipäntsinsä tänne. No onneks mulla on nyt kuumeinen olo, joten voin hyvin kieltäytyä näkemästä sitä sanomalla et oon kipee, enkä tavallaan ees valehtele kauheesti. Ja sit tietty päälle vitullinen teeskentely, et ne housut ei oo täällä, tai en oo muka huomannu et ne on. Ihan mitä vaan, kunhan asiasta ei puhuta.

Toinen mielenkiintonen juttu on se, että työsuojelu ei siis suojaa työltä. Sinne on mentävä, ahdisti tai ei. Pitäis varmaan ryhtyä maksamaan jotain suojelurahaa jollekin, että uskaltais käydä wilmassa ilman rauhottavia. Annoin syksyllä kyllä kanslistille kympin mutta se oli kait johki kukkarahastoon.

I know where u live.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Yökastelu

Hirveen mielyttävää herätä aamulypsyn aikaan univaatteet täysin kastuneina omasta hiestä. Jos mä joskus löydän sen elämäni miehen, kuinkahan monta yötä se kestää jakaa mun kanssa samassa aviovuoteessa? Ite en oikeen enää kestä.

t. Yökastelija

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Mä laminoin kohta sut!

Mä täs tänään taas jäin miettimään työni varjopuolia. Isoin miinus on kersojen vanhemmat ja nää modernit yhteydenpitoväylät, joiden avulla ne voi raivota sähköisesti ihan kirosanojen kera. No onneks koululla on laminointilaite. Aina kun vituttaa, laitan sen päälle ja teen mun lemppariryhmälle jonkun ankeen pelin tapaisen. 

Ja taas ne muuten lähetti sieltä mun nettioperaattorilta jonkun helkkarin laskun. Eikö ne vieläkään oo tajunnut, että mä en kuitenkaan saa niitä maksettua. Sit niil on taas kauhee homma kuunnella mun käryymistä siellä asiakaspalvelussa. Ihme touhua.

Mun työelämän ulkopuolinen elämänhallinta on syyslomalla.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Sieluni matto

Mä alan oleen nyt aika vakuuttunut siitä, että mun unelmieni täyttymys ja tuleva eksäni ei oo tuol internetissä. Yks ilta täs olin ihan et wau, kun katoin, et inboxi pullotti täynnä uusia viestejä. Aattelin, et näistä jonkun on oltava vastaamisen arvoinen. Ja olihan niistä moni, mut ei sillai ku ois toivonut.

Nyt mä oon sitten alottanut uuden harrastuksen tuol deittipalstalla, kun siellä tulee niin paljon roskaviestejä niiltä sammakoilta. Mä oon alkanut vittuilemaan niille urpoille saadakseni edes jotain hupia tästä kaikesta. Yks tyhmä laittoi mulle nyt kolmannen kerran sen saman mitäkuuluukaunokainen-viestin (joo, mä arvaan, et säkin oot saanut sen), niin vastasin sille jotain, että kuuluu samaa kun ekalla kerralla kysyttäessä. Muutama seksipalveluita vonkaava perheenisä on saanut multa kans vastauksen. Toiselle suuseksistä haaveilevalle kirjoitin jotenkin näin: Kuulostaa tosi pahalta toi sun tilanne, enkä usko että helpotusta on luvassa. Koita kestää ja aloita vaikka joku uus harrastus, jos tilanne käy oikeen sietämättömäks.  

Ja oma alalajinsa näissä copypaste-viesteissä on nää google tranlatorin aikaansaamat mahtavuudet. Kuinka moni teistä on saanut tämän?
Hei, Olen erittain Iloinen, Etta kirjoitit sinulle! Nimeni Rekko, . haluaisin halusi jatkaa vuoropuhelua, JOS et todellakaan valita, haluaisin OLLA Kiva edelleen kommunikoida teille, toivon, Etta vastaat minulle Aion odottaa kirje, yourprofile täynnä naisellinen mielessä luulen ur sieluni matto ... Olen kiinnostunut sinulta profiilisi täynnä positiivisia, 

Eikä muuten kinosta, mä oon vaan töissä täällä!

Paskan määrä on vakio, sen tiedän. Sitä tulee aina ovista ja ikkunoista. En vaan välittäis saada sitä paskaa erään mukulan erittäin sekaisin olevalta huoltajalta. Mieluummin saan paskaa tolta mun kissalta vaikka. No ikävä juttu täs elämäs on kait se, ettei osaansa voi oikeen valita, eikä idiootin kanssa voi järkevästi keskustella.

Ja kaikille teinien vanhemmille tiedoksi, että kyllä ne puberteetin tuskissa olevat ipanat puhuvat aina täyttä totta. Tietenkin.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Zombi

Joku ehdotti mulle kirkasvalolampun hankkimista, kun tänään duunissa näytin olevan koomassa. Mä taisin sähistä sille takasin, näyttää hampaita ja sanoo, et mä yritän säästää energiaa.

Ja en muuten todellakaan oo vastaamassa johkin työterveyskyselyyn anonyymisti. Ei mun mitään kyselyy tartte tehdä tietääkseni terveydentilani. Alepan kassakin sen varmaan tietäs ihan kysymättäkin.

Nyt käyn vielä iltasaduksi lukemassa treffipalstaa, jotta voin taas tuntea itseni erittäin onnistuneeksi yksilöksi ja itkeä itseni uneen.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Ylitsepääsemätöntä

Ja miks vitussa mulla oli niin kiirus sopia treffit tän huomisen hepun kanssa selittynee hauskalla sattumuksella, joka tapahtui tänään tehtaalla. Opetussunnitelmaanhan kuulu niinkuin sen opetettavan kielen kulttuuriinkin tutustuminen (enkö mä vaikutakin ammattimaiselta). Esim että ranskan opiskeluun kuuluu viinien maistelun alkeiskurssi ja ruotsin perusteisiin kuuluu Ruotsin euroviisuhistorian opettelu. No me sitten enkun tunnilla juteltiin Irlannista ja musiikista. Keksimpä soittaa U2:n sijaan jotain kersoille vähemmän tuttua Irlantilaista shittiä. Eikä muuten ois pitänyt.

Jostain mä sain päähäni, että kuunnellaas Sinead O'connorin vittumunelämäonpilallailmansua-biisi. Enhän mä muistanut, että mä meinaan rupee itkemään, kun kuulen sen. Piti vielä laittaa sellanen versio pyörimään, mistä mukulat voi tavaa sanat. Eipä ollut itku kaukana. No onneks ne kasiluokan apinaa muistuttavat pojat sai mut sitten palautettua takasin maanpinnalle. Jossain nekin sentään on sit hyvä. Eipä oo nimittäin kukaan aikuinen mies saanu eksää pois mun mielestä yhtä vikkelästi.

No kyllä se sitten myöhemmin hiipi takaisin mun päähän. Niinhän se aina tekee. Ihan sama ketä mä tapaan ja jopa halaan, niin korvikkeilta ne kaikki loppujen lopuks tuntuu. En vaan hetkellisesti halunnu antaa periksi tolle ajatukselle, joten oli pakko sopia treffit ja uskotella itselleen, että vielä on toivoa. Mun sarkastis-ironinen pessimistiminä ei halunnut taipua kyynis-masentuneen minän edessä. Nyt tosin haluisin perua koko paskan mutta ehkä odotan huomiseen ja katson makaanko vielä huomennakin sängyssä verkkareissa kyynis-masentuneena silmät itkuisina kuuntelemassa kaikkee paskaa sydänsurumusaa.

Kumpi ois niinku parempi vaihtis?
a) Hyväksyy, että en pysty ottaan ketään uutta ja itkee näitä itkuja kotona vaikka loppuelämän, jos/kun siltä sattuu tuntumaan.
b) Lakasta sydänsurut patjan alle ja tyytyä siihen, että kaikki tulevat on enemmän tai vähemmän korvaavia tuotteita.

Kovin on mahtavat skenaariot tulevaisuuden varalle. Parempi mennä unille.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Game on!

Kaapattu kuva 




En mä ole ihan täysin pessimisti, koska hyppään takas karusellin kyytiin, vaikka on tuoreessa muistissa edellisen setin aiheuttama paha olo. No ehkä mä kuitenkin vähän olen, koska tämä niin hyvin osui ja upposi. Sovin tapaavani yhen duden huomenna. Todennäkösesti mä en tuu illan aikana tai sen jälkeen näyttämään yhtä hottikselta kun Britney mutta ilme saattaa olla identtinen. Pelottaa vähän, et mikähän mörkö siellä on vastassa, kun oma arviointikyky on pari kertaa pettänyt todella pahasti näiden nettimiesten suhteen.

No jos ei muuta niin eipähän tartte koko huomista yksin kärvistellä ja saanpahan taas hauskan tarinan kerrotavaksi. Vielä pitäisi löytää joku, jota jaksais kiinostaa kuunnella.

torstai 1. marraskuuta 2012

Sovitus

Mun morkkiskierre vaan jatkuu ja jatkuu. Oon koko viikon yrittänyt sovitella viikonlopun syntejä, jotta voisin taas tuntea itseni kelvolliseksi kansalaiseksi, yhteiskunnan tukipilariksi, fiksuksi veronmaksajaksi. Autoin koulutukseen menevää työkaveria hädässä ja pidin muutaman sen tunnin ja samantapaisen palveluksen tein harrastujutussakin. Näiden lisäksi mä oma-aloitteisesti ehdotin, että pidän ensi viikolla aamunavauksen, kun on se ruotsalaisuuden päivä. Tehokas mä en tällä viikolla oo missään nimessä ollut mutta hirveen avulias ja nöyrä.

Musta on kyllä alkanut tuntua siltä, että olis helpompaa, jos olis katolinen ja kävis vaan tunnustamassa syntinsä ja lausahtelis muutamat ave mariat. Ainakin kun miettii, mitä mä tän morkkistelun ja sovitustyön takia tänään tein. Mä vastasin myöntävästi, kun äiti ehdotti tulevansa käymään. Toki mä pohdin vastaustani ensin useamman tunnin mutta kuitenkin.

Äiti oli jossain koulutuksessa tässä mun kodin lähellä, tuskimpa se muuten ois kyläilyä ehdottanut. Varmistaakseni kauhisteluvapaan vierailun, tein duunin jälkeen paniikissa vartin pikasiivouksen. Eli sängynpetaus, vaatekasat sohvalta kaappiin yhedessä mytyssä, sohvatyynyt lattialta sohvalle, viikon postit pois eteisen lattialta, ruokapöydältä roinat urheilukassiin piiloon (nyt ne on taas takasin pöydällä) ja vessan lavuaarin pyyhkäsy. Toimi hyvin, ei tullut paheksuntaa.

Vierailun tunnelma oli heti alussa hyvin väkinäinen ja ahdistava. Kun äiti rupesi puhumaan mun siskosta, mulla petti itsehillintä ja naamari tippu pois naamalta. Aluksi äiti tietenkin puolusteli siskoa, niinhän se aina tekee ja olin varma, että se lähtee ovet paukkuen menemään, koska mä vaan huudan ja riitelen. No en mä ihan oikeesti kyllä huutanut, vähän toki vihamielinen olin kunnes sit pillahdin itkuun. Kun ne kyyneleet lähti mun silmistä valumaan, tapahtu varmaan jotain yliluonnollista tai maagista. Mutsilla heräs joku äidinvaisto. Ironista tässä on kai se, että oon tosi pitkään välttänyt näyttämästä tunteita sen seurassa, kun oon kokenut, ettei se osaa vastata niihin ja siks meidän välit on ollu hyvin asialliset ja jäätävät. Et oisko sit kuitenki pitänyt itkee noi itkut jo aiemmin.

Vaikka mikään tuskin kuitenkaan tulee muuttumaan, niin oon oikeestaan aika tyytyväinen, että avasin suuni ja sain sanottua, et musta tuntuu, etten mä oo yhtä tärkee ku systeri. Oisko mun itseilmasu parantunut, kun tää tilanne ei päättynyt katastrofiin ja itsesyytöksiin ja lupaukseen pitää turpa kiinni aina ja ikuisesti.

Seuraava taivaspaikka-anomukseen liittyvä hyvätyö on sit vissiin kontaktinotto systeriin, kun sillä on merkkipäivä viikonloppuna. No ehkä mä siihen mennessä oon taas normalisoitunut ja lopettanut kaikenlaisten epämiellyttävien asioiden oma-aloitteisen tekemisen. Pitäkää peukkuja.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Kelvollinen


Vietittekö Halloweeniä? Mun Halloweenhahmo oli lauantaina känninen urpo. No eipä tartte erääseen ravintolaan hetkeen (tai ikinä) mennä pyörähtämään. Sen lisäksi, että koin tarpeelliseksi vittuilla ihan kaikille, jotka vaan kuulivat, olin jätellyt koko omaisuuteni ympäri tätä raflaa. Onneksi sain delegoitua kamojen hakemisen Historyboylle (god bless his soul). Kaikki oli tallessa, kumma kyllä. Mulle ois kyllä ollu ihan oikein, että kaikki roina ois kadonnut, kun olin niin karsee ja humalainen. Kuulemma mulle pitäisi laittaa valjaat, kun olen maljassa. Olin ilmeisesti hieman vaikeasti hallittavissa. Tämä on toki vain kuulopuhetta, itse en oikeen osaa kommentoida. Diakuvista on vaikea saada tarkkaa käsitystä tapahtumista.

Sunnuntaina piti sit vielä olla ne helkkarin vaalitkin. Edellisissä eduskuntavaaleissa en voinut äänestää, kun olin niin hullu ja neljän vuoden takasissa kuntavaaleissa äänestin väärää henkilöä. Tälläkään kertaa mun suoriutuminen tästä kansalaisvelvollisuudesta ei mennyt ihan niinkuin käsikirjassa. Ekanakin en uskaltanut lähteä ulos yksin, joten hissan open piti kuljettaa mut lähikoululle. Siellä vaalivirkailija huomasi, että mun henkkarit ei oo ollut voimassa puoleen toista vuoteen.

Tän henkkarikohelluksen takia mä unohdin mun ehdokkaan numeron. Tai muistin mitä numeroita siinä on, mutten sitä, missä järkässä. Ainoan ehdokkaan numero, joka mulla tuli mieleen, oli se jota en missään nimessä ollut äänestämässä. Kello oli tietty jotain sekunttia vaille kahdeksan ja siellä kopissa muhun iski äänestyskoppipaniikki, joka ilmeni mm. äkillisenä lukutaidottomuutena. Selasin Vihreiden ehdokaslistaa saamatta mitään tolkkua koko hommaan. Historyboy tuli sit ihmettelemää, että mikä kestääja auttoi numeroiden piirtämisessä. Sitä tosin tultiin hätyyttämään pois, koppiin saa mennä vaan yks äänestäjä kerrallaan. Et tällästä tää demokratia sit on. No annoin ääneni ja ehdokas pääsi läpi. Ja kyllä tein valinnan aika pitkälti pärstän mukaan. 

t. Yhteiskunnna tukipilari

p.s. En ymmärrä, miksi mun koti näyttää tällästen viikonloppujen jälkeen aina siltä, kun joku olisi etsinyt sieltä jotain salaisia asiakirjoja. Onko jollain samantapaisia kokemuksia? 

perjantai 26. lokakuuta 2012

Jatkojohdon tarpeessa

Mulla on joku kirjoittamisesto päällä parhaillaan. Ei mitenkään tarkotuksella. Ahdistaa vaan niin paljon, että en pysty edes jäsentelemään näitä sekavia ajatuksia. No näin siinä käy kun nukkuu päikkäreillä pommiin, eikä ehdi terapiaan. Täs sitä nyt sit ollaan. Taas kerran. Vittu kun sais edes itkettyä tai jotain, että tää jumitus ja jäykkyys helpottas.

Tekis mieli työntää topsipuikko tosi syvälle korvaan  ja pyöräyttää.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Love is in the air

Virtsankarkailuongelmien kanssa täs tarpeeks tuskailtuani, oon yrittänyt keventää fiilistä sillä tyypillisellä tavalla, eli tuijottamalla Suurinta pudottajaa. Ja tajusin (sadannen kerran), et mä oon ihan rakastunut Bob Harperiin. Voi kumpa mä saisin jostain itselleni oman Bobin. Kelatkaa miten sheipeissä mä oisin ja kuinka järjestyksessä elämä olis. Se ois mahtavaa se. Sit kelatkaa, et sais lisäks tuijottaa sitä sen jumalaista runkoa ja kauniita kasvoja.


p.s. Opin eilen et Kierkegaardin mukaan onnellisuuden eka taso on esteettinen taso, jossa välitetään vaan pinnallisista asioista. Mä olen siis ainakin ekalla levelillä. En tiedä sitten nostaisko luomumaidon ostaminen mut eettiselle tasolle, joka on taso numero kaksi.

Synninpäästö

Pissit pissitty ja pitkätukka karkotettu, nyt voi taas relata. Jesh!

Rolle sai syntinsä anteeksi pitkätukalta tai ainakin se väitti, että ei nää Rollen pissaleikit häntä haittaa. Pari hauskaa vitsiä mä yritin zätissä aiheestaa vääntää mutta tuli kyl tosi säälittävä olo. No ainakin sitten ku pitkätukka on kusipää mua kohtaan, niin voin lohduttautua sillä, etä Rolle kosti sille mun puolesta vaikkakin tosin vähän etuajassa.

Mut kiva, että pissadraama on ohi, vielä kun perhedraamat selviäisi niin olis aika mahtista. Joku (en tosin minä) oli tos joku päivä uskaltanu sanoa mun siskolle ei ja nyt on helvetti päässyt irti. Mä oon sikäli onnekkaassa asemassa, et kun en oo siskon kanssa väleissä, en joudu kuuntelemaan sen huutoa, kunhan vaan maltan pitää lusikkani kaukana tästä sopasta. Mä tosin kävin eilen kirjakaupassa ja osui silmiin kirja, jonka nimi oli jotain tyyliin Miksi aina sinä? Ajattelin, että se ois loistava syntymäpäivälahja systerille mut toisaalta ehkä se ois vähän turhan provosoivaa, vähän kun tahallaan kaivais verta nenästä.

Mä en voi ymmärtää, miten mun sisko pystyy vuodesta toiseen terrorisoimaan meidän muiden elämää. Ja enitenhän tässä kärsii sen teini-ikäinen kersa. Sen lisäks et systeri käyttää sitä riitojen välikappaleena ja viestinsä viejänä, on se myös ottanut systeristä tietty esimerkkiä siinä, miten näitä sosiaalisia suhteita hoidetaan. No onneks itellä ei oo jälkikasvua niin voin tekopyhästi myhäillä ja nostaa itseäni jalustalle.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Pissis

Olempas mä söpö vaikka mul onkin vähän virtsankarkailua.
Rompanista on tullut ihan mahoton. Pitkätukka kävi eilen kylässä ja toi Mörri kusi sen paidalle, joka oli lattialla. En sit tiedä, oliko tää Rollen tapa ilmasta, että toi ei oo kelvollinen mies. Ehkä se näin yrittää pitää musta vähän huolta tai sit se oli mustis ku mä nyhjäsin sen pitkätukan kanssa, enkä huomioinut häntä pariin tuntiin.

Kesällä mä ostin sille uuden vessamökin, sellasen hienon kaksosasen, jossa likanen hiekka menee alaosastoon ja vaihdettiin puupelletteihin. Sen jälkeen se on ollut tosi hakala näissä vessatouhuissa, vaikka tän uuden vessan mä pidän paljon ahkerammin siistinä ja se haisee vähemmän. Luulis että sinne ois kiva käydä lorottelemassa mutta ei näköjään. Vessanmatolle ja vieraiden vaatteille hän tekee mieluummin haisevat toimituksensa. En yhtään ymmärrä ton tyypin meininkiä. Enkä usko, että se on kipeäkään on tai stressaantunut. Jos tää on vaan jotain esipuberteettisen teinin kiukuttelua niin voi perse.

Kiva täs nyt sit kehitellä jotain vitsiä mun kissan pidätysvaikeuksista miesvieraalle. No katotaan tuleeko se pitkätukka enää kylään.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Perusmoodi

Jotain outoa on tapahtunut. Joko jäätävät vitutukset on laimentuneet tai sitten mä olen liian uupunut tai tottunut olemaan vittuuntunut, niin ettei sitä enää edes oikeen huomaa. Ihminenhän kai sopeutuu kaikkeen. Vitutus on mun perusolotila.

Vielä ihan masennuksen alkuvaiheessakin saatoin välillä olla todella vihanen ja raivoissani. Itkin, huusin ja olin hysteerinen. Kyllä mä vieläkin itkeskelen mutta lähinnä yksin kotona ja aika hiljaa niiskuttaen. Aiemmin itkukohtaus saattoi tulla missä vaan. Useimmiten esimerkiksi työpäivän jälkeen matkalla kotiin. Ehkä on ihan hyvä merkki, että pystyn jo vähän hallitsemaan itseäni ja tunteenpurkauksia. Toisaalta mulla on sellanen olo, että kaikki on tasapaksua mössöä. Ei oo ylä- tai alamäkiä, on vaan tasasta menoa 50 metriä pohjamutien alapuolella.

Tietty mä oon ilonen, että oon vähän enemmän balanssissa kun vaikka vuosi sitten. Kuitenkin tuntuu, että en oikeen oo elossa. Hengitän kyllä ja yritän selvitä arjesta mutta en tunne olevani elossa. Ei paljo vitsit naurata tai paskat uutiset itketä.

Välttelenköhän mä näitä tunneskaalan ääripäitä?

maanantai 15. lokakuuta 2012

Never ending misery


Kamalaa jos mä oon tällanen aina. Jos mä elän vanhaks asti, niin mä haluaisin voida istua siinä kiikkustuolissa ja muistaa jotain hyvääkin tästä eletystä elämästä. Mä en haluu lopunikääni pillahtaa itkuun tai olla katkera, kun ajattelen eksää tai muutamia muita elämäni entisiä merkkihenkilöitä.

Ja tänään mulle valkeni sellanen tosiasia, että ellen linnottaudu täysin kotiin koko loppuelämäkseni, niin näitä surua ja katkeruutta aiheuttavia ihmisiä ehtii vielä tulla mun elämään monia kappaleita, mikä tarkottaa, että sit vanhana on vielä enemmän paskoja muistoja. Ellei sit joku oikeesti keksi sellasta systeemii niinku Iternal Sunshine of the Spotless Mind leffassa. Se vois koitua mun pelastukseksi mut se kyl tais olla ihan fiktiota. Perse.

Vittu et itkettää.



lauantai 13. lokakuuta 2012

Kuva-arvoitus


Mikä mahtaa symboloida onnea mun uudessa huoneentaulussa "onni asuu täällä"?

Mulla itellä tulis heti mieleen joku pilleripurkki tai vastaava mutta se ei oo oikee vastaus. Tää on joku muinaisten roomalaisten keksimä juttu ja sillon ei kai vielä ihan kauheesti käytetty antidepressantteja.

(Sori tää äkillinen historianörtteily. Tämä olkoon kaikille varoittavana esimerkkinä siitä, miten voi käydä, jos vähän tapailee historianopettajaa.)

torstai 11. lokakuuta 2012

Saldo

Mun nettideittailu ei oikeen ota onnistuakseen (huolimatta pitkätukasta ja hissanopesta). Mä saan yhteydenottoja melkeen pelkästään yheltä hullulta, jolle oon jo pari kertaa sanonut, että mut annetaan vaan hyvään kotiin ja monta kertaa oon myös ollut vastaamatta. Se vaan sinnikkäästi kysyy joka viikko, mitä mä teen viikonloppuna. Tiedän kyllä, että sen vois kait jotenki blokata mutta en mä ole viitsinyt, koska muuten mun inboxi ammotas ihan tyhjyyttään. Ja sekös vasta surullista olis.

Joku kyl sanoi, että mä vaikutan vähän kiukkuselta nuorelta naiselta. Oikeessahan se oli, enkä mä sitä profiilitekstiä sit oo viittinyt muuttaa kovinkaan elämänjanoiseksi tai positiiviseksi. Sehän ois suunnilleen sama kun laittas jonku kauniin kaverin pärstän siihen oman sijaan. Rehellinen olla pitää.

Sit mä rupesin kans miettimään, et pitääkö täs niinku ite rupee aktiiviseks, et eiks toi homma toimikaan niin, että voi vaan oottaa, et se prinssi löytää mut tuolta internetistä. Hirmu työlästä.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Punkkua tuoppiin!

Olin eilen tapaamisessa. Istuttiin ravintolassa ja siinä käytiin sitten aluksi dialogi, joka meni jotenkin näin:

- Mä otan 16cl talon punaviiniä.
- Mulle samanlainen.
- No tuo koko pullo.

Ja jokainen varmaan arvaa, kuinka siinä sitten kävikään. Mut arkipäiväkännit on hirveen virkistäviä. Tota tunnetta en tosin ihan tavottanut tänään töissä koomatessa.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Shhh...


Vähän läheisemmissä tai tutummissa ihmissuhteissa mulla toistuu tosi usein tilanne, jossa soimaan itteäni ja toteen ihan epänormaalin usein, että olis taas vaan pitänyt pitää turpa kiinni. Mä oon liian suorasanainen tähän hiljaiseen ja vaikenevaan kultturiin. Kaikesta tästä masiksesta ja vetäytymisestä huolimatta mä olen edelleen säilyttänyt sen päänaukojan ominaisuuden (jee!!!), ehkä se on hieman laimentunut mutta olemassa se edelleen on.

Terapeutti sanoi, että se on mun vahvuus, kun olen muka niin rohkea, että uskallan sanoa ääneen ajatukseni ja pitää puoliani. Musta ei itestäni vaan tunnu yhtään siltä. Tuntuu siltä, että olis helpompaa, jos olis samanlainen väistelijä niinku monet muut. Silloin ei syntyis konflikteja kenekään kanssa. Ois vaan taitava pujottelija ja väistelis aina ongelmia ja tarvittaessa feikkais, et kaikki on ihan perfekt, vaikka oikeesti vituttais joku asia ihan jäätävän paljon.


Mulle ihmissuhteissa puhuminen on vaan jotenkin ihan älyttömän tärkeää ja haluan, että asiat aina puhutaan, eikä vaan lakasta maton alle ja hamstrata hampaiden väliin. Mistäs tää mun jankkaamisvimma sitten johtuu? No äitisuhteesta tietty! Me ei oikeestaan ikinä olla voitu puhua mistään oikeesti tärkeistä asioista ja osin ehkä sen takia meidän välitkin on jääneet tosi etäisiksi. Tän takia mulle puhumattomuus merkkaa samaa kun etäisyys. Tätä samaa etäisyyttä yritän muissa suhteissa sitten välttää ja ehkä sen takia mulle puhuminen on keino yrittää muodostaa suhdetta läheisemmäksi. No vituikshan se koko ajan menee, todella yllättävää.

Ongelma on varmaan se, että matonallelakasija ei haluu puhua ja mä taas haluan (loputtoman paljon). Kun mä sitten rohkaistun ja nostan kisun pöydälle, se toinen ahdistuu ja joko katoaa savuna ilmaan tai ryhtyy vastahyökkäykseen asioilla, joilla olen häntä loukannut (mutta joista hän ei ole aiemmin sanonut sanaakaan). Harvoin niitä asioita sit saa selvitettyä ja mulle jää vaan syyllisyys siitä, et oon kauheen hankala ihminen, kun haluun puida jotain paskajuttua. Mulle ei vaan mee jakeluun, että miten muut ihmiset tekee ton. Miten ongelmat ja ikävät asiat oikeaoppisesti tungetaan komeron perukoille odottamaan juuri oikeaa hetkeä? Ja miten pidetään huoli, että ne pysyy siellä jopa viiden promillen humalassa tai kuolinvuoteella?

Musta tuntuu, että mun maton alle ei vaan enää mahdu mitään. Saispa käsiteltyä menneet jutut, jotka vie kauheesti tilaa. No niin, sitä kai siellä terapiassa yritetään tehdä mut oishan se helpompaa tehdä se käsittely asiaan liittyvän ihmisen kanssa. Mä en jaksa ihmissuhteita, joissa on koko ajan jotain draamaa, joka jää vellomaan ja painamaan rintaa ja josta jää olo, että olis taas vaan pitänyt pitää turpa kiinni. 

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Herkkukori

Tässä nyt otos mun tän päivän sapuskoista. Todella oppien ja suositusten mukaista. Joka kerta kun olen tonne internettiin näpyttänyt päivän suupalat, on toi pinkki herkkukori pursunnut yli äyräiden. Jos ihminen on sitä mitä syö, niin mä oon melkonen herkku tän teorian mukaan.

No jos mun ruokailutavat on supersyvältä, niin liikuntapuoli ei oo enää ihan niin perseellään. Mulla on ollut tässä jo pitempään salaisena tavotteena saada itteni salille kolme kertaa viikossa. Tää viikko oli nyt ensimmäinen kun pääsin siihen tavoitteeseen. Aiempina viikkoina mä tosin oon pyöräillyt töihin, joten ihan vätys en oo silloinkaan ollut. Nyt mä rupeen vähitellen oleen siinä kuosissa fyysisesti, että salille meno ei enää vituta ja hävetä. Kunto on kohonnut ja kroppa kiinteytynyt jo ihan hitusen. En edes muistanut, miltä mun lihakset tuntui ja miten mukavaa on, kun niitä on vähän rääkännyt. Ja täs yks päivä mä löysin sisältäni sen hullun urheilijankin, joka piiskaa itseään tekemään vielä pari toistoa. 

Eli paskaa on mutta ei ihan pelkkää paskaa enää.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Voihan soijanakki!

Kamalan monta kertomisen arvoista asiaa jäänyt kertomatta tällä viikolla, kun oli se internetkatkos. Kuumien Treffitarinoiden jälkeen sopii hyvin taas tilittää ja vauhkota ystävyys/kaverisuhteista. Tällekin illalle oli toki myös treffejä tarjolla mutta mä kokeilen tälle yhelle esittää et mulla ois muka muutakin elämää.

Sain tällä viikolla yhteydenoton eräältä entiseltä ystävältä. Tää tyyppi on siinä mielessä poikkeuksellinen, että se ei suinkaan kadonnut mun elämästä masennuksen myötä, vaan jo joskus aikana ennen masista. Me oltiin ihan hyviä ystäviä useita vuosia mutta tää tyyppi rupes jossain vaiheessa seurustelemaan ja muuttui siinä rytäkässä todella hankalaks.

Tilanne muuttui jossain vaiheessa niin, että sen seurassa piti aina olla kamalan varovainen sen suhteen, mitä suustaan ulos päästi. Ja kun lisää tohon yhtälöön suuren alkoholin kulutuksen ja mun puheliaisuuden, on soppa valmis. (Tässä kohtaa pitänee tarkentaa, että mä en todellakaan ollut ainoa ihminen, jolla oli hankalaa tän henkilön kanssa.) Kerran erehdyin puolijulkisesti (eli facebookissa) vitsailemaan kasvissyönnistä (mä oon vitsaillu kyllä monesti myös lihansyönnistä mutta se ei ilmeisesti oo niin herkkä aihe) ja siitä tää veti lopullisesti soijanakit sieraimiin, poisti mut facebookkavereistaan ja jätti tulematta mun valmistujaisiin, jotka oli myöhemmin samalla viikolla. Virallinen syy oli se, että hän loukkaantui kasvissyöjäboyfriendinsä puolesta, tästä mun huonosta vitsistä. 

No nyt se on tietenkin eronnut ja muuttanut sieltä lähiöstä takaisin keskustaan ja kaipaa sinkkuelämäänsä seuraa. Tiedän toki tunteen mutta en mä oikeen oo innostunut kaveeraamaan sen kanssa, vaikka mulla ei liikaa noita frendejä olekaan. Mietin kuitenkin kovasti, että pitäiskö yrittää lämmittää välit kuntoon, koska meillä oli hirmu kivaa silloin joskus. Toisaalta edellisellä terapiasessiolla tultiin siihen tulokseen, että mä kaipaan ja tarvitsen pysyvämpiä ihmissuhteita, jotka ei heti katkea konflikteihin tai elämänmuutoksiin. Ja mikäli historia toistaa itseään, ei tässä(kään) tyypissä ole ainesta pysyvyyteen. Kenessähän olis ja mistä sellasen löytäs? 

Samasta vai erikseen?

Kertakaikkiaan hämmentävää olla pitkästä aikaa kiireinen ja jopa hieman sosiaalinen. Toisaalta myös melko uuvuttavaa. Tää mun nettitreffielämä (onko oikeesti ankeempaa sanaa?) on ollut kohtalaisen vauhdikasta huolimatta siitä, että suurin osa yhteydenotoista (siis niiden miesten) on tavalla tai toisella ihan kuolleena syntyneitä ideoita. Tarjolla on ollut nuorta ja vähän vanhempaakin rakastajaa, pikkulasten isejä, maaseudun poikamiehiä ja kaikenlaisia muita kummajaisia. Suurin osa niistä tuntuu olevan lukutaidottomia.

Mä oon tavannut nyt muutamaa jannua pari kertaa ja uhrannut tähän touhuun jopa arvokkaita viikonloppuiltoja. Mä oon nimittäin ollut aina sitä mieltä, että ei viikonloppuja kannata haaskata treffaamalla jotain epämäärästä tyyppiä, joka voi olla vaik ihan hullu, kun voi tavata kavereitakin. Nyt tilanne on vähän toinen. Ei oo kavereita ketä tavata, joten päätin sit et voi lähtee viettään perjantaita tai lauantaita treffien merkeissä.

Eilen tapasin Herra Historianopettajaa toistamiseen ja täs lähipäivinä pitäs ehtiä näkemään yhtä pitkätukkaa uudelleen. Se pitkätukka on selkeesti kaikella tavalla haastavampi, joten se tietty kiehtoo mua enemmän. Tähänkin on varmaan selitys jossain kyökkipsykologin oppikirjassa, et miks se vaikeempi tuntuu kiinostavammalta. Miksen mä kiinostu täysillä ikinä niistä tyypeistä, jotka selkeesti osottaa olevansa kiinostuneita musta, haluavansa parisuhteen ja ovat aktiivisia yhteydenpidossa? Sen sijaan et mä olisin ihan fiiliksissä tällasest tyypist kuten se Herran Historia, niin mä kuitenki haikailen vähän sitä pitkätukkaa, vaikka mä tiedän et siitä ei tuu ikinä mitään, korkeintaa pahaa mieltä.

Oli miten oli Herra Historia sanoi haluavansa tavata mut vielä, huolimatta siitä, että olin eilenkin pukeutunut tollaseen ankeeseen mustaan kaapuun, lipsautin juomisen lomassa, etten maksa laskuja ajallaan ja et oon kyyninen ja pessimisti.

Treffikaapu
 

torstai 4. lokakuuta 2012

Liittymä suljettu

Laajakaistayhteys oli poikki muutaman päivän maksamattomien laskujen takia. Tänään niillä näkyi vihdoin mun maksusuoritukset, joten ei tartte onneks enempää soitella itkuisia puheluita rankasta elämästä sinne asiakaspalveluun. Ehkä mä nyt opin olemaan ja maksamaan jutut ajallaan. Tai sit en.

Mut ei tää parin päivän netittömyys oo mun elämän laatua kauheesti alentanut. Tiedä mistä sekin sit kertoo.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Lista

Mä alotan tän blogikirjotuksen poikkeuksellisesti positiivisella asialla. Piristi nimittäin tätä väsynyttä maanantaita se, että edellinen juttu oli herättänyt yhden lukijan kommentoimaan tätä mun laskujenmaksamattomuutta. Oli suunnattoman helpottavaa kuulla, että tää on tavallaan ihan normaalia meidän epänormaalien keskuudessa.

Sit mä ryhdyin miettimään, että mitäs tekemättömiä juttuja mulla vielä olis, kun nyt on kaikki laskut vaihteeks maksettu. Täs nyt jotain mitä tuli mieleen:
- viime vuotisesta koulusta en oo vieläkään pyytänyt työtodistusta, enkä muuten kesäduunistakaan
- uus duuni alkoi jo 1½ kk sitten, enkä oo tietenkään toimittanut ihan kaikkia lippuja ja lappuja sinne
- oon tehnyt jotain sijaistunteja mutten oo niistäkään täyttänyt lappusia (ihan kun raha ei kelpais)
- pitäis varaa psykiatrille aika kun ei noi unilääkkeet oikeen jeesaa tarpeeks ja sit mun pitäs käydä myös teettään vuositarkastus/huolto pyhimmälleni
- huoltoyhtiöön ja isännöitsijälle pitäs rimpauttaa, kylppärissä on jotain outoa (ollut jo yli vuoden) ja vara-avainongelmakaan ei oo hävinnyt

Eihän näistä mikään oo sellanen, että elämä ei jatkuis, jos jättäsin hoitamatta mutta painaa silti mieltä, kun en tee noille asioille mitään.

Kaipa tota listaa vois jatkaa mutta mä en nyt halua. Kysykää parin kuukauden päästä, onko mitään tapahtunut. Veikkaan, että ei.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kaikki rästissä

Sain viime yönä vihdoin käytyä verkkopankissa (huisi viikonloppu). Edellinen vierailu taisi olla joskus elokuun puolella. Eihän tässä mitään varsinaista ongelmaa olis, jos kaikki laskut menis suoravelotuksella. No näitä avaamattomian valkosia kuoria oli kertynyt jo pieni läjä mun yöpöydän laatikkoon. Menihän siinä hetki kun niitä sitten availi ja näpytteli. En ees halua ajatella millanen summa mulla taas kerran meni ylimääräsiin viivästysmaksuihin.

En ymmärrä, miksi kaikkien aikuisjuttujen hoitaminen on mulle niin saakelin ylivoimasta. Ne mun laskut ei siis jää maksamatta rahapulan takia, vaan sen takia, että mä en avaa niitä kuoria, enkä käy riittävän usein verkkopankissa hyväksymässä erääntyviä maksuja. Entisessä elämässä mä olin tosi pedantti tällasten asioiden suhteen ja maksoin ja hoidin kaiken aina ajallaan. Nyt mä hoidan asiat vasta sadannen muistutuksen jälkeen, jos edes silloin. Ois kiva jos jaksas olla vähän tehokkaampi.

Pieni sunnuntaiahdistus ja jäätävä nälkä.

Ei oo tullu rakkauskirjeitä

perjantai 28. syyskuuta 2012

Piikkimatto

Ennen
Tavallaan tosi mahtavaa, kun onnistuu vielä 29 eletyn vuoden jälkeen yllättämään itsensä. Keskiviikkona mun pettämätön logiikka eteni ihan uusille leveleille.

En ollut kahteen päivään syönyt herkkuja (uus enkka) ja sit ekana mä aattelin, et hienoa, oon ollut kaks päivää ilman herkkuja et miksei nyt sit olis kolmattakin. Vähä aikaa mä olin ihan et tää on aika jees homma, kunnes mun aivojen herkutteluosasto ehti rekisteröidä tän ajatuksen. Sillä sekunnilla kun mä kielsin itseltäni herkutteluillan, rupes suklaa tuntumaan parhaalta asialta ikinä. Sitä olis saatava, vaikkei muka sais. Sit mä mä mietin, et miksen muka sais. Enkä keksinyt yhtään hyvää syytä. Miks mä itteeni sillai kiduttasin, johan mä kaks kokonaista päivää olin kärvistelly? Ja alkuviikon pyöräilysaldokin näytti yli 50 poljettuu kilsaa, et hyvin voi vetää vähän suklaata. Kaakaohan on luonnon oma tuote, vähän niinkun marjatkin, et ei paha, jos nyt vähä suklaata ahmii.

Mä oon aika varma, että mulla saattaa olla joku puutostila. Esimerkiks itsekurin puutos.


Jälkeen

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Siedätyshoitoa

Mä olen niin menneisyyden vanki, että on vähitellen alkanut vituttamaan kaikki rajoitukset, joita nää mun ahdistukset saa aikaan. Jaksa mitään elinkautista kärsiä. Tiettyihin paikkoihin ei voi mennä, eikä ravintoloihin tai kauppoihin. Musiikki on myös iso ongelma. Kiva että eksä on ladannut mulle hirveen liudan musiikkia, että varmasti tulee sitten mun mieleen, kun kuuntelen Ipodia aamulla polkiessa tehtaalle.


Tänään mä meinasin sitten tehdä oikeen kunnon ponnistuksen pois mukavuusalueeltani (mut en sit tietty tehnyt).  Harkitsin meneväni salille. Enkä siis mille tahansa kuntosalille, vaan sille tietylle, jossa me eksän kanssa jumppailtiin monet kerrat (joo me oltiin sellanen ällöttävän hyvännäköinen ja sporttinen pari). Eron jälkeen sinne ei oo ollut asiaa kahdesta syystä. Ekanakin mulla on lähempänäkin kotia saman lafkan toimipiste. Ja sit toisena, mulla ei vaan ole henkinen tasapaino ollut ihan riittävän vahvoissa kantimissa, että olisin sinne uskaltautunut. Nyt tää eksän salille meneminen on tullut ajankohtaiseksi, koska mun duuni on ihan siinä vieressä. Aattelin, että jos menisin sinne heti kun omat tunnit loppuu, kun voi olla varma, ettei valtion virkamiehet oo vielä leimannut kellokorttiaan päivän päättymisen merkiksi. Mulla oli salikamat tänään mukana mutta vielä en pystynyt. Tää suoritus jäi nyt mielikuvaharjoittelun tasolle. 

Edellinen kouluvuosi oli tavallaan aika helppo noin niinkuin maantieteellisesti ajateltuna. Pääsin töihin kouluun, joka oli kaukana eksästä ja muistoista. Nyt mä oon joutunut palaamaan lähelle niitä seutuja, joilla on suuri eksälataus, koska en saanut töitä mistään muualta. En mä nyt sentään ihan sen kotioven ohi joudu pyöräilemään mutta mun kaltaselle pipipäälle muutama kilometri ei oo riittävä etäisyys. Päivä päivältä on kai kuitenkin helpompaa. Yritän joka päivä vallottaa pienen kadun pätkän takaisin itselleni. Ja ehkä suvivirren soidessa tää kaupunki on taas mun.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Miten meille ois käynyt ennen vanhaan?

Hulluilla on kaikilla historiansa mutta onkohan tulevaisuutta?

Onko joku katsonut yleltä tän hulluudesta kertovan dokkarin? Jostain syystä kiinostaa kovasti. Tässä mietin et, mitä tänään unilääkkeeks nappien lisäks mut ehkä toi voi olla liian asiapitosta tähän tilaan. Tulee vielä painajaisia pakkopaidasta.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Niagaran putous

No niin nyt mä pillahdin itkuun. Johan tässä onkin koko päivä ooteltu, että milloin padot aukeaa.

Vaalaatkin voi olla yksinäisiä.


Kotiverkkareissa


Taas meni viikonloppu. En syönyt yhtään lämmintä ateriaa mutta söin yhden aamiaisen. Söin vitusti herkkuja ja yhden greipin. Katsoin liian monta jaksoa Law and orderia. Nukuin päikkäreitä. Olin kotipäntsit jalassa. Mietin mun vikoja. Mietin syitä yksinäisyyteeni. Yritin ajatella parantumista. Tietääkö joku, miten masennuksesta parannutaan?

Mä en halua viettää mun elämää tällä tavalla. Mulla ei vaan ole mitään hajua, mitä mun pitäisi tehdä toisin. Miten olla ei yksinäinen, jos on yksin?

Mä olin tyytyväinen kun satoi. Vihree näytti enemmän vihreeltä.

Tuun vielä häpeemään tätä seuraavaa lausetta joskus mutta minkäs teet. Onneks huomenna pääsee töihin.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Winner in real life

Tää on nyt seljäs viikonloppu putkeen ilman minkäänlaista sosiaalista elämää. Pari ekaa viikonloppua oli ihan jees, nukuin väsymystä pois ja puuhastelin ja ajattelin omiani. Kovin paljoa omia puuhasteluja tai ajatuksia mulla ei kuitenkaan sit ole. Kolmantena viikonloppuna rupes jo tuntuun siltä, että saatan kuolla hulluuden sijaan tylsyyteen. Nyt neljäntenä viikonloppuna oon aika varma, että maallisen elämäni päättyminen tulee johtumaan kroonistuneesta yksinäisyydestä ja sitä seuranneista kompikaatioista.

Huolimatta siitä, että mä oon oikeesti yrittänyt itse vaikuttaa asioihin ja tehdä kaikkeni sen eteen, että tää elämä rupeis tuntumaan vähän vähemmän paskalta, tuntuu ettei mikään kuitenkaan muutu. Mun elämässä ei oo muuta sisältöä kuin duuni, eikä sitäkään tartte tehdä viikonloppuisin. Ehkä mun pitäs vaihtaa alalle, jossa voisin ryhtyä työnarkomaaniksi ja luoda uraa. Sit voisin kokea olevani menestynyt edes jollain elämän osa-alueella (tosin mä en oo ikinä tällasia ihmisiä pitänyt minään voittajina).

Ainoa ihminen, jolla tuntuu olevan aikaa ja halua tavata mua, on mun täti. Se lupautui lähtemään mun kanssa katsomaan puhdistusta joku päivä, vaikka se ei itse oikeesti sitä haluais nähdä, kun siinä kirjassa oli niin kamalia kohtia. Sillä ei oo ikinä kiire mihinkään kun me tavataan ja se tuntuu oikeesti välittävän ja olevan kiinostunut musta. No yks syy varmaan sen elämän kiireettömyyteen on eläkeläisen joustava arki mutta kyllä työssäkäyväkin löytää aikaa vaikka mihin, jos vaan haluaa.

Vituttaa kerta toisensa jälkee ehdottaa ja kysyä näiltä kavereilta, koska nähtäis, kun lähes aina vastaus liittyy toisen osapuolen kiireisen elämän päivittelyyn. Koska mä kuitenkin yritän olla ymmärtäväinen ihminen, en loukkaannu, vaan ehdotan, että kaveri katsoo kalenteriaan rauhassa ja ilmottelee mulle, kun sieltä löytyy sopiva rako. Ei oo tullu ilmotuksia. Mut se on jännä, et treffit, jonku tuntemattoman ja todennäkösesti ihan urpon miehen kanssa saa sovituksi parin päivän varotusajalla.

Mä en enää jaksa yrittää olla aktiivinen ja yksin ylläpitää näitä mun olemattomia kaverisuhteita. Mistä mä löytäisin ihmisen, joka haluais viettää vapaa-aikaansa mun kanssa, kun ei nää mun tuntemat ihmiset ehdi. Toisaalta Ymmärrän, vapaa-aika on arvokasta, ei sitä kannata tuhlata.

Mut hei onneks aurinko paistaa!

torstai 20. syyskuuta 2012

Suklaadietti

Mulla on ihan tavattoman kamala olo. Kesytin taas henkisen kurjuuden sokerin voimalla. Olin kyllä kovasti suunitellut pitäväni herkuttoman illan, eikä mulla edes ollut mitään jäätäviä herkkuhimotuksia mutta kun menin jääkaapille sieltä löytyi vaan tää parhaat päivänsä nähnyt rahka.

Jääkaapin henki
No mun oli sit pakko lähtee kauppaan hakemaan vähän tuoreempaa tavaraa, kuten pähkinäsuklaata. En taas voi ymmärtää mikä ihmeen idea oli ostaa koko levy ja kuvitella, että kylhän se sit säilyy. Vedin koko paskan napaan ja nyt oksettaa ja itkettää.

Paskinta tässä on se, että huomenna ja joka vitun päivä mä teen ton saman, huolimatta siitä kuinka kurjalle musta nyt tuntuu. Auttakee!!!

p.s. Terveystiedon opettaja luki tänään kersojen loistavia vastauksia ääneen opehuoneessa. Yhdessä tehtävässä pohdittiin ravintoaineita, joista tärkeimmäksi joku nero nimesi salaatin. Jos salaatti ois yks pääravintoaineista niin eikö suklaakin vois olla?

maanantai 17. syyskuuta 2012

www.epatoivoinen.fi


Nyt se on sitten virallista. Mä olen yksinäinen, hellyydenkipeä ja helvetin epätoivonen. Eikä tää nyt siis oo mitenkään uutta tietoa mutta viimeaikaisen käytökseni perusteella tätä ei nyt enää käy kiistäminen. Laitoin tänne internettiin vihdoin sen mun maailman mahtavimman ja positiivisimman seuranhakuilmoituksen. No pari tuttua onnitteli ja toivotti tervetulleeks nykyaikaan. Kaikki kuulemma on siel ja baaripokailu on muka niin last season (tätä en kyl haluu uskoo). Mä oon oikeesti näköjään tosi pihalla täst maailmanmenosta.

Kävin sit näiden onnittelijoiden opastuksella nettideittailun alkeet pikakurssin. Se oli mahtava ja kuulin tosi paljo kaikkee ajattelemisen arvosta. Jatkokurssilla sitten luvassa mm. nettideittailun sudenkuopat. Sain ystävältäni myös hyvän valmiin viestipohjan ei-kiinostavien kosijoiden torjumiseksi ja se on toiminut hienosti. En viitsi laittaa sitä tänne, ettei me kaikki maaillman naiset (koska kaikkihan tätä mun blogii lukee) rupee torjuu noit ukkoi samoilla fraaseilla. Vaik eipä ne edes sitä varmaan tajuais.

Toistaseks mun saldo täs nettideittailussa on ihan hirmu hyvä. Kuten alla olevasta viestistä varmaan jokainen voi itse päätellä.
Moi! :) ajattelin kysyä sulta jotain erilaista mitä ei varmaan kovin moni oo sulta ennen kysynyt.. mulla on ballbusting -fetissi eli kiinnostaisko sua kokeilla millaista olis potkia munille ihan luvan kanssa? ;) se vois olla esileikki tai sit ihan vaan sellaisenaan kiva ja erilainen kokemus :P :)
Oli muuten tää henkilö oikeessa, että ei oo kovin moni aiemmin moista ehdottanut. Tän lisäks yks jamppa on halunnut stripata mulle, toinen pitää hauskaa ja muutama muu tehnyt ehdotuksia, joita en nyt tässä viitsi toistaa. Tosi rakkaus antaa vielä odottaa itseään. Ehkä ihan hyvä, koska en mä tiedä olisinko siihen edes valmis.

terveiset nimimerkiltä "tavataan kun olen valmis"

p.s. Mitähän mä teen väärin, ku tää nettitreffailukaan ei oo lähteny lentoon ja tänhän pitäs olla helppoo ku heinänteko kun ei tartte edes naamaansa heti näyttää? Kaikki tääl internetissä vaikuttaa olevan ihan hulluja, siis enemmän kun mä. Miten sais karsittuu hullut pois, et bongais niit potentiaalisia yksinäisyyden lievittäjätyyppejä?

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Itsepetosta

Onneks mun treffipoika dumppas mut.

Ei tähän mitään kolmatta pyörää mahtuiskaan.

 - nyt mulla on paremmin aikaa metsästää täydellisiä talvisaappaita, että edes jalat sais nauttia lämmöstä keskellä yksinäistä ja kalseaa talvea
- sen epäterveelliset ruokatavat tarttui muhun
- nyt ehdin paremmin päivittää blogia
- ei tartte enää pikasiivota ennen sen vierailua
- se muuttaa jonnekin metromatkan päähän, eli liian kauas, en tykkää kaukosuhteista
- mahdutaan mörrin kanssa paremmin nukkumaan vierekkäin

Isäntä paikallaan
Koitetaan nyt uskoa, kun kerta kirjallisena oikeen on!

lauantai 15. syyskuuta 2012

Sikiö

On ihan mörköolo. Oon vetäytynyt kotipesään, enkä haluaisi liikkua täältä mihinkään koskaan. Äsken oli pakko käydä lähikaupassa, jotta saan muunnettua henkisen pahanoloni edes hetkellisesti fyysiseksi kasalla herkkuja. Tän kauppareissun olin fiksusti ajoittanut illan pimeyteen auringon laskun jälkeen. Möröt liikkuu vaan pimeellä.

Ahdistaa kun siellä on aina ne tutut myyjät liukuhihnan päässä ottamas mun ostoksia vastaan. Nytkin oli pakko ostaa myös jotain terveellistä ja normaalia, kun en kehdannut lataa korillista pelkkää paskaa siihen tiskiin. (Muutenhan ne varmana naurais taukohuoneessa meikäläiselle. Kyllähän mä nyt sen verran hyvää viihdettä olen.) Mut oikeesti, niinkun sillä nyt olis väliä, että ostanko suklaalevyn kaveriksi maitoa vai en. Lähikaupan myyjää varmana kiinostaa.

Tää vallitseva tila ei tee hyvää mun ihmisvihalle ja kyynisyydelle. Onneks ens viikolla on terapia jo tiistaina.

Kaiken tän ihmissuhdepaskan lisäksi mun elämässä on tapahtunut toinen todella merkittävä tragedia. Suurimpaan pudottajaan tuli kaudelle 12 uus valmentaja ja se on ihan paska. En nyt viitsi kertoa, kuka entinen huippu-urheilija se on, jos joku muukin on sarjan fani. Juonipaljastuksethan pilais kaiken. Mut nyt mun suurinpudottajakokemus on jotenkin lässähtänyt. Mikä avuksi?

perjantai 14. syyskuuta 2012

Vääränlainen


Sain nyt vihdoin kerättyä voimia ja nostettua kissan (ei mörriä) pöydälle. Soitin mun treffipojalle ja kysyin, et missä mennään. Ei mennä missään. Tietenkään.

Vaikka mä kyllä tiesin, ettei tässä touhussa ole minkään suuren rakkaustarinan aineksia, pettymys ja vitutus on suunnattoman suuri. Taaskaan mä en kelvannut. Sänkyyn ja sikiöasentoon seuraavaksi. Onneks edes sää on tilanteeseen sopiva.


p.s. Voisko joku seuraavalla kerralla kun mä kuvittelen et on hyvä idea ryhtyä oikeesti tapailemaan jotain muistuttaa mua, et taitaa olla parempi vaan olla kissan kanssa kahden.

torstai 13. syyskuuta 2012

Palkinto

Mua odotti tänään aamulla töissä iloinen yllätys. Opehuoneessa mun lokerossa mua oli vastaanottamassa suffeli. Tossa työyhteissössä on tapana palkita hyvistä jutuista suffelilla. Aivan mahtavaa.Vähän niinkun me opet yritetään vahvistaa oppilaiden ulkoista motivaatiota palkitsemalla niitä wilmassa niillä keltasillalaatikoilla, jos ne ei oo ollut aivan kamalia hirviöitä. Toimii kuin meikäläisen karkkilakko.

Ei oo noi iloiset jutut niin tavallisia omassa elämässä, että oletin sen automaattisesti olevan jollekin muulle tarkoitettu. Väärässä olin. Ei ollu patukka ihan vahingossa kulkeutunut sinne lattianrajaan roskisten taakse. En kehtaa kertoa mistä hyvästä sen sain, koska sitten karisee mun epätoivoisesti ylläpitämä illuusio mm siitä, että mä en pidä lapsista, enkä varsinkaan lapsiperheiden jutuista.

Tänään kaikki onkin sit muuten ollut ihan paskaa. Eli ei mitään uutta tän sadepilven alla. Paitsi et kissa meinas kusta kylppärinmatolle mut ei se sit ku mä yllätin sen.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

I have some complaining to do

Kun mä tuun kotiin, mun ulko-ovi näyttää tältä.

Mun ovi on jopa kakskielinen ja siltikään ei homma toimi.
Miten silti voi olla mahdollista, että mun eteisen laittia näyttää tältä? (Ja nyt en siis kummastele niitä villakoiria tai tota rumaa muovimattoa)

Pitäkää fruttidimareenne!
Jos toi mainos olis tohon mun läpikaupan vieressä olevaan pizzeeriaan, kävisin ruttamassa tän mainoksen niiden pizzakokin iltapalaan. No nyt täytyy vaan tyytyä valittamaan asiasta täällä internetissä. Onkohan tää nyt merkki siitä, että mulla meneekin ihan hyvin, kun ei oo muuta valitettavaa? Töissäkään ei oo ollut superpaskaa. Outoo. No kyl huomenna sit taas jotain tulee. Aina tulee.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Torkku

Pelottaa mennä nukkumaan. Pelkään, että taas nukun pommin. Se on tullut vähän niinkuin tavaksi nyt viime aikoina. Oon onneksi vielä toistaseksi ehtinyt töihin lähes ajoissa mutta en taida tällä menolla nousta esimieheni luottotyöntekijäksi. No ei sillä kait niin väliäkään. Täähän on vaan vuoden sijaisuus.

Mä oon aina sanonut, että torkuttaminen vielä joku päivä koituu mun kohtaloksi ja nyt se päivä taitaa ruveta lähenemään. Että kiitos vaan sille, joka on keksinyt herätyskelloihin torkun.

Nyt korvalleen ja toivotaan, ettei aamulla tartte ottaa taksia alle ehtiäkseen töihin ajoissa. 

torstai 6. syyskuuta 2012

Vaimomatskuu

Tapasin eilen mun treffipoikaa. Oli hauskat puitteet ja hyvät lähtökohdat huisin hauskalle illalle mutta persiilleenhän se meni. Sillä oli jotain ihmeen miesten oikkuja. Mulle jäi täysin mysteeriksi tän oikuttelun syy mutta seuraukset olen kyllä huomannut. Nyt mä taas tunnen olevani riittämätön ja ei-haluttava. Hirmu kiva. Ja vielä kivempi, että hain tänään sitten lohtua Pågenin korvapuustipussin pohjalta. Ei löytynyt.

Eilisen jälkeen oon ruvennut miettimään, että kykenenköhän mä sittenkään tähän tapailemisjuttuun. Mä taidan olla vielä liian haavoittuva, että kestäisin torjutuksi tulemisen ja pettymykset, joita tää homma näköjään tuo tullessaan. Toisaalta mä tiedän, että itse väkisin hakeudun tällasten sitoutumiskammoisten miesten seuraan, koska sitoutuminen pelottaa mua itseenikin. Silti tuntuu todella pahalta huomata, että mä oon vuodesta ja miehestä toiseen aina vaan se hauska ja kuuma tyyppi, jonka kanssa on kyllä hyvä olla mutta jota ei pidetä potentiaalisena tyttöystävänä. Mä oon niinku se, jonka kanssa pidetään hauskaa ennen kuin löydetään se unelmien nainen, johon sitoudutaan.

Nyt pitäs vaan päättää, että jatkasko treffailuu turpiin ottamista vai sanoisko sille tackochadjö. Ehkä terapeutti osaa huomenna johdattaa mut kohti oikeaa päätöstä, kun itse en siihen näköjään pysty.


Mä takerrun koko ajan kaiteeseen ja tiedän eläväni puoliteholla mutta kun en uskalla ottaa omasta potentiaalistani selkoo, en ees vitutuksen uhalla. Vaiks Jukka Poikakin yrittää kannustaa nojaamaan reunan yli, rakkautta tuhlaten ja sydäntä avaten.

t. Nössö

tiistai 4. syyskuuta 2012

Le Chat Noir

Kissat on monesti ihanampia kuin ihmiset.


I am free to go. Yet I remain.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Yhden hullun illallinen

Slurps!
Mä oon kuluneen viikon aikana laittanut ruokaa kaksi kertaa. Se on paljon. Koko vuoden ruoanlaittosaldon voi laskea kahden käden sormin. Kyse ei oo siitä, ettenkö mä osaisi kokata, en vaan jaksa tai viitsi. Mulle ruokaileminen yksin ja ruoan valmistaminen vaan mulle itelle on jotenkin hankalaa. Viikolla tapasin mun treffipoikaa ja pistettiin sen kanssa padat porisemaan. Oli heti helpompaa kun oli joku kaverina siinä touhussa. Eilen mä sitten sain hirveen tsempin päälle ja keräsin lähikaupasta tarvikkeet eksän bravuuriruokaan. En oo pystynyt kyseistä ruokaa nauttimaan, enkä todellakaan kotona valmistamaan, kun se tärkeä ainesosa, eli mun eksä ei oo enää ollut kuvioissa. No eilen mä sitten loihdin kookoskanaa punasella curryllä ja rehuilla höystettynä.

Kyllähän se ihanaa olis, jos eksä ois kokkailussa (tai jälkien korjaamisessa) ollut mukana mutta mä oon tosi onnellinen, että sain pitkästä aikaa kyseistä ruokaa napani täyteen, eikä paha mieli vallottanut mun päätä. Tää vaikuttaa varmasti ihan mielipuoliselta, että miten joku ruoka voi tuoda toisen ihmisen mun mieleen niin voimakkaasti mut näin se nyt vaan on. Ja lohduttavaa huomata, että enää mun ei tartte ihan kaikkia eksään liittyviä asioita vältellä, vaan oon vähitellen laajentanut elämänpiiriäni myös niihin eksästä muistuttaviin asioihin ilman, että romahdan täysin.

Taidan vielä vähän piinata itseäni eksäjutuilla ja lähden hakemaan kaupasta mun ja eksän usein nauttimaa powercow vanukasta (joo ollaan aikuisia ja syödään vanukkaita), et josko siitä sit tulis se romahdus.

t. Herkku

lauantai 1. syyskuuta 2012

Mäkiä

Mä oon jotenki pitkään ajatellut, että tää mun elämä on yhtä alamäkeä (siis että menee päin vittua) mutta nyt kun oon menneellä viikolla seonnut täysin ja pyöräillyt yli 80 kilsaa (luit oikein, siinä ei oo vahingossa tullut yhtä nollaa liikaa) työmatkapyöräilyä, oon tullut toisiin aatoksiin. Tää mun meno on kaukana vauhdikkaasta alamäestä, jossa tukka hulmuaa ja eteenpäin meneminen tultuu kevyeltä ja helpolta. Oon viime aikoina kyllä päässyt muutamat kerrat osoittamaan itselleni, että eteenpäin on tosiaan menty mutta ei tää meneminen ole kevyttä rullailua ollut, kuten fillarin selässä alamäkeä kaahatessa. Joku päivä polkiessa sitä yhtä jäätävää ylämäkeä matkalla töihin, tuntui mäki vähintää yhtä raskaalta, kuin nää parin viime vuoden aikana tapahtuneet vastoinkäymiset.

Ylämäessä jalat menee hapoille, pitää laittaa kevyempää vaihdetta silmään, ehkä jopa taluttaa jossain kohtaa. Meneminen on hidasta, välillä saattaa tuntua, että polkee paikallaan mutta kohti huippua silti pyritään. Jossain kohtaa olo on vähän toivotonkin ja tuntuu, että mäen päälle ei pääse ikinä, että olis parempi vaan luovuttaa mut sit tulee joku tuulenvire tai muu, joka auttaa millin eteenpäin ja taas huippu on vähän lähempänä. Et tässä sitä nyt yritetään polkeä tätä helvetin pitkää ylämäkeä, onneks vastatuuli on vähän helpottanut toistaseks.

Kaikenlaisia valaistumisia sitä voi aamuvarhaisella tapahtua.

t. Miss Rautareisi 

p.s. Onks teidänki mielestä tää ylä- ja alamäkiajatus joteski epälooginen, jos miettii fraasia have ups and downs? Tai sitten mä itse olen se epälooginen, enkä osaa edes puhua kieliä.

tiistai 28. elokuuta 2012

Iltasatuja

Vaikka mä olen kovasti yrittänyt olla vähemmän hullu, ettei se mun treffipoika säntäis nyt saman tien karkuun, oon mä näköjään jossain määrin kuitenkin ollut oma itsenikin. Treffipoika laittoi mulle linkin blogiin, josta se aatteli, että mä voisin nauttia. Oikeassa oli.

Tänään mun ei tarttekaan katsoa tuhannetta jaksoa Law and orderia iltasaduks, vaan voin lukea ihmisten rankoista ongelmista. Tekis mieli kopioida tähän joku mun lempparijuttu mutta en pysty. Liian vaikeeta valita, kun on niin monta koskettavaa stooria.

Ja vielä kun on tuoreessa muistissa tämän aamuinen hieno suoritus, niin täytyypä nyt kehaista vähän. Tosiaan se aamunavaus jäi sit eilen tekemättä mutta mä oon näköjään niin ammattilainen, että kyhäsin sen aamulla töissä kasaan ja hyvä tuli. Lätisin jotain kuulennosta ja suurista harppauksista. Todella syvällistä ja kasvattavaa. Mun kaunis ja heleä äänenikin sai kehuja. Ammattimainen kuuluttajaääni mulla. Mä kehitän tästä vielä pikku sivubisneksen. Väsyneet opet saattas palkita mut ihan hyvin ku taikoisin niiden puolesta aamunavauksia.

t. työyhteisönsä tukipilari

p.s. Miten on mahdollista saada kaksi päivää sitten siivottu koti totaalisen kaaoksen valtaa, vaikkei ole ollut juurikaan kotona? Onks kellään tälläsestä mitään kokemuksia?

maanantai 27. elokuuta 2012

Tunnustus



Saretska päätti yllättää ja antoi ihanaisen tunnustuksen mulle ja mun blogille. Huima euforinen olotila on siis mahdollista saada aikaan myös maanantaina, tuhannet kiitokset siitä. Pakko siteerata kun Saretska niin osuvasti kiteytti tän.

Kissallisen open elämää mustan huumorin sävyttämänä.  
(ite lisäisin vielä tohon alkuun sanan vinksahtaneen)

 Tunnustukseen liittyi  pari sääntöä:

 1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.

2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu
vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat
sen eteenpäin.
 

Mä oon ihan huono ihminen, kun oon viime aikoina tosi huonosti lukenut blogeja, kauheesti vieläkin luettavaa rästissä. Muutamia blogeja oon suunnattoman kiireisestä elämästäni huolimatta ehtinyt melko aktiivisesti seurata, joten laitan tunnustusta näille menemään.

1. Miumiulle ja vertaistukea antavalle Haave huomisesta-blogille 

2. Piipulalle ja rakentavia ajatuksia herättävälle blogille Minuuden rakennuspalikoita

3. Nellalle ja Inner violence blogille, jonka viimeisimmän tekstin innoittamana kaivoin farkut vuosimallia 2006 kaapista ja yllättäen mahduin niihin ja sain vetoketjunkin kiinni. 

4. Minervalle, joka on helpottanut mun "oon maailman huonoin terapia-asiakas" ahdistusta blogissaan Dating Mr. D 

No niin ja nyt kellokin on jo hampipesun verran, enkä sitten ehtinyt tekemään sitä huomista aamunavausta, kun piti tää tunnustusjuttu tehdä. Toivottavasti yön aikana mun alitajunta prosessois jonku aiheen, josta vois pari minuuttia lätistä ja sitten joku humppa soimaan. Mut siis eihän niitä aamunavauksia kukaan edes kuuntele, et ei oo paha.  Yöuniani en ainakaan aio menettää. Natti natti! 

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Laiska töitään laskee

Toivottavasti kaikki tajus, että viittaan otsikossa siis itseeni. Perjantain koomasin raskaan duuniviikon uuvuttamana mutta lauantaiaamuna heräsin täysin uutena ja virkeänä ihmisenä, jolle ei tuottanut vaikeuksia päästä sängystä ylös. Mä oonkin ollut nyt koko viikonlopun ihan pysäyttämätön tehokone. Vaikuttaako kenestäkään muusta siltä, että mussa asuu kaks (tai mahdollisesti useampikin) tyyppiä?

Kissan vessamökki pesty, jumpissa (huomaa monikko!) jumpattu, pyykkikone käynnistetty, sänky pedattu, pari kuukautta temppuillut rikkinäinen pyöränlukko vaihdettu, tiskit hoidettu, vaatekaaos sohvalta raivattu, roskat lajiteltu ja viety ulos, verkkopankin laskut hyväksytty, kaks lenkkiä juostu, 0 grammaa karkkia syöty, pilaantuneet ruoat poisheitetty, jonkin verran omasta seurasta nautittu, kyynelten määrä minimiin rajoitettu ja hyvät yöunet ilman painajaisia nukuttu.

Mitähän kummaa on oikeen tapahtunut. Vielä vähän aikaa sitten mä inhosin vapaa-aikaa ja varsinkin viikonloppuja. Ehkä tässä on nyt sitten otettu joku pieni askel oikeeseen suuntaan, kun elämä tuntuu välillä jossain määrin siedettävältä myös ihan kotioloissa.

Alla kuvassa vielä todistusaineistoa. On niillä mun kesän alussa ostamilla lenkkareilla nyt pikkasen jo juostu.

Läskejä pakoon!

perjantai 24. elokuuta 2012

Picture your life... better


Kerrassaan osuva mainos. No en voi väittää etteikö tänään olis tullut tykätty olo, kun mun typerästä kouluaiheisesta statuksesta oli hetkessä tykännyt yli 20 ihmistä.

Kaipaan silti kovasti oikeita ihmiskontakteja.

Life worth living?

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Täältä pesee!

Hetkellisesti olin jo huolissani, että mun kyynelkanavat ei enää toimi, koska viime viikko meni niin jouhevasti ilman veden vuodatusta. Mun huoli oli tietenkin aivan turha. En tiedä johtuuko olotila kuun asennosta vai mistä kummasta mutta mulla on maanantaista asti ollut kauheen vetämätön ja alakuloinen olo, eikä tarvita kun pieni negatiivinen asia syöksemään mut epätoivoon ja itsesääliin. Terapeuttikin jaksaa aina muistuttaa, että mä olen vielä toipilas ja herkässä tilassa, että on aivan ymmärrettävää, että pienetkin vastoinkäymiset saa mut pois tolaltaan. Oli miten oli, ei se silti kivaa ole.

Töissä on nyt vähän ongelmaa mun työsuhteen kestosta. Tosi raivostuttavaa heti toisella työviikolla joutua sanomaan esimiehelle vastaan. Mut pakko sanoa ja pitää vähän puolia. Ei sitä kukaan muukaan oo vapaaehtoistunut mun puolesta tekemään. Lisäksi tänään yks mukula oli ihan super vittupää ja jouduin lähettään sen reksille. Se on kumma, et vaikka oon tällä viikolla pitänyt monta ihan mahtavaa siedettävää oppituntia, niin silti mulla on päälimmäisenä mielessä se yksi tunti, jossa se teini aiheutti ongelmia. Ja sitten asiaan kuulu tietenkin sopivassa määrin oman toiminnan kyseenalaistaminen ja jossittelu.

Tää työpaikan joka vuotinen vaihtaminen on siinä mielessä raskasta, että alku menee aina vähän omaa tyyliä ja paikkaa etsiessä. Vaikka tiedän osaavani opettaa ja olevani siinä hyvä, niin taas tänäkin syksynä tuolla uusien ihmisten keskellä musta tuntuu, että mä oisin vasta-alkaja. Tarkkailen muita ja katselen, miten niillä on tapana asiat tehdä, ihan kun en itse tietäisi, miten vaikka uutta tekstiä on hyvä lähteä käsittelemään. Oli mulla kyllä ihan mukavakin hetki tänään uusien pikkuriikkisten seiskojen kanssa. Ne on vielä niin sulosia, että niihin uppoo melkeen mikä vaan. Ekalle ruotsin tunnille olin väkertänyt hienon kuvashown ruotsinkielisistä kylteistä. Aikamoista paneutumista. 


Tokalle tunnille kiva kuva luomaan tunnelmaa Jokerileiriin.
p.s. Eläinrakkaana ihmisenä oon hankkinut taas vähän uusia lemmikkejä. Nyt me ollaan Rollen kanssa saatu seuraa banaanikärpäsistä. Ne on hirveen kivoja. Suosittelen. En usko, että aiheuttaa allergioitakaan, eikä tartte ulkoiluttaa.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Hidas sunnuntai

Mä en osaa sanoa mikä tässä päivässä on ollut niin erityisen hyvää mutta mä haluan tällasia päiviä lisää. Tänään mä en ahdistunut yksinäisyydestä enkä tekemättömyydestä (ihan huippua ja helvetin harvinaista). Tänään mä annoin itselleni luvan olla hidas ja vetelä ja nauttia siitä. Toimi paremmin kuin koskaan. Sunnuntaiahdistuksesta ei oo tietoakaan.

Mun uus kalenteri ja musta se näyttää ihanalta tälleen tyhjänä.
Musta tuntuu, että mä oon tosi kauan vaan suorittanut tätä elämää, tehnyt kaikkea mahdollisimman paljon mutta monesti unohtanut nauttia. Masiksen myötä siihen tuli muutos. Ensin täysi stoppi kaikkeen tekemiseen ja nyt oon vähittelen yrittänyt palauttaa elämääni asioita aina fiiliksen mukaan. Enää en tee niin paljoa juttuja pakon (no duunit ja sellaset tietty) takia tai koska jotain kuuluu tehdä. Mä oon melkeen päässyt eroon tyhjänkalenterinpelosta. Toki kyllä se kalenterin tyhjyys mua vieläkin joskus ahdistaa mutten silti enää täytä sitä pakonomaisesti kaikella yhdentekevällä puuhastelulla. Tosin jos ihan rehellisiä ollaan niin ei mulla nyt ihan niin laajat nää sosiaaliset verkostot enää oo, että kalenterin täyteen ahtaminen olis edes mahdollista.

p.s. Miks mä rupeen kiherteleen kun teinityttö, kun huomaan, että se mun treffityyppi on käynyt facebookissa tykkäämässä mun uudesta profiilikuvasta? Joo mä palasin jotain viikko sitten facebookkiin. En osaa sanoa miksi, mut en ainakaan siks et oisin kokenut jääväni jostain paitsi. Ei nyt varsinaisesti mikään elämänlaadun suurin kohottaja mut katellaan. Pääseehän sieltä taas pois kun rupee vituttaa.

Aikainen mato

Tässä on nyt tää hetki jota oon oottanut koko viikon. Sunnuntaiaamu, jolloin saa nukkua pitkään, eikä tarvitse herätä herätyskellon julmaan meteliin. No ei mennyt tämäkään ihan suunnitelmien mukaan. Huolimatta iltanamien ahkerasta syömisestä heräsin taas kukonlaulun aikaan, vaikka en millään tasolla miellä itseäni aamuihmiseksi. Päinvastoin. Mä vihaan aamuja.

Jotain erilaista tässä aamussa silti on. Se fiilis, ettei tästä ole pakko nousta, eikä se kello pirise ihan kohta. Nyt mä voin huoletta olla hereillä ja puuhastella mitä nyt ikinä vaan jaksan ja nukahtaa sitten, kun se herätyskello normiaamuna rupeisi pitämään sitä ääntä. Se on muuten kumma juttu, että yöllä kun herää, ei unin meinaa aluksi tulla enää ollenkaan ja olo on semisti virkeä aina siihen asti kun kello soi ja pitäis kohdata taas uusi päivä.

No siis sit siihen asiaa. Piti nimittäin taas kertoa mun sekopäisestä unesta. Tänäkin yönä unissani seikkailivat vanhat tutut hahmot eksä ja eksän rebound. Tässä unessa se eksä rebound piti muotiblogia ja mä löysin sen täältä internetistä. Sen blogin nimi oli enkkuu ja se oli jotain todella leimiä ja tökeröö, tietenkin. Ankeen nimen lisäksi mä sain siinä unessa mielettömät kiksit siitä, että se oli kaikella tavalla ihan karsee. Siis sekä se blogi että se nainen.

Mä tiedän, että puran angstini väärään kohteeseen. Eihän se nainen ole syypää mun ja eksän asioihin mutta ehkä mä taas alitajuisesti käsittelen tätä erittäin epämielyttävää kohtaamista, joka mulla oli näiden kahden kanssa siellä flowssa. Siellä se nainen käyttäytyi melko hyvin juntisti, kun juttelin eksän kanssa ja siitä johtunee tämä hyvin negatiivinen käsitys, joka mulle on nyt siitä muodostunut. No siis tuskimpa mä ikinä siitä ihmisestä voisin aidosti pitää, vaikka se ois kuinka mukavanoloinen mutta silloin joutuisin ainakin tunnustamaan sen, että eksä on tehnyt ihan hyvän löydön.

Ja kyllä, mä olen niin surkea ihminen, että koin jonkinlaista mielihyvää, kun tajusin, että ei se nainen ole sen ihmeellisempi kuin mä, vaan oikeestaan päinvastoin. Ihan turhaan oon puoltoista vuotta piinannut itseäni miettimällä, että mikä siinä naisessa on mua parempaa. Mä luulen, että tää oivallus saattaa johtaa jonkilaiseen läpimurtoon tässä lähiaikoina, kun tän oikeen kunnolla sisäistän.

Nyt mä teen pienen aamupalan (onhan se hyvä, et jos kerran viikkos söis sen päivän tärkeimmän aterian) ja ryhdyn lukemaan rästissä olevia blogeja.

t. Panda

p.s. Kyllä elokuussakin voi palaa, jos on 10 tuntia ulkona urheilukentällä tai siis urheilukentän laidalla. Tärkee korjaus, ettei kukaan luule mun juosseen maratonia tai jotain.

perjantai 17. elokuuta 2012

Kauppareissu

Tänään meni sitten apteekkiin enemmän rahaa kun ruokakauppaan. Mut nyt on onnellisuutta muutamaks kuukaudeks. Unilääkkeen annostusta nostettiin taas, kun en mä oo saanut nukuttua kunnolla sen jälkeen kun Venlafaxinin annosta nostettiin. Tää tuntuu ihan älyttömältä oravanpyörältä. Ite oisin mieluummin koklannut jotain toista unihiekkaa mutta näillä mennään nyt. Jos uni ei tästä kohta rupee paranemaan niin sitten täytyy oikeesti tehdä jotain radikaalia, koska ei oo mitään toivoa jaksaa koko pitkää syksyä töissä huonolla unella.

Apteekkiostoksien lisäksi palkitsin itseni pienellä shoppailulla sen kunniaksi, että selvisin ekasta työviikosta ilman hermoromahdusta tai irtisanomista. Mä oon vaan nykyisin tosi huono shoppaileen. Ahdistaa ihmisvilinät niin paljon, etten oikeen halua kuitenkaan käydä missään. No nyt pakotin itseni hakeen pari jo aiemmin tehtyä löytöä, jotka vaan on odottanut kaupan hyllyllä palkkapäivää ja hyvää syytä. Kummallisinta täs touhussa on se, että entinen minä ois heti kotiin päästyään koklannut uusia ostoksia ja viikannut ne kaappiin. Nyt mä jaksan hädin tuskin kantaa ostoskassin kotiin ja sieltäkin kaivan esiin vaan lääkepakkaukset. 


p.s. Mun eksä on taas vallannu mun unet. Viime yönä mä taas lähetin sille tekstarin, johon se ei tälläkään kertaa vastannut. Pitäsköhän mun vihdoin rohkaistua tekemään toi viestin lähetys ihan valveilla, niin ei tarttis unelmoida siitä ihan näin usein?

torstai 16. elokuuta 2012

Pills at work

Vielä yhdet
Aamulla mun sängystä nous taas ihan karsee mörkö. Simahdin illalla kyllä ihan ajoissa mutta heräsin yöllä taas kolme kertaa, enkä vikalla kerralla meinannut saada uudestaan unta. Kaiken tän käynnissä olevan hässäkän lisäks saattaa hyvin olla, että oon näin väsynyt myös sen takia, että mun lääkkeistä osa on loppu. En ollut tietenkään muistanut ja jaksanut viedä reseptejä ajoissa uusittavaksi, joten nyt kitkutan eteenpäin 75mg pienemmällä annoksella ja se kyllä tuntuu. Huomenna pitäs jaksaa ja muistaa mennä hakeen reseptit. Ehkä mä sitten virkistyn, kun saan taas kehooni normiannostuksen kemiaa.

Paljonkohan olen elimistööni viimeisen puolentoista vuoden aikana tunkenut lääkkeitä. En varmaan mitään verrattuna moniin mutta paljon, jos vertaan entiseen elämääni, johon ei juuri ikinä edes burana kuulunut. Sairaalan päätyessäni lääkitys oli välttämätön. Olin sekaisin kun seinäkello ja lääkkeiden avulla mä siitä sitten rauhotuin ja pääsin sen pahimman kriisin yli. Mulle on ruvennut vasta nyt (1v ja 9kk jälkeen) aukeemaan, miten paljon noi lääkkeet mua oikeesti jeesaa ainakin arjessa jaksamisessa, mikä sitten osaltaa on auttanut nostamaan mielialaa. Monilta kuulee niin paljon negatiivista, että omakin suhtautuminen on ollut tosi krittiinen ja skeptinen. Nyt oon kuitenkin huomannut, että se kesän alussa tehty annostuksen nosto on selkeesti parantanut mun jaksamista. Tää tovi pienemmällä annoksella on ollut yhtä koomaamista, eikä ois voinut paskempaan saumaan osua, kun se uus duuni vie nyt alussa aika paljon voimia (kun pitää esittää uusille työkavereille vitun tehokasta ja antaa hyvä vaikutelma).

Sitä en osaa sanoa, onko mun pää nyt vähemmän pipi, kun ennen lääkkeiden alotusta (todennäköisesti ei). Just tällä sekunnilla en tunne oloani supermasentuneeksi ennemmin kuvailisin itseäni ja oloani todella sekaiseksi ja arvaamattomaksi. Yhtenä hetken olo on hyvä ja sit saatankin olla lattialla itkemässä. Tätäkin tapahtuu nykyisin onneksi hieman harvemmin. Jossain vaiheessa tää oli ihan joka päiväinen tilanne, tosin ilman niitä hyvänolonhetkiä. Joku jossain mainitsi, että masislääkkeet tekee olosta tyhjän ja turtuneen. Ehkä se on mulle ihan hyvä, koska mä reagoin kaikkeen niin tajuttoman voimakkaasti, että pieni tunnottomuus on ihan paikallaan. Pahimpina aikoina se paha olo tuntui niin raastavalta, että sen kanssa tuntui melkeen mahdottomalta elää, eikä sen rinnalla pystynyt tuntemaan mitään hyvää. Lääkkeet, aika ja terapia on ehkä yhdessä muodostanut tällasen pyhän kolminaisuuden, joka on vähän lievittänyt sitä taukoamatonta ranteetaukifiilistä ja antanut myös tilaa positiivisille asioille.

Oon mietiskellyt paljon, että pärjäisinkö mä ilman päivittäistä kemikaaliannostusta. Haluaisin mutten uskalla. Sitten luin tämän jutun. Eipä tää nyt mikään suuri uutinen ole mutta herätti ajatuksia. Jotenkin niin vitun surullista, että me eletään maailmassa, jossa kaikki pitäis parantaa lääkkeillä, koska muuhun ei ole resursseja. Täällä me kaikki masentuneet napsitaan pillereitä ja kykitään omissa koloissamme ja parannutaan jos jaksetaan. Todella kustannustehokasta.

Unihiekkaa
Tiedoksi vielä niille, jotka edellisen kirjotuksen perusteella huolestui tän maan perusopetuksen tasosta, niin kerrottakoon, että oon hikaroinut tänään ihan huimasti ja lapsille on taas huomenna luvassa sellasia sirkushuveja ja systeemejä, että reksikin kalpenis ku näkis.

terveiset nimimerkiltä "Tasapainoa hakemassa"

p.s. Mun treffipoika on viikon lomalla jossain auringossa. Siltä tuli tänään tekstari ja yritin olla ihan cool, et ihan ku ei muka hetkauttais, vaik oikeesti salaa hykertelin ihan onnessani kun näin, että se oli viestin lähettäjä. Täysin normaalia taas.