Love is in the air

Virtsankarkailuongelmien kanssa täs tarpeeks tuskailtuani, oon yrittänyt keventää fiilistä sillä tyypillisellä tavalla, eli tuijottamalla Suurinta pudottajaa. Ja tajusin (sadannen kerran), et mä oon ihan rakastunut Bob Harperiin. Voi kumpa mä saisin jostain itselleni oman Bobin. Kelatkaa miten sheipeissä mä oisin ja kuinka järjestyksessä elämä olis. Se ois mahtavaa se. Sit kelatkaa, et sais lisäks tuijottaa sitä sen jumalaista runkoa ja kauniita kasvoja.

p.s. Opin eilen et Kierkegaardin mukaan onnellisuuden eka taso on esteettinen taso, jossa välitetään vaan pinnallisista asioista. Mä olen siis ainakin ekalla levelillä. En tiedä sitten nostaisko luomumaidon ostaminen mut eettiselle tasolle, joka on taso numero kaksi.

Miten meille ois käynyt ennen vanhaan?

Hulluilla on kaikilla historiansa mutta onkohan tulevaisuutta?

Onko joku katsonut yleltä tän hulluudesta kertovan dokkarin? Jostain syystä kiinostaa kovasti. Tässä mietin et, mitä tänään unilääkkeeks nappien lisäks mut ehkä toi voi olla liian asiapitosta tähän tilaan. Tulee vielä painajaisia pakkopaidasta.

Sikiö

On ihan mörköolo. Oon vetäytynyt kotipesään, enkä haluaisi liikkua täältä mihinkään koskaan. Äsken oli pakko käydä lähikaupassa, jotta saan muunnettua henkisen pahanoloni edes hetkellisesti fyysiseksi kasalla herkkuja. Tän kauppareissun olin fiksusti ajoittanut illan pimeyteen auringon laskun jälkeen. Möröt liikkuu vaan pimeellä.

Ahdistaa kun siellä on aina ne tutut myyjät liukuhihnan päässä ottamas mun ostoksia vastaan. Nytkin oli pakko ostaa myös jotain terveellistä ja normaalia, kun en kehdannut lataa korillista pelkkää paskaa siihen tiskiin. (Muutenhan ne varmana naurais taukohuoneessa meikäläiselle. Kyllähän mä nyt sen verran hyvää viihdettä olen.) Mut oikeesti, niinkun sillä nyt olis väliä, että ostanko suklaalevyn kaveriksi maitoa vai en. Lähikaupan myyjää varmana kiinostaa.

Tää vallitseva tila ei tee hyvää mun ihmisvihalle ja kyynisyydelle. Onneks ens viikolla on terapia jo tiistaina.

Kaiken tän ihmissuhdepaskan lisäksi mun elämässä on tapahtunut toinen todella merkittävä tragedia. Suurimpaan pudottajaan tuli kaudelle 12 uus valmentaja ja se on ihan paska. En nyt viitsi kertoa, kuka entinen huippu-urheilija se on, jos joku muukin on sarjan fani. Juonipaljastuksethan pilais kaiken. Mut nyt mun suurinpudottajakokemus on jotenkin lässähtänyt. Mikä avuksi?

Pussi vai korkki auki?

Työttömän selviytymispaketti

Onko mitään säälittävämpää ku katsoa laihdutusohjelmaa ja syödä karkkia? Eipä kai oo, ellen sit ota vielä kissaa kainaloon. Sit mä saattaisin olla surullisin tapaus ikinä. Valitin viime viikolla Kotihoidolle tätä mun karkkimässäilyhimoa ja se totes, että parempi vetää karkkii ku avata korkki, jos mököttää yksinään kotisoffalla. Mä oon kyllä niin sosiaalinen juoppo, että sitä pelkoa ei taida onneksi olla, että tässä vielä ryyppäämäänkin ratkeaisi paremman tekemisen puutteessa. Mä dokaan vaan sosiaalisissa tilanteissa, jotta niistä (ja musta) tulis hauskempia ja siedettävämpiä. Eiks oo ihan täysin normaalia eikä yhtään huolestuttavaa.

Huomenna on vihdoin terapia. Mua ei kyl yhtään huvittas mennä sinne, koska on niin paljon kaikkea jauhettavaa. Pelkkä ajatus siitä, et pitäs puhuu kaikesta tapahtuneesta, jo ihan hengästyttää. Ja sit mä tiedän, et oon ihan siipi maassa sen terapiasetin jälkeen, kun on taas revitty loman aikana kiinnitettyjä laastareita irti.

t. työtön maisteri

p.s. Tästä ei taitas saada hienoa facebookpäivitystä edes tosi hyvillä värikynillä.


UPPDATE:
Nyt makaan sängyllä. Laihdutusohjelma loppui jo aikaa sitten ja mun pahaolo sen kun pahenee. Mässäilyhän ei siis tietenkään jäänyt tohon yhteen daimpussukkaan, se oli vasta alkupala. Oksettaa aika rankasti. Tällasta syöpöttelysettiä en oo tehny tosi pitkään aikaan. Tulipa hirveen hyvä mieli.

Tunnussävel

Mä olen löytänyt itselleni uuden themesongin (aiempi oli tämä kaunis kappale). Telkkarinorjille varmasti tuttu biisi ja mä olen edelleen kiitollisuuden velassa niille ylilihaville jenkeille mun elämänlaadun pienoisesta parantamisesta. 

Mut joo, tän päivän aikaansaanokset ois niinku tietokoneen taustakuvan vaihtaminen (arvatkaa vaan, et oliks vaikeeta valita, minkä laitan, ku Rompan on niin söde kaikis kuvis) ja treffien sopiminen (ehdin kyllä vielä paniikin vallatessa perua ne onneks). Ja tää ei siis ole nyt mitään fiktiota tai mun lääkehuuruisen mielikuvitukseni tuotetta. Et kaipa täs nyt sit voi olla ees vähä ylpee omasta suorituksestaan.

 

Tiskikone

Vaikka Kotihoito ja kaikki muutkin mahtavat tukitoimet lääkitystä lukuun ottamatta on kesälomalla, en oo vielä ihan täysin hautautunut paskan alle täällä kotona. Ja nyt mä siis en tarkoita kuvainnollisesti vaan ihan kirjaimellisesti. Ehkä tää nyt sitten on todiste siitä, että jotain hyötyä noista lääkkeistä saattaa olla.

Todistusaineistoa

Apukeinoina oon kokeillut vaikka mitä ja parhaiten toimii tällä hetkellä Biggest loser (kiitos te sairaalloisen ylipainoiset jenkit). Laitan netistä jonku jakson pyörimään ja otan tiskiharjan kauniiseen käteen. Siinä ohjelmassa on niin paljon toistoa ja turhaa soopaa, että pysyy hyvin mukana, vaikka samalla hinkkaa kuukauden takaisia tiskejä puhtaaksi. Et nyt mun keittiö on ekaa kertaa ikuisuuteen sen näkönen että siellä vois vaikka tehdä jotain ruokaakin. No ei nyt kuitenkaan innostuta liikaa. Askel kerrallaan. Tiskaamisesta oli nyt hyvä alottaa ja katotaan sitä ruoanlaittoa sitten vaikka ens viikolla. Ja en mä nyt heti halua sotkea ku toi kyökki vihdoin saatiin puhtaaks.

Nyt mä tarttisin vielä jonkun hyvän kikan, miten saisin itteni tarttumaan imurin varteen. Siinä ei oikeen samalla voi telkkaria katella.

p.s. Lasketaanko päivä päiväunettomaksi, jos herää varttia vaille kaksi?

Itkisinkö onnesta?

Mä kuulun niihin ihmisiin, jotka ei netissä pyöriessään pysty oleen klikkaamatta linkkiä, joka on otsikoitu tyyliin superhauska söpöliini kisu/tiikerinpentu/jääkarhu söpöilee ihan vitun söpösti (ei oo vaikee arvata sitten kun joku virus iskee, että mistä se on mahtanu tulla). Ja must se on ihan ok, jokaisella meistä on nää omat heikot kohtansa. Mulla ne sattuu oleen nää videot jostain tuntemattomien ihmisten kissimirreistä ja turreista.

Olen omasta mielestäni kuitenkin keskivertoa parempi ihminen sen takia, että en levitä tätä eläimet on hurjan ihania-propagandaa eteenpäin laittelemalla facebookkia täyteen näitä videoita tai tukkimalla kaikkien sähköpostit elukkaklipeillä (paitsi ehkä ihan vaan joskus, jos joku video on ihan mahdottoman ihana). Yks ongelma mulla tosin on tullut vastaan. Mä herkistyn ihan suunnattomasti näistä eläinjutuista. Kun mä katson esim. tätä, tätä, tätä, tätä, tätä tai tätä niin oon ihan itkun partaalla ja parhaimpina päivinä se itku tulee. Tässä välissä pitää ehkä tunnustaa, että tästä samaisesta syystä mä en enää pahemmin katso Biggest loseria. Se aiheutti mussa usein saman tapaisia tunteenpurkauksia, mitä nykyisin nää eläinvideot.

Mun psyyke ei ilmeisesti kestä pörrösiä eläimiä eikä laihtumista. Ne varmaan laukasee jotain sellasia ilon ja onnen tunnetiloja, joita mä en oikeessa elämässä ikinä kohtaa enkä siis siksi osaa reagoida kun parkumalla.

Aaawww

Nyt pitää mennä haliin Mörriä, että päivän hempeily- ja söpöilykiintiö pysyy balanssissa.

Kulutuksessa: Teachers dvd

Ikävöin joululomalla niin kovasti töihin kouluun, että mieleeni muistui eräs brittiläinen tv-sarja koulumaailmasta. Yle esitti joskus muinoin Teachers sarjaa mutta en ikinä nähnyt kaikkia jaksoja. Nyt alotin dvd maratoonin, koska en jaksa lukea.

Amerikkalaisissa leffoissa se päähenkilön kiltti ja kunnollinen tyttöystävä on aina joku nössö opettaja, jota yleensä esittää Jennifer Aniston tms. Ihanaa, että totuudenmukaisempiakin kuvauksia löytyy. Osa opettajista on oikeesti ihan yhtä lapsellisia kuin oppilaansa ja vähintään ihan yhtä pihalla. Ensimmäistä vuottaan töissä englannin opettajana oleva Simon (Andrew Lincoln) sanoo ääneen sen, mitä moni opettaja varmasti välillä ajattelee ja mitä ei ehkä pitäisi edes sanoa. Tähän sitten lisäksi vielä teini-ikäset oppilaat, kaljat lähipubissa parin työkaverin kanssa ja sekava ihmissuhdekuvio naispoliisin kanssa.

Se että on opettajan pätevyys, ei vielä tarkoita mitään.

Enkunope Simon

 Brian Steadman: "This has nothing to do with you being fat, which you're not, you're just healthy... in a large way."