Kauppareissu

Tänään meni sitten apteekkiin enemmän rahaa kun ruokakauppaan. Mut nyt on onnellisuutta muutamaks kuukaudeks. Unilääkkeen annostusta nostettiin taas, kun en mä oo saanut nukuttua kunnolla sen jälkeen kun Venlafaxinin annosta nostettiin. Tää tuntuu ihan älyttömältä oravanpyörältä. Ite oisin mieluummin koklannut jotain toista unihiekkaa mutta näillä mennään nyt. Jos uni ei tästä kohta rupee paranemaan niin sitten täytyy oikeesti tehdä jotain radikaalia, koska ei oo mitään toivoa jaksaa koko pitkää syksyä töissä huonolla unella.

Apteekkiostoksien lisäksi palkitsin itseni pienellä shoppailulla sen kunniaksi, että selvisin ekasta työviikosta ilman hermoromahdusta tai irtisanomista. Mä oon vaan nykyisin tosi huono shoppaileen. Ahdistaa ihmisvilinät niin paljon, etten oikeen halua kuitenkaan käydä missään. No nyt pakotin itseni hakeen pari jo aiemmin tehtyä löytöä, jotka vaan on odottanut kaupan hyllyllä palkkapäivää ja hyvää syytä. Kummallisinta täs touhussa on se, että entinen minä ois heti kotiin päästyään koklannut uusia ostoksia ja viikannut ne kaappiin. Nyt mä jaksan hädin tuskin kantaa ostoskassin kotiin ja sieltäkin kaivan esiin vaan lääkepakkaukset. 

p.s. Mun eksä on taas vallannu mun unet. Viime yönä mä taas lähetin sille tekstarin, johon se ei tälläkään kertaa vastannut. Pitäsköhän mun vihdoin rohkaistua tekemään toi viestin lähetys ihan valveilla, niin ei tarttis unelmoida siitä ihan näin usein?

Pills at work

Vielä yhdet

Aamulla mun sängystä nous taas ihan karsee mörkö. Simahdin illalla kyllä ihan ajoissa mutta heräsin yöllä taas kolme kertaa, enkä vikalla kerralla meinannut saada uudestaan unta. Kaiken tän käynnissä olevan hässäkän lisäks saattaa hyvin olla, että oon näin väsynyt myös sen takia, että mun lääkkeistä osa on loppu. En ollut tietenkään muistanut ja jaksanut viedä reseptejä ajoissa uusittavaksi, joten nyt kitkutan eteenpäin 75mg pienemmällä annoksella ja se kyllä tuntuu. Huomenna pitäs jaksaa ja muistaa mennä hakeen reseptit. Ehkä mä sitten virkistyn, kun saan taas kehooni normiannostuksen kemiaa.

Paljonkohan olen elimistööni viimeisen puolentoista vuoden aikana tunkenut lääkkeitä. En varmaan mitään verrattuna moniin mutta paljon, jos vertaan entiseen elämääni, johon ei juuri ikinä edes burana kuulunut. Sairaalan päätyessäni lääkitys oli välttämätön. Olin sekaisin kun seinäkello ja lääkkeiden avulla mä siitä sitten rauhotuin ja pääsin sen pahimman kriisin yli. Mulle on ruvennut vasta nyt (1v ja 9kk jälkeen) aukeemaan, miten paljon noi lääkkeet mua oikeesti jeesaa ainakin arjessa jaksamisessa, mikä sitten osaltaa on auttanut nostamaan mielialaa. Monilta kuulee niin paljon negatiivista, että omakin suhtautuminen on ollut tosi krittiinen ja skeptinen. Nyt oon kuitenkin huomannut, että se kesän alussa tehty annostuksen nosto on selkeesti parantanut mun jaksamista. Tää tovi pienemmällä annoksella on ollut yhtä koomaamista, eikä ois voinut paskempaan saumaan osua, kun se uus duuni vie nyt alussa aika paljon voimia (kun pitää esittää uusille työkavereille vitun tehokasta ja antaa hyvä vaikutelma).

Sitä en osaa sanoa, onko mun pää nyt vähemmän pipi, kun ennen lääkkeiden alotusta (todennäköisesti ei). Just tällä sekunnilla en tunne oloani supermasentuneeksi ennemmin kuvailisin itseäni ja oloani todella sekaiseksi ja arvaamattomaksi. Yhtenä hetken olo on hyvä ja sit saatankin olla lattialla itkemässä. Tätäkin tapahtuu nykyisin onneksi hieman harvemmin. Jossain vaiheessa tää oli ihan joka päiväinen tilanne, tosin ilman niitä hyvänolonhetkiä. Joku jossain mainitsi, että masislääkkeet tekee olosta tyhjän ja turtuneen. Ehkä se on mulle ihan hyvä, koska mä reagoin kaikkeen niin tajuttoman voimakkaasti, että pieni tunnottomuus on ihan paikallaan. Pahimpina aikoina se paha olo tuntui niin raastavalta, että sen kanssa tuntui melkeen mahdottomalta elää, eikä sen rinnalla pystynyt tuntemaan mitään hyvää. Lääkkeet, aika ja terapia on ehkä yhdessä muodostanut tällasen pyhän kolminaisuuden, joka on vähän lievittänyt sitä taukoamatonta ranteetaukifiilistä ja antanut myös tilaa positiivisille asioille.

Oon mietiskellyt paljon, että pärjäisinkö mä ilman päivittäistä kemikaaliannostusta. Haluaisin mutten uskalla. Sitten luin tämän jutun. Eipä tää nyt mikään suuri uutinen ole mutta herätti ajatuksia. Jotenkin niin vitun surullista, että me eletään maailmassa, jossa kaikki pitäis parantaa lääkkeillä, koska muuhun ei ole resursseja. Täällä me kaikki masentuneet napsitaan pillereitä ja kykitään omissa koloissamme ja parannutaan jos jaksetaan. Todella kustannustehokasta.

Unihiekkaa

Tiedoksi vielä niille, jotka edellisen kirjotuksen perusteella huolestui tän maan perusopetuksen tasosta, niin kerrottakoon, että oon hikaroinut tänään ihan huimasti ja lapsille on taas huomenna luvassa sellasia sirkushuveja ja systeemejä, että reksikin kalpenis ku näkis.

terveiset nimimerkiltä "Tasapainoa hakemassa"

p.s. Mun treffipoika on viikon lomalla jossain auringossa. Siltä tuli tänään tekstari ja yritin olla ihan cool, et ihan ku ei muka hetkauttais, vaik oikeesti salaa hykertelin ihan onnessani kun näin, että se oli viestin lähettäjä. Täysin normaalia taas.

Tiskikone

Vaikka Kotihoito ja kaikki muutkin mahtavat tukitoimet lääkitystä lukuun ottamatta on kesälomalla, en oo vielä ihan täysin hautautunut paskan alle täällä kotona. Ja nyt mä siis en tarkoita kuvainnollisesti vaan ihan kirjaimellisesti. Ehkä tää nyt sitten on todiste siitä, että jotain hyötyä noista lääkkeistä saattaa olla.

Todistusaineistoa

Apukeinoina oon kokeillut vaikka mitä ja parhaiten toimii tällä hetkellä Biggest loser (kiitos te sairaalloisen ylipainoiset jenkit). Laitan netistä jonku jakson pyörimään ja otan tiskiharjan kauniiseen käteen. Siinä ohjelmassa on niin paljon toistoa ja turhaa soopaa, että pysyy hyvin mukana, vaikka samalla hinkkaa kuukauden takaisia tiskejä puhtaaksi. Et nyt mun keittiö on ekaa kertaa ikuisuuteen sen näkönen että siellä vois vaikka tehdä jotain ruokaakin. No ei nyt kuitenkaan innostuta liikaa. Askel kerrallaan. Tiskaamisesta oli nyt hyvä alottaa ja katotaan sitä ruoanlaittoa sitten vaikka ens viikolla. Ja en mä nyt heti halua sotkea ku toi kyökki vihdoin saatiin puhtaaks.

Nyt mä tarttisin vielä jonkun hyvän kikan, miten saisin itteni tarttumaan imurin varteen. Siinä ei oikeen samalla voi telkkaria katella.

p.s. Lasketaanko päivä päiväunettomaksi, jos herää varttia vaille kaksi?

Oikeenlaista kemiaa

Unikaverit

Siitä on nyt melkeen kuukausi, kun pienet lääkemuutokset tehtiin. Jonkilaista vaikutusta olen ehkä havainnut tai ainakin luullut havainneeni (placeboako?). Väsymys on hellittänyt ihan pikkasen. Aamut ei edelleenkään ole mun mieleen mutta siihen tuskin saadaan ikinä muutosta. Päivisin oon jaksanut olla hieman aktiivisempi ja nyt on takana kolme päiväunetonta päivää! Tää on jonkin asteinen ennätys.

On ihanaa huomata jaksavansa vähän paremmin tätä arjen suorittamista. Oon joka päivä saanut noustua sängystä ja poistunut kotoota vähintään kauppaan hakemaan jädeä. Ei tää mun touhu varmasti oo lähelläkään normaalia mutta siihen mä en edes villeimmissä unelmissani tähtääkään.

Jottei nyt menisi aivan yltiöpositiiviseksi tää touhu, niin pakko valittaa nukkumisesta. Nukahtaminen itsessään ei enää tuota hirveesti ongelmia ja noitten iltanamien avulla koneisto hyytyy takuuvarmasti. Kinkkiseks homma menee siinä kahden aikaan aamuyöstä. Pysyn iltanappien kanssa horroksessa siihen asti mutta sit loppuu kemian teho ja uni. Tää ei oo mikään uus juttu ja luulen, että se saattaa olla kytköksissä Venlafaxin nostoon. Jossain vaiheessa söin siitä vielä isompaa annosta, jolloin nukkuminen oli lähes mahdotonta. Virkistyin liikaa. Satsia sitten laskettiin mutta tehokin laski. Nyt kokeilussa uusi annostus. Tuntuu ihan hyvältä mutta nukkumiseen tarviin paremman puudutuksen.

p.s. Pitäiskö alkaa huolestua, kun muistutan enemmän tota sikaa kun naista?

Hesarista

Perseet

Tässä sitä taas kotosalla möllötetään. Olin ihan suunnitellut lähteväni nyt päivällä (siis kelatkaa) tonne ulos auringon paisteeseen saamaan vähän väriä hipiä mutta eihän se aurinko paista, joten vältyin nyt toltakin rasitukselta. Huh.

En tiedä onko mun lääkitys nyt vihdoin kohdillaan, koska ikävistä asioista (terapiatauko, ihmissuhde poikki, läskit jne) huolimatta olin eilen hyvällä tuulella ja nytkin vähäsen. Eilen oli terapia ja ihan hyvä setti olikin mutta nyt on pitkä tauko edessä, kun se on lomalla. Epistä, että kaikki on lomalla, kotihoito, psykiatri, terapeutti ja kaikki paitsi mun pään ongelmat. Ne ei mee lomalle. No terapeutti sanoi, että taukokin voi olla hyvästä, kun me ollaan nyt aika intensiivisesti käsitelty tiettyjä asioita ja kaikenlaista on noussut pintaan. Et saa vähän huilatakin. Yritetään nyt sit uskoa sitä ja olla ahdistumatta.

Mä sain eilen itteni ovesta ulos ja se kannatti. Vaikka mulla ja ihmissuhteella homma meni vituiks (jauhetaan siitä sit joskus), niin lähdin yhden sen kautta tutustumani ihmisen kanssa terassille. Ilta sitten vähän venähti mutta hauskaa oli. Hauskaa oli vielä aamullakin, kun heräsin. Muistin unen, joka ei ollut painajainen (eikä mikään seksijuttu). Alkoholihuuruissa uneeni oli eksynyt komea (tietty) mies, jonka kanssa mulla oli ihanaa, vaikka sillä oli kaksi lasta. Tää lapsijuttu oli todella outo, koska mä en haluis miestä, jolla on lapsia. Mut siis pääpointti oli se, että se unimies ei ollut mun eksä (jonka perään oon ulvonut nyt 1,5 vuotta) ja olin ihan förälskad. Suurena unientulkitsijana mä päättelin, että tää tarkoittaa nyt sitä, että mun pää alkaa vihdoin ajattelemaan, että jonain päivänä mä saattaisin voida kokea suuria ihania tunteita jotain muutakin kun mun eksää kohtaan. Tää on suuri askel mulle. Tähän asti kaikki rakkausunet on ollu mun eksästä. Virkistävää.

Vähän väsyttää toi valvominen, joten nyt taidan mennä päikkäreille siinä toivossa, että se mun ja unimiehen romanssi jatkuis. Tästä viikonlopusta taitaa muutenkin tulla ihan hurja. Eräs ystäväni täytti vuosia ja mahdollisesti sen porukkaan voisi illallan mahtua yksi hullukin.

Mitä tänään ruoaksi?

p.s. Kananmunien päiväys on 14.3.2012.

Kepardi

Mulla on uus unikaveri, Kepardi. Sain tän lahjaks ala-asteikäseltä esimurkulta. Aika sööttiä. Mörrillä on taas menossa sukkalaatikkokausi, joten tää tuli ihan tarpeeseen.

Unetuslääkkeiden tehoa en ole vielä huomannut paskoja tv-ohjelmia paremmaksi, joten nautin uskollisesti molempia iltaisin ennen nukkumaan menoa. Nyt lähtee pyörimään Law&orderin jakso Criminal. Sen jälkeen toivottavasti pyörähtää käyntiin kauniit unet. Viime yönä näin unta, että kävin lenkillä. Sen voi varmaan laskea mielikuvaharjoitteluks, joten treeniä sekin.

Raotin muuten tänään hetkeksi sälekaihtimia, kuten kuvasta näkyy. Nyt ollaan kuitenkin jo palattu normaalitilaan ja vedetty kaihtimet kiinni.

Eipä sitten muuta kun oman kullan kuvia vaan.

Kom igen!

Tulin keskiviikkona kotiin, enkä suinkaan suljetulta vaan ihan tosta Itämeren toiselta puolelta. Matka oli liian täynnä ohjelmaa. Keskiviikko aamuna kun pääsin kotiin, kellahdin petiin suorin vartaloin ja seuraavan kerran nousin ylös torstaina aamupäivällä toivottamaan kotihoidon tyyppiä tervetulleeksi mun majaan. Rasituksesta huolimatta Ruotsissa on kuitenkin aina ihana käydä ja tapasin pitkästä aikaa vanhan ystäväni, joka sai vähän aikaa sitten jälkikasvua. Ihan ok lapsi, nukkui vain. Sen lempinimi on Voodoo-eyes.

Viime viikolla ehdin kävästä psykiatrilla keräämässä reseptejä. Innolla odotan, milloin lääkemuutokset rupee näkymään ja tuntumaan. Toivottavasti pian, koska olis kiva tehdä tän kesän aikana muutakin kun olla vaaka-asennossa pörrösukat jalassa. Ehdottivat et joku kotihoidon tyyppi tulee välillä käymään täällä, kun nää arkiaskareitten hoitamiset on vähän tuottanut hankaluuksia. Aluks vähän ahdisti ajatus siitä, että joku ventovieras tulee tänne kattomaan, kuinka paskasta ja sotkusta täällä on. No se kävi torstaina ja sain purettua matkakamat ja käytyä kaupassa. Ei se ollutkaan niin kamalaa.

Et tässä sitä nyt ollaan. Vahva ja itsenäinen nainen, joka ei saa vietyä roskia ilman apua. No nyt onneks sain sitä apua, jota olis tarvittu jo vuos sitten. Vähän nolottaa, koska ois varmasti hulluja, jotka tota tarttis enemmän kun mä. Mä oon kuitenkin maisterisnainen ja kaikkee.

En lähtenyt mihinkään juhannuksen viettoon, et juhannuskokot ja -taiat jäi näkemättä ja tekemättä. Eilen oli siipi kohtalaisen maassa asian takia mut nyt ulkona sataa ja mua ei haittaa muu kun herkkujen puute.

t. Miss Kesäruoho

Uusi perheenjäsen

Tänne Mörrin ja mun valtakuntaan on muuttanut nyt kai sitten pysyvästi uusi asukas. Neiti Villakoira on ilmeisesti kotitunut tänne hyvin ja kokeen tän mestan niin turvalliseks, että on myös ryhtynyt lisääntymään. Melko hedelmällisessä iässä toi mun villis, koska sen uusia pieniä klooneja on ilmestynyt joka nurkkaan.

Neiti Villis poseeraa

Muitakin ihania kohokohtia on jo tällein alkuviikosta ollut. Maanantaina oli mun tädin syntymäpäivät. Sain kutsun viettämään leppoisaa eläkepäivää tätini kanssa ja siemailtiin vähän kuohuviiniä merkkipäivän kunniaksi. Mitään oikeeta lahjaa en taaskaan keksinyt mutta ehkä joku aineeton asia kuten aika ja seura on mun tädille sopivampia lahjoja. Niitä siis kehiin.

Skål!

Mun ruokailuhetket nousee myös tän alkuviikon huippuhetkien kärkisijoille. Maanantaina lounas oli tosiaan nestemmäinen. Sit iltapalaksi meni pussillinen Suffelipuffeja. Säälittävää kyllä, en pystynyt syödä koko pussia ihan yhdellä kerralla, vaan osan vetäsin napaan hieman myöhemmin pahan olon hellittäessä hetkeksi. Alla olevassa kuvassa on tämän päivän päivällinen. Näiden herkkujen lisäksi en juuri muuta ole syönyt, eli ravintoaineet ja kivennäisaineet on varmasti tullut tankattua ja juuri sopivassa suhteessa. Musta vähän tuntuu, että mun kissakin syö terveellisemmin ja paremmin kun mä, vaikka sen pääasiallinen ravinto koostuu nappuloista. Toisaalta tarviiko sitä niin kauheesti syödä, jos pötköttelee sängyssä kuuteen asti illalla ja palaa takasin tuttuihin asemiin viitisen tuntia myöhemmin. Ei meinaa vuorokaudessa tunnit riittää mihinkään, kun lepäämiseen menee niin paljon aikaa. 

Voihan strösseli!

No jännityksellä odotellaan, millasia piristeitä mä saan torstaina, kun pääsen vihdoin sinne psykiatrille. Mitähän ihmettä tähän koomatilaan nyt edes vois määrätä? Aamuisin 300mg uskoa tulevaisuuteen ja 250mg elämänhalua, illalla 100mg unihiekkaa, 125mg painajaistenpoistajaa ja 300mg kauniita unia. Lisäksi tarvittaessa 10mg itseluottamusta kolme kertaa päivässä. 

Leimi horo

Mä en käsitä, milloin musta tuli näin tylsä harmaa hiirulainen. Täytyy kattoo lääkepurkista niitä sivuvaikutuksia. Ehkä mun masennuksen lisäks mielialalääkitys tekee musta äärettömän tylsän ja tasapaksun. Hulluna mä olin hauskempi, ainakin omasta mielestä. Koskaan ei tiennyt, että milloin tulee hysteerinen kohtaus tai milloin totaalinen lamaantuminen. Nyt ei tapahdu mitään, koska en uskalla poistua mukavuusalueeltani (eli kotoa). En uskalla tehdä mitään tai ajatella mitään, ettei tulis uutta romahdusta. Mä hengitän, juuri ja juuri mut en tunne olevani elossa. Pitää kokeilla rajoja muulla tavoin, että tuntis jotain. Syödä ja ahmia, urheilla oksennus suussa, viiltää ja repiä ihoa.

Yritetäänköhän mua lääkitä normaaliks ja tylsäks? Masentava ajatus.

Täten meninkin nyt syömään paketin mysliä.

Piuhat solmussa

Voi että mitä aarteita mun sängyn alta löytyi sen viime viikkosen sängyn vaihdon yhteydessä. Mun kauan kateissa ollut Kalle Kuninkaallinen-kirjanmerkki löytyi. Carl Philipin kannustuksella mä aloin taas pitkästä aikaa lukemaan. Iltasatuna mulla on nyt (seuraavan ikuisuuden) Rosa Liksomin Hytti nro 6. Mä pidän lukemisesta tosi paljon mutta mulla on ollut keskittymisvaikeuksia niin, ettei lukeminen oikeen oo sujunut. Jotenkin sitä on palannut vähän maan pinnalle ja ymmärrän taas ehkä pikkasen paremmin niitä lapsukaisia koulun penkillä. Onhan se vittumaista, että luet saman sivun/tekstin monta kertaa, etkä tajua tai muista lukemastasi mitään.

Mulla vaan lähtee ajatus harhailemaan ja on todella vaikea unohtaa muu maailma, kun luen. Aiemmin pystyin täysillä uppoutumaan kirjan maailmaan, heittäytymään tarinan vietäväksi ja nauttimaan siitä. Nyt mä otsa kortussa koitan saada jotain tolkkua lukemastani ja muistella, mitä edellisellä sivulla kerrottiin. Pelkkä henkilöiden nimien muistaminenkin on välillä täyttä tuskaa. Onks mun pää menny pilalle kaikista niistä lääkkeistä, mitä oon vetänyt/vedän vai onko tääkin täysin normaali masennuksen oire? Ja miksei tää vitun muisti pätki niissä asioissa, joiden muistaminen tekee ihan törkeen kipeetä? Onks tää nyt sit sitä valikoivaa muistia?

Saisko unihiekkaa, sitä 350 milligrammasta!

Tietääkö joku, mikä on torkuttamisen maailmanennätys?

Rolle lempparipuuhassaan

Mun oma personal best on noin 1,5h (tänään torkutin vaan tunnin). Vanhassa puhelimessa herätys sammui itestään tunnin jälkeen, en tosin tajunnut sitä ennen kuin muutaman pommiin nukkumisen jälkeen. Nuorempana kollina Rompan toimi näppärästi sinnikkäänä herättäjänä, jota ei saanut pois päältä yhtä helposti kuin herätyskelloa. Nykyään Rompankin on jo tottunut torkuttaja. Se lähinnä kääntää kylkeä tai katsoo mua vittuuntuneena, kun herätyskello soi. Mun aamu-unisuudesta ja sängystänousemisinhotuksesta huolimatta mä kyllä menen töihin ihan ajoissa. Mä vaan laitan kellon soimaan sen verran aikasin, että ehdin noin puol tuntia torkuttaa, skippaan aamiaisen ja jos on oikeen kiire meikkaan matkalla töihin. Eräs miespuolinen kollega sanoi mulle kerran, että vain nainen voi toimia noin. Mä tavallaan ymmärrä. Enemmänhän unta tulis ilman torkuttamista mutta kun ne minuutit torkkupirahdusten välillä on mun mielestä makoisinta unta mitä on (päikkäreiden lisäks).

Nukkuminen on muutenkin niin saatanan vaikeeta. Mä en enää syö iltasin mitään lääkkeitä (vaikka ehkä pitäs), koska musta tuntui, että olin ihan koomassa seuraavana päivänä. Sairaalassa olessa se oli ihan ideaalitilanne, meni aika hirveen nopsaa ja kivasti, kun oli ihan pihalla 247 (tässä ehkä selitys sille, miksi en muista tammi- maaliskuusta 2011 hirveesti mitään). Työelämään yhdistettynä vitullinen iltalääkitys ei kuitenkaan mulle sopinut. Toisaalta ei kyllä sovi vitullinen valvominenkaan. Viime keväänä menin muutaman kerran aamulla töihin ilman, että olin nukkunut minuuttiakaan edellisenä yönä. Olotila muistutti etäisesti humalaa tai krapulaa (vanhan viinan haju vaan puuttui).

Nykyisin nukahtaminen harvemmin on se ongelma. Mä kyllä tavallisesti saan unen päästä kiinni jos yritän (en kyllä aina yritän koska valvominen yöllä on kivaa) mutta uni on todella katkonaista. Kuulemma tyypillinen masennuksen oire, great. Yleensä herään aamuyöstä useaksi tunniksi. Sitten mä surffailen netissä tai katon jotain paskaa telkkariohjelmaa ja uni tulee uudelleen siinä viiden jälkeen. Aamulla herätyskellon soidessa tuntuu kuin olisin nukkunut vain muutaman tunnin. Mun oli pakko lopettaa viikonloppuhesarin tilauskin, jotta olis edes teoriassa mahdollista nukkua yhtä soittoa koko yö (joo mä oon nyt näin leimi horo, että mä oikeesti nukun yöt viikonloppuisin). Toinen tyypillinen juttu on terapeutin mukaan se, että yöllä nukkuessani käsittelen näitä hankalia asioita unien avulla. Sekin tosi great. Nää unet on yleensä ihan perseestä ja superahdistavia (mun eksät on jättänyt mut mun unissa nyt joku miljoona kertaa ja tuhannella eri tavalla, on tosi levollinen olo kun herää). Ja sit se toistuva painajainen. Tää mun painajainen ei tosin oo mikään uus juttu, joka olis tullu kehiin vasta masennuksen myötä. Mä oon niin kauan kun muistan nähnyt aina samaa jahtaamispainajaista erilaisine variaatioineen, eli perusjuttu on aina sama, paikka ja henkilöt vaan välillä vaihtuu. Joku viisas varmaan osais kertoa, mitä syviä alitajunnan juttuja tää jahtaaminen kuvastaa.

Nyt kun en ole säännöllisesti töissä, eikä siis yleensä ole pakkoa herätä aamulla aikaisin, on mulle ollut todella haastavaa pitää vuorokausirytmi normaalina. Valvon helposti pitkälle yöhön ja nukun päivällä, kun muut puurtaa arjen askareiden parissa. Päivällä en millään haluaisi nousta sängystä ja herätä, yöllä sen sijaan mulla ei ole mitään ongelmaa puuhastella kotona ja jos vain kehtaisi, voisin hyvin ryhtyä yöllä esim pesemään pyykkiä tai imuroimaan. Joululomahan mulla käytännössä menikin niin, että nousin sängystä joskus neljän aikaan päivällä ja olin virkeimmiläni illalla, kun normaalit ihmiset menivät nukkumaan. Tää luonnollisesti helpottaa hirveesti muutenkin huonossa jamassa olevien ihmissuhteiden ylläpitämistä sekä oman aktiivisuustason nostamista.

Pitää varmaan vielä kirjottaa pätkä mun suuresta rakkaudesta eli päiväunista. Yleensä jos oon päivällä kotona, enkä tee mitään ihmeempiä niin rojahda sohvalle tai sänkyyn ja siitä seuraa aina päikkärit. Vaikka olisin nukkunut kuinka pitkät ja makosat yöunet, aina on aikaa päiväunille. Muutenhan päikkäreissä ei oo mitään ongelmaa mutta kun se vaikeuttaa sitten entisestään sitä yöllä nukkumista. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu, että mikään määrä unta ei oo tarpeeksi. Tää on raivostuttava oravanpyörä. Kun jätän päikkärit väliin, ei se takaa, että yö menisi ihanasti höyhensaarilla mutta sen se takaa, että seuraavana päivänä olen entistä väsyneempi (ja äkäsempi) ja päikkäreiden välttäminen on vielä hankalampaa.

Musta tuntuu muutenkin, että mun unen tarve on ihan loputon. Entisessä elämässä jaksoin painaa viikko tolkulla kiireistä arkea lyhyillä yöunilla ja viikonloppuna en nukkunut senkään vertaa. Mä en kestä tätä jatkuvaa väsymystilaa.

p.s. Älkää vaan sitten kukaan kysykö, että miten tollanen kuvarykelmä tehdään, koska en mä tiedä ja jos joku muka huomas, että blogin ulkoasuun on tullut ihan pikkiriikkinen muutos, niin siitäkään en voi ottaa kunniaa itselleni, vaan kiitos menee amk-insinööriystävälleni. Et tackar o pockar!