Itsepetosta

Onneks mun treffipoika dumppas mut.

Ei tähän mitään kolmatta pyörää mahtuiskaan.

 - nyt mulla on paremmin aikaa metsästää täydellisiä talvisaappaita, että edes jalat sais nauttia lämmöstä keskellä yksinäistä ja kalseaa talvea
- sen epäterveelliset ruokatavat tarttui muhun
- nyt ehdin paremmin päivittää blogia
- ei tartte enää pikasiivota ennen sen vierailua
- se muuttaa jonnekin metromatkan päähän, eli liian kauas, en tykkää kaukosuhteista
- mahdutaan mörrin kanssa paremmin nukkumaan vierekkäin

Isäntä paikallaan

Koitetaan nyt uskoa, kun kerta kirjallisena oikeen on!

Kytkin ei nouse

Miten tästä on niin helvetin vaikea kirjottaa. Haluaisin niin paljon purkaa eroon liittyviä asioita mutta kun yritän, rupee kyyneleet tulemaan silmiin ja lopetan yrittämisen. Viime viikon tapahtumat tosin aktivoi aikalailla näitä piilotettuja ja osittain todella tukahdutettuja tunteita. Haluisin niin kovasti saada jonkulaisen päätöksen asioille ja jatkaa matkaa ja elämää.

Mä en ole vielä kivusta vapaa, pelkään olenkohan ikinä. Haluisin niin päästää sut menemään mutta pelkään, että sitten mulle ei jää enää mitään. Mä en halua unohtaa, koska olin niin onnellinen. Ja jonkunhan on vaalittava muistoa siitä, mitä meillä oli, koska sä oot jo ajat sitten päättänyt unohtaa mut ja meijät.

p.s. On tää kyl mahtavaa, et on olemassa toi Youtube, niin voi kuunnella kaikkii ranteetaukibiisejä ihan milloin huvittaa. Tai ehkä mun pitäs vaan laittaa Ipodilta repeatillä Proud soimaan.

Ta det lungt!

Törmäsin tänään mun Eksään. Siihen jonka takia oon ulvonut jo toista vuotta. Eikä ulvominen ole lähimainkaan ohi. Kyynelien tuotanto kiihtyi hetkessä nollasta sataan. Onneks ulkona satoi. Joku joka mut näki saattoi luulla mun kyyneliä ehkä sadepisaroiksi.

Päästyäni kotiin lysähdin eteisen lattialle vartiksi itkemään. Siitä menin sitten lääkekaapin kautta suihkuun. Parin rauhottavan ja kuuman suihkun jälkeen sain yhden ystävän langan päähän. Kenellekään muulle tästä ei olis voinut avautuakaan, joten sietää olla onnellinen, ettei tää kohtaaminen tapahtunut huomenna, kun kyseinen puhelinterapeutti on reissussa.

Ja onhan se koko ajan ollut tiedossa, että tää kamala päivä tulee. Sen verran pieni kylä tää Helsinkikin on. Ei sitä vaan ikinä taida olla henkisesti valmis tollasiin kohtaamisiin. Varsinkin kun on itse liikenteessä verkkareissa ja kulahtaneessa paitulissa kaiken kaikkiaan edustavan näköisenä ja toisella osapuolella on siinä käsikynkässä se rebound, jonka ei edes kaiken järjen mukaan pitäs enää olla kuvioissa. Eikö laastarien viimenen käyttöpäivä oo siinä vuoden kohdilla? No mä oon kuitenkin ainaki paremman näkönen kun tää korvaava tuote. Tämä on oma objektiivinen mielipiteeni. Kyllä sillä ulkonäölläkin on väliä.

Sattuu nyt niin kovin joka soluun ja lihakseen, että en pysty selittämään tästä enempää. Meen sänkyyn tärisemään ja yritän lääkitä iteseni tunnottomaksi. Ja ennen kaikkea yritän muistaa hengittää. Ulos ja sisään.

Tää biisi oli vielä pakko kuunnella, jotta saisin oikeen kunnolla piehtaroiduttua itsesäälissä ja ikävässä. Tulee niin haikeena muistona mieleen Eksä rämpyttelemässä tätä biisiä kitarallaan ilman paitaa.

Ihmissuhde

Eilen mun paska fiilis vaan kohos ja kohos ja taitaa olla nousussa edelleen. Yritin jo lääkitä oloani lohtulevyllisellä suklaata. Vedin naamariin kolme riviä marabouta yhellä henkäsyllä ja nyt on henkisen pahan olon lisäksi myös fyysinen ällöolo. Tosi kumma juttu, kun mä oon luullu, että suklaasta ei voi tulla paha olo.

Yllättäen paskaa oloa on taas lisännyt persiilleen menneet ihmissuhteet. Kuulin eilen mun ja ihmissuhteen yhteiseltä tutulta, mitä ihmissuhde oli sille avautunut. Se oli jo aiemmin kuulemma halunnut lopettaa meidän jutun, tosin mulle se ei tästä puhunut mitään. Se ei itse kyennyt tekemään suhteesta loppua, joten se käyttäytyi paskamaisesti mua kohtaa, jotta mä tekisin sen ratkasun sen puolestaan. Se ei halunnut jatkaa ihmissuhdetta, koska se halus parisuhteen. Se on ihan ymmärrettävää, toisin kun tapa, jolla se tän hoiti.

Niin, siis mulla on ollut ihmissuhde. Se ei ole niinkuin poikaystävä muttei niinkuin pelkkä seksikaverikaan. Se on omanlaisensa kiintymyssuhde. Vehdattiin yhessä aika pitkään ja ihmissuhde olis halunnut hommasta jotain deepimpää mutta mä en ollut sellaseen kykeneväinen ja teinkin asian hyvin selväksi. Olin hyvin rehellinen sen suhteen, mitä haluan meidän jutulta. Se halusi koko ajan kuitenkin jatkaa touhua, vaikka tiesi, ettei tule ikinä saamaan musta pullantuoksuista äitiä lapsilleen.

No tää meijän ihmissuhde päättyi juhannuksen tienoilla aika ikävästi, kuinkas muutenkaan. Ihmissuhde oli jo jonku aikaa pitkin kevättä tehnyt ihme mykkäkoulutempauksia ja kiukutteluja. Juhannusta piti lähteä viettämään sen työpaikan mökille mutta kuinkas sitten kävikään. Tyyppi buukkas mökin ylitäyteen muita pariskuntia, eikä varannut yösijaa omalle daamilleen eli mulle (take a hint, bitch). Kuulemma sohvalla olis ollut tilaa. En oo ikinä kuullut miehestä, joka kutsuu naisseuralaisensa mökkiviikonlopulle muttei pidä huolta, että tälle on arvoisensa makuupaikka miehen omassa kainalossa. Niin, paitsi siis jos tästä naisesta halutaan eroon.

Muut arvon vieraat, jopa ne hänen vähemmän hyvät ystävät, saivat kyllä kuninkaallisen kohtelun ja toiveidensa mukaiset systeemit. Ihmissuhteen mielestä vaadin erityiskohtelua pyytäeesäni samaa kohtelua, minkä muutkin mukaan lähtijät saivat. Jotkut ihmiset on näköjään vaan tasa-arvoisempia kuin toiset. Se ihmissuhde loppu sitten siihen. Toi juhannusfiasko oli mulle viimenen pisara tossa kusipäisyyden sietämisessä.

Tän jutun päättymistä enemmän mua itkettää ja loukkaa se, miten ihmissuhde mua kohteli. Tavallaan ymmärrän, että silläkin oli paha mieli, kun tää homma ei edennyt sen toivomalla tavalla mutta kyllä silti pitäs olla jonkilainen kunnioitus toista kohtaan. Miksi polttaa sillat takana ja saada mut tuntemaan itseni täysin mitättömäks ja arvottomaks? Me molemmat oltas säästytty aika paljolta mielipahalta, jos se olis mykkäkoulun pitämisen sijaan puhunut.

Täten siirrän lihani nyt virallisesti sinkkumarkkinoille, eli paskatulo jatkuu varmasti entistä rankempana ja elo yksinäisempänä. Toppen!

Supernainen taantuu takaisin sängyn pohjalle

Pitipä mennä parissa edellisessä postauksessa kehumaan ihan kuvien kera omaa erinomaisuuttani. Otan sanani nyt nöyrästi takaisin. En oo yhtään pirtee, virkee tai mitään muutakaan, päinvastoin vituttaa, ahdistaa ja itkettää. Ja mikähän siinäkin on, että aina kun on se kotonamököttämispäivä, aurinko paistaa ja kun taas jaksaisin mennä ulos, siellä sataa. Yläkerran säidenhaltijalla on tosi hyvä huumori.

On mulla pieni aavistus siitä, mikä kaikki surettaa. Kuluneella viikolla olis taas ollu merkkipäivä. Siitä on kolme vuotta, kun tavattiin eksän kanssa. Se oli ihanaa aikaa. Kaipaan sitä tunnetta ja oloa ihan älyttömästi. Juhlistin ihan unnissanikin tätä muistoa. Näin unta, että kirjotin eksälleni tekstiviestiä mutta en saanut lähetettyä sitä. Haluaisin ihan valvetilassakin ollessani tekstata sille ja saada jonkilaisen päätöksen asioihin mutta en oo vaan pystynyt. En vaan uskalla. Koska pelkkä sen ihmisen ajatteleminen sattuu ihan kauheesti, pelkään että kipu on sietämätön, jos yritän kommunikoida sen kanssa. Toisaalta tuntuu, että mä en ikinä pääse sen yli, jos en puhu sen kanssa. Terapeutilla ois tähän varmasti jotain järkevää sanottavaa, et kiva kun se on nyt sit lomalla.

Kielitaito

Juttelin tänään mun vituiks menneen ihmissuhteen kanssa ekaa kertaa ikuisuuteen. Odotin, että olisin saanut jotain valaistusta vituiksi menneisiin asioihin, jonkin järkevän selityksen ja osoituksen siitä, että mä en oikeesti oo niin huono ja epähaluttava, kun miltä musta just nyt taas tuntuu. No turha varmaan sanoa, miten hyvin odotukseni toteutuivat.

Kesken mun koko päivän kestäneiden itkujen soi ovikello. Yleensä mä en availe ovea ellen odota vieraita mutta nyt avasin. Ja kyllä muuten kannatti. Joku naishenkilö tiedusteli puhunko toista kotimaista ja saatuaan myöntävän vastauksen, hän ryhtyi kertomaan enkeleistä. Se oli jotenki niin koominen tilanne. Mä seisoin siinä ja tuijotin itkusilmilläni ja toinen tulee kertomaan jotain hengellistä ilosanomaa.

No mulla on nyt tossa eteisen lattialla kaksin kappalein jotain jehovantodistajien ruotsinkielisiä julkaisuja.

Kielitaito kannattaa aina!

Perseet

Tässä sitä taas kotosalla möllötetään. Olin ihan suunnitellut lähteväni nyt päivällä (siis kelatkaa) tonne ulos auringon paisteeseen saamaan vähän väriä hipiä mutta eihän se aurinko paista, joten vältyin nyt toltakin rasitukselta. Huh.

En tiedä onko mun lääkitys nyt vihdoin kohdillaan, koska ikävistä asioista (terapiatauko, ihmissuhde poikki, läskit jne) huolimatta olin eilen hyvällä tuulella ja nytkin vähäsen. Eilen oli terapia ja ihan hyvä setti olikin mutta nyt on pitkä tauko edessä, kun se on lomalla. Epistä, että kaikki on lomalla, kotihoito, psykiatri, terapeutti ja kaikki paitsi mun pään ongelmat. Ne ei mee lomalle. No terapeutti sanoi, että taukokin voi olla hyvästä, kun me ollaan nyt aika intensiivisesti käsitelty tiettyjä asioita ja kaikenlaista on noussut pintaan. Et saa vähän huilatakin. Yritetään nyt sit uskoa sitä ja olla ahdistumatta.

Mä sain eilen itteni ovesta ulos ja se kannatti. Vaikka mulla ja ihmissuhteella homma meni vituiks (jauhetaan siitä sit joskus), niin lähdin yhden sen kautta tutustumani ihmisen kanssa terassille. Ilta sitten vähän venähti mutta hauskaa oli. Hauskaa oli vielä aamullakin, kun heräsin. Muistin unen, joka ei ollut painajainen (eikä mikään seksijuttu). Alkoholihuuruissa uneeni oli eksynyt komea (tietty) mies, jonka kanssa mulla oli ihanaa, vaikka sillä oli kaksi lasta. Tää lapsijuttu oli todella outo, koska mä en haluis miestä, jolla on lapsia. Mut siis pääpointti oli se, että se unimies ei ollut mun eksä (jonka perään oon ulvonut nyt 1,5 vuotta) ja olin ihan förälskad. Suurena unientulkitsijana mä päättelin, että tää tarkoittaa nyt sitä, että mun pää alkaa vihdoin ajattelemaan, että jonain päivänä mä saattaisin voida kokea suuria ihania tunteita jotain muutakin kun mun eksää kohtaan. Tää on suuri askel mulle. Tähän asti kaikki rakkausunet on ollu mun eksästä. Virkistävää.

Vähän väsyttää toi valvominen, joten nyt taidan mennä päikkäreille siinä toivossa, että se mun ja unimiehen romanssi jatkuis. Tästä viikonlopusta taitaa muutenkin tulla ihan hurja. Eräs ystäväni täytti vuosia ja mahdollisesti sen porukkaan voisi illallan mahtua yksi hullukin.

Mitä tänään ruoaksi?

p.s. Kananmunien päiväys on 14.3.2012.

Hetkinen... vikaa korjataa parhaillaan

Mikä on yleisesti hyväksyttävä aika surra parisuhteen päättymistä?

Mun edellinen parisuhde päättyi hieman yli vuosi sitten ja siitä se alamäki on sitten vauhdilla jatkunut. Mä olin lääkärin mukaan masentunut jo ennen tätä eroa (en mielestäni tämän parisuhteen takia) mutta sitten kun hän päätti eräänä tiistaina ilmoittaa, että tää oli nyt tässä, mun koko maailma romahti. Ja kyllä, mulla meni oma elämä ihan palasiksi yhden miehen takia. Tunnustan syntini. Mä olen säälittävä nainen, jolle tämä ihminen oli sanoinkuvaamattoman tärkeä ja rakas. Niin tärkeä, etten päässyt siitä yli vain olkia kohauttamalla ja vitullisella dokailulla ja huoraamisella. Mä tunnen itseni ihan luonnonoikuksi. Olen kuullut niin monelta taholta kummasteluja siitä, miten otin niin raskaasti tämän eron. Eihän me edes asuttu yhdessä jne. Mun mielestä olisi ollut kummallisempaa, jos en olisi ottanut sitä raskaasti, sehän olisi ollut merkki siitä, että hän ei ollut minulle erityinen ihminen, jonka menetys olisi sattunut.

Tää ero ja tää henkilö on ollu sellasia asioita, joista mä olen halunnut kirjottaa jo monesti tähän mun blogiin, koska niin moni mun ilo ja suru liittyy niihin. Mun elämä on jakautunut kahteen osaan: entinen kiva elämä ennen eroa ja tää paska, jota kutsun elämäksi eron jälkeen. Kirjottaminen (ja puhuminen) tästä on kuitenkin ollut älyttömän vaikeeta. Kuten joskus aiemmin taisin jo mainita, on niin paljon iisimpää jauhaa peruspaskaa perusarkijutuista ilman, että raapasee pintaa syvemmältä ja päätyy sen seurauksena sänkyyn vollottamaan.

Nyt sillä oli syntymäpäivät ja mä inspiroiduin mun rikkoutuneesta peilistä (ei syytä huoleen, en ole laittanut peiliäni paskaksi sydänsurujeni takia, se vaan kaatu, todennäkösesti pyhän hengen voimasta ja meni rikki) taiteilemaan tunnettani viestivän kuvan (joo luovuus/hulluus huippussaa). Nää kaikenlaiset merkkipäivät tuottaa mulle tuskaa, tulee muistoja, niin hyviä kuin huonojakin. Mä tein superteon ja laitoin hänelle onnittelut multa ja kissimirriltä ja kerroin lyhyesti kuulumiseni. Hän vastasi viestiini kahdella sanalla. Ne ei onneksi olleet haista vittu mutta kiitos paljon ei tuntunut hirveesti paremmalta.

Vaikka edelleen tuntuu pahalta kaikki tähän eroon liittyvä, oon huomannut, että terapeuttini on jollain kummallisella tavalla saanut mut ymmärtämään ja hyvinä päivinä myös hyväksymään tilanteen. Tätä kipua se ei poista mutta auttaa ehkä välillä elämään sen kanssa. Olisi silti ihanaa, jos kuvioissa olisi joku ihana ystävä, jonka kanssa edes vaan joskus vois jutella tästä. Että muutkin kun terapeutti hyväksyis mun surun ja ikävän.

Huh, I did it! Kykenin kirjottamaan mun rikki menneestä sydämestä. Et tiedoks vaan kaikille, tätä scheissee on sit luvassa lisää taas joskus, kun mä nyt vihdoin sain tän padon auki.

p.s. Uutisissa on otsikoitu, että takatalvi haittaa pääsiäisen menoliikennettä. Mihin pitäs niinku mennä? Sänkyyn, peiton alle viettämään pääsiäisen kärsimysnäytelmää?