Never ending misery

Kamalaa jos mä oon tällanen aina. Jos mä elän vanhaks asti, niin mä haluaisin voida istua siinä kiikkustuolissa ja muistaa jotain hyvääkin tästä eletystä elämästä. Mä en haluu lopunikääni pillahtaa itkuun tai olla katkera, kun ajattelen eksää tai muutamia muita elämäni entisiä merkkihenkilöitä.

Ja tänään mulle valkeni sellanen tosiasia, että ellen linnottaudu täysin kotiin koko loppuelämäkseni, niin näitä surua ja katkeruutta aiheuttavia ihmisiä ehtii vielä tulla mun elämään monia kappaleita, mikä tarkottaa, että sit vanhana on vielä enemmän paskoja muistoja. Ellei sit joku oikeesti keksi sellasta systeemii niinku Iternal Sunshine of the Spotless Mind leffassa. Se vois koitua mun pelastukseksi mut se kyl tais olla ihan fiktiota. Perse.

Vittu et itkettää.

Sunnuntaiahdistus

Mä en ole muutamaan viikkoon ehtinyt potea sunnuntai-ahdistusta, joten tänään se iski sit oikeen voimalla. Yritin kyllä päivällä vähän tsempata ja kävin lenkillä (juu ihan 40 minuuttia juoksua) mutta 200 metriä ennen kalkkiviivaa mä romahdin ja pillahdin taas kerran itkuun. Ja nää ei siis tosiaan ollut mitään onnen kyyneliä siks et olin saanu perseeni lenkille (vaikka loistava saavutushan sekin on).

Mulla vaan pyörii repeatillä nää paskat ihmissuhdekuviot päässä. Mä kun olen tällanen vatvojaihminen niin mulla on suorastaan pakonomainen tarve aina selvittä asiat ja jos ne jää kesken tai jotenkin epäselviksi, niin mä ahdistun ja mietin niitä juttuja ihan loputtoman paljon. Tavallaan kadehdin niitä, jotka pystyy vaan kohauttaan olkapäitä ja antaa paskojen juttujen olla. Mä en siihen kykene. Vie niin kamalasti energii, kun murehtii kaikkea mahdollista.

Mietin sit lenkin jälkeen rauhotuttuani, et mitä kaikkia epäselviä tai keskeneräisiä asioita on, jotka ahdistaa mua ja voisinko mä tehdä niille jotain (aika kypsää, eikö?). No sen Eksän kanssa puhuminen tietty mut en tiedä uskaltasinko ees yrittää. Ihmissuhteelle pitäs varmaan soittaa, tosin ei se kuitenkaan vastaa puhelimeen. Muutamia kiukkusia viestejä on lähetelty puolin ja toisin mutta en haluis, että jää näin paska fiilis siitä hommasta.

Helpoin nakki, jonka vois nyt hoitaa pois päiväjärjestyksestä ois se mun treffityyppi. Tää kuvio sen kanssa on nyt erittäin outo. Ollaan tavattu tosi monta kertaa mut nyt sillä on käytös muuttunu kusipäiseks (yks kaveri kysy multa parien treffien jälkeen et mikäs tyyppi se on, niin mä luonnehdin sitä osuvasti potentiaaliseksi kusipääksi) mutta silti se sanoo haluavansa tavata. Tyyppi lähettää siis erittäin ristiriitaista signaalia ja mähän siis inhoan yrittää tulkita niitä rivien välissä kerrottuja totuuksia. Ehkäpä mä nyt yritän saada tähän hommaan selvyyden ja tartun puhelimeen. Eipähän tartte sitten enää jossitella ja arvailla, että onkohan sillä peeämässät tai se monilla miehillä oleva urpoilua aiheuttava geeni.

Nyt siis tartutaan härkää sarvista. Pitäkää peukkuja!

Ihmissuhde

Eilen mun paska fiilis vaan kohos ja kohos ja taitaa olla nousussa edelleen. Yritin jo lääkitä oloani lohtulevyllisellä suklaata. Vedin naamariin kolme riviä marabouta yhellä henkäsyllä ja nyt on henkisen pahan olon lisäksi myös fyysinen ällöolo. Tosi kumma juttu, kun mä oon luullu, että suklaasta ei voi tulla paha olo.

Yllättäen paskaa oloa on taas lisännyt persiilleen menneet ihmissuhteet. Kuulin eilen mun ja ihmissuhteen yhteiseltä tutulta, mitä ihmissuhde oli sille avautunut. Se oli jo aiemmin kuulemma halunnut lopettaa meidän jutun, tosin mulle se ei tästä puhunut mitään. Se ei itse kyennyt tekemään suhteesta loppua, joten se käyttäytyi paskamaisesti mua kohtaa, jotta mä tekisin sen ratkasun sen puolestaan. Se ei halunnut jatkaa ihmissuhdetta, koska se halus parisuhteen. Se on ihan ymmärrettävää, toisin kun tapa, jolla se tän hoiti.

Niin, siis mulla on ollut ihmissuhde. Se ei ole niinkuin poikaystävä muttei niinkuin pelkkä seksikaverikaan. Se on omanlaisensa kiintymyssuhde. Vehdattiin yhessä aika pitkään ja ihmissuhde olis halunnut hommasta jotain deepimpää mutta mä en ollut sellaseen kykeneväinen ja teinkin asian hyvin selväksi. Olin hyvin rehellinen sen suhteen, mitä haluan meidän jutulta. Se halusi koko ajan kuitenkin jatkaa touhua, vaikka tiesi, ettei tule ikinä saamaan musta pullantuoksuista äitiä lapsilleen.

No tää meijän ihmissuhde päättyi juhannuksen tienoilla aika ikävästi, kuinkas muutenkaan. Ihmissuhde oli jo jonku aikaa pitkin kevättä tehnyt ihme mykkäkoulutempauksia ja kiukutteluja. Juhannusta piti lähteä viettämään sen työpaikan mökille mutta kuinkas sitten kävikään. Tyyppi buukkas mökin ylitäyteen muita pariskuntia, eikä varannut yösijaa omalle daamilleen eli mulle (take a hint, bitch). Kuulemma sohvalla olis ollut tilaa. En oo ikinä kuullut miehestä, joka kutsuu naisseuralaisensa mökkiviikonlopulle muttei pidä huolta, että tälle on arvoisensa makuupaikka miehen omassa kainalossa. Niin, paitsi siis jos tästä naisesta halutaan eroon.

Muut arvon vieraat, jopa ne hänen vähemmän hyvät ystävät, saivat kyllä kuninkaallisen kohtelun ja toiveidensa mukaiset systeemit. Ihmissuhteen mielestä vaadin erityiskohtelua pyytäeesäni samaa kohtelua, minkä muutkin mukaan lähtijät saivat. Jotkut ihmiset on näköjään vaan tasa-arvoisempia kuin toiset. Se ihmissuhde loppu sitten siihen. Toi juhannusfiasko oli mulle viimenen pisara tossa kusipäisyyden sietämisessä.

Tän jutun päättymistä enemmän mua itkettää ja loukkaa se, miten ihmissuhde mua kohteli. Tavallaan ymmärrän, että silläkin oli paha mieli, kun tää homma ei edennyt sen toivomalla tavalla mutta kyllä silti pitäs olla jonkilainen kunnioitus toista kohtaan. Miksi polttaa sillat takana ja saada mut tuntemaan itseni täysin mitättömäks ja arvottomaks? Me molemmat oltas säästytty aika paljolta mielipahalta, jos se olis mykkäkoulun pitämisen sijaan puhunut.

Täten siirrän lihani nyt virallisesti sinkkumarkkinoille, eli paskatulo jatkuu varmasti entistä rankempana ja elo yksinäisempänä. Toppen!

Kielitaito

Juttelin tänään mun vituiks menneen ihmissuhteen kanssa ekaa kertaa ikuisuuteen. Odotin, että olisin saanut jotain valaistusta vituiksi menneisiin asioihin, jonkin järkevän selityksen ja osoituksen siitä, että mä en oikeesti oo niin huono ja epähaluttava, kun miltä musta just nyt taas tuntuu. No turha varmaan sanoa, miten hyvin odotukseni toteutuivat.

Kesken mun koko päivän kestäneiden itkujen soi ovikello. Yleensä mä en availe ovea ellen odota vieraita mutta nyt avasin. Ja kyllä muuten kannatti. Joku naishenkilö tiedusteli puhunko toista kotimaista ja saatuaan myöntävän vastauksen, hän ryhtyi kertomaan enkeleistä. Se oli jotenki niin koominen tilanne. Mä seisoin siinä ja tuijotin itkusilmilläni ja toinen tulee kertomaan jotain hengellistä ilosanomaa.

No mulla on nyt tossa eteisen lattialla kaksin kappalein jotain jehovantodistajien ruotsinkielisiä julkaisuja.

Kielitaito kannattaa aina!

Perseet

Tässä sitä taas kotosalla möllötetään. Olin ihan suunnitellut lähteväni nyt päivällä (siis kelatkaa) tonne ulos auringon paisteeseen saamaan vähän väriä hipiä mutta eihän se aurinko paista, joten vältyin nyt toltakin rasitukselta. Huh.

En tiedä onko mun lääkitys nyt vihdoin kohdillaan, koska ikävistä asioista (terapiatauko, ihmissuhde poikki, läskit jne) huolimatta olin eilen hyvällä tuulella ja nytkin vähäsen. Eilen oli terapia ja ihan hyvä setti olikin mutta nyt on pitkä tauko edessä, kun se on lomalla. Epistä, että kaikki on lomalla, kotihoito, psykiatri, terapeutti ja kaikki paitsi mun pään ongelmat. Ne ei mee lomalle. No terapeutti sanoi, että taukokin voi olla hyvästä, kun me ollaan nyt aika intensiivisesti käsitelty tiettyjä asioita ja kaikenlaista on noussut pintaan. Et saa vähän huilatakin. Yritetään nyt sit uskoa sitä ja olla ahdistumatta.

Mä sain eilen itteni ovesta ulos ja se kannatti. Vaikka mulla ja ihmissuhteella homma meni vituiks (jauhetaan siitä sit joskus), niin lähdin yhden sen kautta tutustumani ihmisen kanssa terassille. Ilta sitten vähän venähti mutta hauskaa oli. Hauskaa oli vielä aamullakin, kun heräsin. Muistin unen, joka ei ollut painajainen (eikä mikään seksijuttu). Alkoholihuuruissa uneeni oli eksynyt komea (tietty) mies, jonka kanssa mulla oli ihanaa, vaikka sillä oli kaksi lasta. Tää lapsijuttu oli todella outo, koska mä en haluis miestä, jolla on lapsia. Mut siis pääpointti oli se, että se unimies ei ollut mun eksä (jonka perään oon ulvonut nyt 1,5 vuotta) ja olin ihan förälskad. Suurena unientulkitsijana mä päättelin, että tää tarkoittaa nyt sitä, että mun pää alkaa vihdoin ajattelemaan, että jonain päivänä mä saattaisin voida kokea suuria ihania tunteita jotain muutakin kun mun eksää kohtaan. Tää on suuri askel mulle. Tähän asti kaikki rakkausunet on ollu mun eksästä. Virkistävää.

Vähän väsyttää toi valvominen, joten nyt taidan mennä päikkäreille siinä toivossa, että se mun ja unimiehen romanssi jatkuis. Tästä viikonlopusta taitaa muutenkin tulla ihan hurja. Eräs ystäväni täytti vuosia ja mahdollisesti sen porukkaan voisi illallan mahtua yksi hullukin.

Mitä tänään ruoaksi?

p.s. Kananmunien päiväys on 14.3.2012.

Miksi kinata, kun mä oon kuitenkin oikeassa?

Sen lisäksi että oon muodollisesti pätevä opettaja, oon myös rakkauden riitelyn ammattilainen. Vaikka harrastan riitelyä ihan ammatilaistasolla, palkkana on yleensä vaan paska mieli, ei mitään sen ihmeempää. Ja ikinä en ole tuntenut itseäni voittajaksi riidan jälkeen, joten vielä on opittavaa ja treenattavaa (lahjattomat treenaa).

Non verbaalista kommunikointia

Mykkäkoulu ihmissuhteen kanssa päättyi vihdoin. Se vaivas ja häiritsi mua niin paljon, että mä en pystynyt ite jatkamaan mykkäkoulua, vaan soitin sille (tässä mulla on selkee kehittämisalue). No eipä se puhelimessa jauhaminen mitään oikeen hyödyttänyt ja se vonkas, että tavattas. Suostuin, kunhan olin eka vähän esittänyt vaikeesti tavoteltavaa (tosin turhaa se näytteleminen on, kyllä se tietää kuinka helppo mä olen). Toiveet tapaamiselle oli mutta ei kyllä kovin korkealla. Mä odotin siltä jotain elettä, jolla se osottas olevansa muutakin kun huonomuistinen urpå ja se ei tietenkään tajunnut elehtiä niin, että mä vähän leppyisin ja taas tykkäisin siitä. Eli siis suomeks sanottuna, se ei lukenut mun ajatuksia ja tajunnut mitä mä haluan ja sitten mä vittuunnuin lisää. Solmusta tuli umpisolmu.

Se mua ei haittaa, että ihmissuhde ei ollut mitään lahjaa hankkinut (mulle lahjaks riittäis kaunein lahja, minkä mies voi naiselle antaa), vaan ennen kaikkea se, että tyyppi ei millään tavalla noteeraa mun merkkipäivää. Onnitteluhali olis ollut ihan tervetullut ja vaikka kakkukaffet Fazerilla. Kiukuttelua oli siis valitettavasti todella helppo jatkaa tän tapaamisen jälkeen.

Ou well, no ainakin mykkäkoulu päättyi.

Every cloud has a silver lining

"Pidä tunkkis!" ja muut hyvät keskustelunavaukset

Mikä saa kolmekymppisen ihmisen miehen pitäämään mykkäkoulua? No mäkättävä nainen tietenkin. Onhan se hirveen rakentavaa siirtää nainen envittutodellakaanvastaaosastoon sen sijaan, että esimerkiksi pyytäisi anteeksi tai yrittäisi selvittää tilanteen. Itse harrastin mykkäkoulua teini-iässä. Vanhempien erotessa ja perhetilanteen ollessa kaaottinen pidin parin kuukauden pituisen mykkäkoulun. Puhuin äidille vain, jos oli aivan pakko. Mutta olin siis angstinen teini keskellä perhehelvettiä.

Mykkäkouluhan ei oo muuta kun Vittumaista vallankäyttöä. Saadaan riidan toinen osapuoli totaalisen epätoivon partaalle (luin myös joskus jostain, että mykkäkoulu vaikuttaa johonkin aivojen osaan ja saa ihmisen tuntemaan fyysistä kipua, kun hänet ignoorataan, nice) olemalla reagoimatta mahdollisiin keskustelunavauksiin/sovitteluyrityksiin. Jos miestä ei kumpikaan näistä asioista kiinnosta, siis keskustelu, sovittelu tai nainen ylipäätänsä, ei hän sitä kuitenkaan voi ääneen naiselle sanoa, silloinhan nainen saattaisi lopettaa sovitteluyritykset tai muut yhteydenotot. Näin mies jäisi keskenänsä pitämään mykkäkoulua ja häviäisi aloittamansa valtapelin. Sen tajuan, että mykkäkoulun tavoitteena on hallita tilannetta. Halutaan olla se, joka määrää ja päättää, milloin riita mahdollisesti voidaan sopia, milloin toinen osapuoli on kärsinyt riittävästi. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että jos millään tasolla välittää riidan toisesta osapuolesta, miksi on niin nautinnollista laittaa toinen anelemaan anteeksiantoa, parkumaan epätoivoisena ja turhautuneena soittamaan numeroon, joka ei tietenkään vastaa. No vastaus voi tietenkin olla, että mies ei välitä niin kovin paljoa, että jaksaisi kiinnostua naisen henkisestä hyvinvoinnista. Mutta silti tässä on ongelma. Jos mies ei välitä riidan toisesta osapuolesta, miksi vaivautua mykkäkoulun pitämiseen. Silloinhan olisi helpompaa sanoa sille kusipäänalkuttajanaiselle, että älä vittu enää soittele ja etsiä itselleen uutta parempaa seuraa (se kun tuntuu miehille olevan yhtä helppoa kun kalsareitten vaihtaminen).

Kaikki alkoi mun syntymäpäivän unohtamisesta. Vedin siitä ja kaikesta mitä vaan mieleen tuli ihan oikeutetusti vitulliset kilarit. Joo tiedän, kypsää. No sanottua ei saa takasin jne mutta aina on damage control. Rauhotuttuani päätin yrittää riidan selvittämistä, koska en mä halua mun ihmissuhteen kanssa tietenkään olla riidoissa. Jaloista aikomuksistani huolimatta kaikki meni ihan persiilleen. Ihmissuhde päätti ryhtyä leikkimään mykkäkoulua, tosin hän ei itse myönnä tietenkään pelaavansa valtapeliä. Selityksinä kommunikaatiokatkokseen ovat olleet loistavat olin kipee (Miten tää estää ilmoittamasta vaikka tekstarilla omasta halusta riidan sopimiseen kunhan on parantunut/tai halusta olla sopimatta asiaa ?) ja puhelin jäi kotiin (tää selitys on niin last season). Puuttumaan jäi vielä ihana klassikko akku loppu.

Koska soittaminen on tässä tilanteessa mykkäkoulua pitävälle miehelle täysi mahdottomuus, ei ihmissuhde suinkaan soita mulle, kun hän pääsee kotiin puhelimensa luokse ja huomaa saapuneet puhelut ja tekstiviestin. Hän laittaa typerät selityksensä vielä typeärämällä tekstiviestillä ja ajaa tilanteen entistä pahempaan solmuun. Kun ihmissuhde on riittävän monta kertaa torjunut mun yhteydenottoyritykset, loppuu munkin halu saada sopu aikaseks. Tässä kohtaa ihmissuhde ajattelee, että ton naisen kanssa on mahdotonta sopia mitään riitaa, kun se on noin lapsellinen/typerä/pitkävihainen/pitää mykkäkoulua. Ja ympyrä sulkeutuu. Mies saa naiselle huonon omantunnon mykkäkoulun pitämisestä ja voittaa valtapelin.

On ihan ookoo, että sairaana ei jaksa puida ja jauhaa tai että riidan jälkeen haluaa hetken rauhoittua ja miettiä asioita mutta jos oikeasti haluaa saada tilanteen selviämään, mykkäkoulu on varmaan vieraaseen sänkyyn menemisen jälkeen huonoin vaihtoehto. Mut se saa ainakin vaan entistä vihasemmaks ja vittuuntuneemmaks. Eikä sopu tai mielenrauha ole yhtään lähempänä. Mietin, että voiko miesten logiikka tässä mykkäkouluasiassa olla se, että he itse kokevat naisen pitämän mykkäkoulun lähinnä virkistävänä vaihteluna sille ainaiselle kitinälle, joten he eivät ymmärrä, miten paljon miehen pitämä mykkäkoulu voi naista vituttaa. Ajatuksia? Kommentteja? Thoughts? Comments? Tankar? Kommentarer?

De tystä är inte alltid de kloka. Stängda kistor kan vara tomma.