Le Chat Noir

Kissat on monesti ihanampia kuin ihmiset.

I am free to go. Yet I remain.

Kepardi

Mulla on uus unikaveri, Kepardi. Sain tän lahjaks ala-asteikäseltä esimurkulta. Aika sööttiä. Mörrillä on taas menossa sukkalaatikkokausi, joten tää tuli ihan tarpeeseen.

Unetuslääkkeiden tehoa en ole vielä huomannut paskoja tv-ohjelmia paremmaksi, joten nautin uskollisesti molempia iltaisin ennen nukkumaan menoa. Nyt lähtee pyörimään Law&orderin jakso Criminal. Sen jälkeen toivottavasti pyörähtää käyntiin kauniit unet. Viime yönä näin unta, että kävin lenkillä. Sen voi varmaan laskea mielikuvaharjoitteluks, joten treeniä sekin.

Raotin muuten tänään hetkeksi sälekaihtimia, kuten kuvasta näkyy. Nyt ollaan kuitenkin jo palattu normaalitilaan ja vedetty kaihtimet kiinni.

Eipä sitten muuta kun oman kullan kuvia vaan.

Uusi perheenjäsen

Tänne Mörrin ja mun valtakuntaan on muuttanut nyt kai sitten pysyvästi uusi asukas. Neiti Villakoira on ilmeisesti kotitunut tänne hyvin ja kokeen tän mestan niin turvalliseks, että on myös ryhtynyt lisääntymään. Melko hedelmällisessä iässä toi mun villis, koska sen uusia pieniä klooneja on ilmestynyt joka nurkkaan.

Neiti Villis poseeraa

Muitakin ihania kohokohtia on jo tällein alkuviikosta ollut. Maanantaina oli mun tädin syntymäpäivät. Sain kutsun viettämään leppoisaa eläkepäivää tätini kanssa ja siemailtiin vähän kuohuviiniä merkkipäivän kunniaksi. Mitään oikeeta lahjaa en taaskaan keksinyt mutta ehkä joku aineeton asia kuten aika ja seura on mun tädille sopivampia lahjoja. Niitä siis kehiin.

Skål!

Mun ruokailuhetket nousee myös tän alkuviikon huippuhetkien kärkisijoille. Maanantaina lounas oli tosiaan nestemmäinen. Sit iltapalaksi meni pussillinen Suffelipuffeja. Säälittävää kyllä, en pystynyt syödä koko pussia ihan yhdellä kerralla, vaan osan vetäsin napaan hieman myöhemmin pahan olon hellittäessä hetkeksi. Alla olevassa kuvassa on tämän päivän päivällinen. Näiden herkkujen lisäksi en juuri muuta ole syönyt, eli ravintoaineet ja kivennäisaineet on varmasti tullut tankattua ja juuri sopivassa suhteessa. Musta vähän tuntuu, että mun kissakin syö terveellisemmin ja paremmin kun mä, vaikka sen pääasiallinen ravinto koostuu nappuloista. Toisaalta tarviiko sitä niin kauheesti syödä, jos pötköttelee sängyssä kuuteen asti illalla ja palaa takasin tuttuihin asemiin viitisen tuntia myöhemmin. Ei meinaa vuorokaudessa tunnit riittää mihinkään, kun lepäämiseen menee niin paljon aikaa. 

Voihan strösseli!

No jännityksellä odotellaan, millasia piristeitä mä saan torstaina, kun pääsen vihdoin sinne psykiatrille. Mitähän ihmettä tähän koomatilaan nyt edes vois määrätä? Aamuisin 300mg uskoa tulevaisuuteen ja 250mg elämänhalua, illalla 100mg unihiekkaa, 125mg painajaistenpoistajaa ja 300mg kauniita unia. Lisäksi tarvittaessa 10mg itseluottamusta kolme kertaa päivässä. 

Koirakuiskaaja

Vili bongailee tipuja

Jottei menis koko elämä ihan pelkäks kotona kökkimiseks niin pyysin Vilin lenkittämään mua. Vili on kans aika söpöliini ja ihan vitun ylisosiaalinen. Oon yrittänyt vinkata sen mammalle, et jotain rauhottavii kehiin, ku tää poika säntäilee niinku ois tuli hännän alla. Tai sitten vaihtoehtosesti emännän pitäis ryhtyy hyödyntää tän jampan sosiaalisuutta. Oon ehdottanut, että opettais Vilin syöksymään komeiden nuorten miesten kimppuun sen sijaan, et hyökkää vaan ihan randomisti joidenki pappojen syliin. Tällä lenkillä me saatiin Vilin ansioista juttuseuraa sellasesta 70+ herrasta.

Oli kyl ihan toppen homma, että Vili sai tän koirakuiskaajan ulos pesäkolostaan. Pakko kuitenkin edelleen soimata tota aurinkoa, en mä piristynyt. Päinvastoin mä oon nyt ihan uupunut mut se johtunee varmaan osin tästä raittiin ilman yliannostuksesta (en oo tottunut tällasiin määriin, ei oo toleranssia). Toi koira on kyllä niin kätevä juttu, et on sit niinku seuraa, ettei tartte yksin päämäärättömästi mennä tonne ulos hillumaan. Pitäs varmaan laittaa tohon lähialepaan ilmotus, että luotettava ja eläinrakas tyttö tarjoaa koirankusetusapua. Tai sitten mä kaivan ne Mörrin punaset valjaat jostain kaappien kätköistä. Sit mirri vaan köyteen kiinni ja lähipusikkoon mouruamaan.

Pää paketissa

Eikö oo ihana hauva! Tää on Sampo. Sampo tuli moikkaamaan mua ja Rompania. Nää karvakasat on kyllä tavannut jo pari kertaa aiemmin mutta Rompan on niin nössö, et se on aina juossut sängyn alle piiloon. Tänään olis kuitenkin ollut loistava kodakmoment, kun Rolle vihdoin uskaltautui hieromaan kuonoaan Sampon kanssa (ja sit sen jälkeen vasta piiloon sängyn alle).


Sampolle oli sattunut joku pieni haaveri ja se joutui pitämään tassussaan sidettä, kun se vei mut lenkille. Ja voi että se näyttää söpöltä. Saatiin aika paljon silmää muilta lenkkeilijöiltä. Mites masennuksen sais näyttämään vähemmän vastenmieliseltä ulospäin, kun ei tää kuitenkaan tartu limakalvokontaktissa eikä käsittääkseni pisaratartunnallakaan? Voisinko mäkin laittaa tollasen turkoosin siteen mun pään ympäri, koska mulla on pää ihan hajalla? Sitten vois saada vähän sympatiaa ulkomaailmaltakin, eikä välttämättä näyttäs vaan hullulta, jolla on lasittunut katse ja menetetty elämänhalu.

Muutenkin loistava viikonloppu takana. Hysteerinen itkukohtaus x2 tän viikonlopun aikana. Et ihan kivasti tuli räittyä paidaan hihaan. You go girl!

Itkisinkö onnesta?

Mä kuulun niihin ihmisiin, jotka ei netissä pyöriessään pysty oleen klikkaamatta linkkiä, joka on otsikoitu tyyliin superhauska söpöliini kisu/tiikerinpentu/jääkarhu söpöilee ihan vitun söpösti (ei oo vaikee arvata sitten kun joku virus iskee, että mistä se on mahtanu tulla). Ja must se on ihan ok, jokaisella meistä on nää omat heikot kohtansa. Mulla ne sattuu oleen nää videot jostain tuntemattomien ihmisten kissimirreistä ja turreista.

Olen omasta mielestäni kuitenkin keskivertoa parempi ihminen sen takia, että en levitä tätä eläimet on hurjan ihania-propagandaa eteenpäin laittelemalla facebookkia täyteen näitä videoita tai tukkimalla kaikkien sähköpostit elukkaklipeillä (paitsi ehkä ihan vaan joskus, jos joku video on ihan mahdottoman ihana). Yks ongelma mulla tosin on tullut vastaan. Mä herkistyn ihan suunnattomasti näistä eläinjutuista. Kun mä katson esim. tätä, tätä, tätä, tätä, tätä tai tätä niin oon ihan itkun partaalla ja parhaimpina päivinä se itku tulee. Tässä välissä pitää ehkä tunnustaa, että tästä samaisesta syystä mä en enää pahemmin katso Biggest loseria. Se aiheutti mussa usein saman tapaisia tunteenpurkauksia, mitä nykyisin nää eläinvideot.

Mun psyyke ei ilmeisesti kestä pörrösiä eläimiä eikä laihtumista. Ne varmaan laukasee jotain sellasia ilon ja onnen tunnetiloja, joita mä en oikeessa elämässä ikinä kohtaa enkä siis siksi osaa reagoida kun parkumalla.

Aaawww

Nyt pitää mennä haliin Mörriä, että päivän hempeily- ja söpöilykiintiö pysyy balanssissa.