Koko kylä sekaisin heliumista?

Tunnelma ei ole kauniista vappupalloista huolimatta kovinkaan huipussa. Valvoin taas melkeen koko yön Vihdoin aamulla yhdeksän jälkeen nukahdin. Mietin ja murehdin. Toivoin, että olis ollut juttuseuraa, jonka kanssa yhdessä jauhaa asioita, siis ihan muutakin mun vaan tätä masennusshittiä. Osaan mä muustakin puhua. Terapiakin on vasta ylihuomenna, en mä kyllä ikinä siellä olessa muista mitään. Siellä mulla pyörii se sama paska levy kerrasta toiseen, vaikka kotona olessa tulee mieleen ääretön määrä asioita, joista ajattelen, että tästä pitää sitten kertoa terapiassa.

Paskojen unien jälkeen sain kuitenkin revittyä itseni ylös. Siis ihan oikeasti ylös sängystä. Aloitin eilen pyöräilykauden ja siitä innostuneena keksin sitten, että polkasen puolityhjillä kumeilla kätevästi salille. No matkalla tuli jo vastoinkäymisiä (muistoja menneisyydestä) ja päädyin juoksumatolle kyynelehtimään. Mä oon kuitenkin sen verran kova possu hikoilemaan, että ne kyyneleet varmaan sekottui ulkopuolisten silmissä hikeen. Ja jos ei, niin mitä sitten.

Laiskahkon ja lihasmassan kasvattamisen sijaan kyyneleiden tuotantoon keskittyneen treenini jälkeen uhmasin tervettä järkeä ja menin herkkuun hakemaan herkulle herkkuja. Jääkaappini sisälsi aikalailla vain nestemäisiä nautintoaineita, joten oli pakko. Oon nimittäin viimeset kolme päivää elänyt muroilla, hapankorpuilla ja godmorgon mehkalla. No täytyy tunnustaa, että tän kauppareissun jälkeen tilanne ei tule paranemaan. Ostin greipin, pisaratomaatteja, valkosipulifocaccian ja lisää godmorgonia. Taas ruotsalaista huippuosaamista. Oikeesti jos Arlan taholta tulis ehdotus tehdä yhteistyötä mun blogin kanssa (siis miksei muka vois tulla?), mä oikeesti joutuisin kyllä hetken miettimään. Saattaisin jopa ryhtyä blogihuoraksi. Se verran mehukkaammaksi godmorgon on mun elämän tehnyt. Mun paskassa lähialepassa se ei tosin kuulu valikoimiin. Eksän alepassa sitä olis.

Mun vapppusuorittaminen oli nyt tässä. Selvisin hengissä tosta keskustan väenpaljoudesta ja karnevaalihumusta. Ahdisti ihan perkeleesti mutta vähemmän kun vaikka vuosi sitten. Oikeen värikästä vappua kuitenkin kaikille ja naamarit naamaan. Itsehän en vappuna naamaria käytä, sillä maski on päällä arkena niin paljon. 

p.s. Mä olen ihan varma, etten eilen pyöräillyt ilman satulaa mutta siltä nyt kuitenkin tuntuu.

Konsten att vara snäll

Mä huomasin tänää ilokseni, etten ole tän kylän ainoa ihminen, jolla on liikaa aikaa päivisin, että voi lorvia kaupungilla. Mä oon potenut niin suunnatonta huonoa omaatuntoa siitä, etten käy töissä/opiskele/tee mitään järkevää ja nyt mä sain ainakin hetkellisen synninpäästön. Mä menin tänään nimittäin yhen opekaverin kanssa treffaamaan Maria Montazamia (täähän oli vähän niinkun jo oman ammatin takia pakollinen juttu) ja siellähän oli vaikka kuinka paljon ihmisiä, joilla ei myöskään näemmä ole päivisin mitään järkevää tekemistä. Mä oikeesti luulin, että me ollaan suunnilleen ainoot ihmiset siellä, koska eihän normaaleilla ihmisillä pitäis olla päivällä aikaa jonotella jossain ostoskeskuksessa tuntitolkulla (eikä normaalit ihmiset kai jonottele minkään kotirouvan tapaamista). Mä oon edellisen kerran oikeesti ollut yhtä innoissani jouluna '86, kun saatin siskon kanssa pukilta stiga.

Hiuspehko ja brun-utan-sol

No siellä me kiltisti seistiin jonossa, kunnes todellisuus iski. Jono on liian pitkä ja aikaa liian vähän. Todettiin, että nyt tarvii keksiä uus suunnitelma. Koska mä en ollut kännissä, en kehdannut lähteä kiilaamaan (kuten ehkä joskus jossain baarijonoissa, anteeks nyt vaan kaikille), myöskään sen meikkipussin ostaminen ei oikeen innostanut, joten päätettiin mennä pokalla vaan tunkemaan siihen lähistölle, että jos edes jonkun kivan kuvan saisi otettua siitä vaaleesta hiuspehkosta ja feikkirusketuksesta.

Päästiinkin sitten ihan hyviin asemiin kuvaamaan Marian nimmareitten jakamista. Kunnon fanina (voiko yli 15-vuotias ihminen olla fani?) mä olin ottanut Maria Montazamin kirjan mukaan ja onnistuin sitten vonkaamaan meille nimmarit. Kyllä se selostajamies siinä ekana hätyytteli meitä jonottamaan mutta kun mä heilutin sen kämäsen fanikortin sijaan sitä kirjaa niin se lämpes sitten. Ja saatiin sitten vaihtaa Marian kanssa pari sanaa, kun se kysyi meidän nimet. Mä haluan yleensä liputtaa kiltteyden ja pehmeiden arvojen puolesta mutta moral of the story: kiltit tytöt jonottaa ja jää ilman.

Rakkaudella Maria Montazami

Vad sa du?

Jos nyt jotain tästä mahtavasta kohtaamisesta jäi erityisesti mieleen niin ehkä ekana pakko mainita, että Maria Montazami on kookkaampi kuin olin luullut. Kyllähän ne yli 10 sentin korotkin tekee tehtävänsä mutta siis esim. sen kädet oli oikeesti isot (ehkä mulla ei kyl oo varaa täs kauheesti huudella, kun itelle sopivat lapaset löytyy lastenosastolta). Se oli myös melko väsyneen näkönen. Tiedä sitten oliko sillä menny edellisenä iltana myöhäseen vai onko toi julkkiksena oleminen oikeesti niin uuvuttavaa hommaa. Mut se puhetyyli oli se sama. Ihan mahtava.

Aluks mua jäi vähän harmittamaan, että me ei saatu kaverikuvaa Marian kanssa. Kun käytiin sitten lounalla tän mun opekaverin kanssa ja puitiin tätä mahtavaa kokemusta, tajusin, että parempiahan näistä kuvista tuli kun niissä on vaan Maria. Mitä lisäarvoa kaks leimiä harmaavarpusta olis näihin kuviin tuonut?

Ja tiedoksi vaan vielä kaikille, että tää mun opekaveri on ihan virassa oleva ihminen, vaikka sillä olikin päivällä aikaa tällasille hömpötyksille. Eikä luokan oveenkaan ollut tarvinnut laittaa lappua "oppitunnit peruttu", koska kaverillani päättyy perjantaisin opetus kymmeneltä. Mut hei, ammatinvalintakysymys!

Karjamarkkinat

Jos tää lumi, talvi ja päin persettä menneet uudenvuodenlupaukset vituttaa, niin onneksi tänäkin vuonna meitä uskollisesti piristää Miss Suomi kilpailu. Viihdeuutisaddiktina olen väkisinkin altistunut viime aikoina missiuutisten otsikoille. Itsehillintäni on kuitenkin onneksi pysynyt kurissa ja olen mahtavista houkuttelevista otsikoista huolimatta jättänyt lukematta missikiertuetta koskevat uutiset. Otsikoista päätellen kiertue on kuitenkin ollut huisin vauhdikas, eikä vaaratilanteilta ole vältytty. Eniten huvitusta tänä vuonna aiheutti jollekin runsaspoviselle missikandidaatille tehty tissitarkastus (Kukahan sai kunnian suorittaa tarkastuksen?). Olisihan se ihan hirveetä, jos pikkutyttöjen idoli Miss Suomi ei olisikaan luonnollisen kaunis ja aito, vaan olisi täyttänyt rinstikat toppausten sijaan sillisareilla.

Ruotsissa on monia asia paremmin. Siellä ollaan jo joitakin vuosia sitten oivallettu lopettaa Fröken Sverige kisa. Ilmeisesti Ruotsissa juorulehtien kansiin saadaan ilman tätä kilpailuakin kauniita julkkisnaisia, sillä onhan Ruotsissa mm. kuninkaallisen kauniit prinsessat. Toisaalta jostainhan SM-liigan kiekkkoilijoille pitää tyttöystävät saada (sorry tää klisee!).

Kyllä taas kovasti harmitta, etten omista telkkaria.

Re: Hej Gumman!

Nyt lähtee vastauslähetys Ruotsiin. Ei tässä kortissa kyllä ollut riittävästi tilaa kaikelle asialle, mitä olisin halunnut kertoa. Varmaan pitää laittaa joku päivä sähköpostia perään. Sähköpostien kirjottaminen on vaan niin perseestä. Mä en halua ikinä työtä, jonka pääasiallinen kommunikointiväline on sähköposti. Siinä on jo ihan riittävästi tekemistä, että saan inhimillisessä ajassa vastattua henkilökohtaisiin posteihin. Tälläkin hetkellä yksi mahdollinen tuleva työnanataja odottaa viidettä päivää, että ilmottaisin sopivan ajankohdan haastattelulle. Vaikutan varmaan tosi innokkaalta ja potentiaaliselta työnhakijalta (ja annan ainakin rehellisen kuvan itsestäni).

Ou well.. Kyllähän sitä penskanakin malttoi odottaa, vaikka vastauksen saaminen postin tuomana välillä kestikin. Mähän olin siis mukulana ihan hardcore kirjeiden kirjottaja. Kirjepapereita oli miljoonaa erilaista ja osa jollain hajullakin maustettuja. Näihin pääosin perheen kanssa lomaillessa hankittuihin kirjekavereihin on tosin yhteydet lähes katkenneet. Muutama sähköposti tms joskus on tullut laitettua mutta ei siinä ole enää sitä samaa hohtoa. 

Mörrikin haluaa laittaa terkut mukaan

p.s. Mjau kortti löytyi SevenArtista, yllättäen ruotsalaista osaamista tämäkin