Dear Eki. Oonks ok?

Virallinen versio mun viikonlopusta on, että oon ottanut ihan levon kannalta. oikeesti oon vaan nössöilly taas. Mutta mulle on nykyään ihan sama onko tiistai vai lauantai. Samaa paskaa kuitenkin. Hyvä puoli siinä on se, että enää mä en edes niin paljoa jaksa ottaa paineita siitä, että viikonloppuna pitäisi tehdä jotain ja olla vitun kivaa. Pääasia, että muistaa hengittää. Sen takia tää mitä mä nyt kerron, ei tunnu musta niin huolestuttavalta, vaikka ehkä pitäisi (ainakin jos on yhtään normaali).

En sitten saanut viime yönä oikeen unta huolimatta siitä, etten ollut edes nukkunut päikkäreitä. Tarpeeks kauan pyörittyäni, sain loistavan idean. Kipasin lääkekaapin sijaan kirjahyllylle. Avasin yhden niistä kolmesta pääsykoekirjasta, joita en ollut vielä kertaakaan edes selaillut (koska kyllähän se tieto imeytyy mun päähän kirjan kansien läpi). Olin jo luokittelemassa itseni samaan sarjaan Einsteinin ja muiden nerojen kanssa. Mikäänhän ei voi toimia kemikaaleja paremmin unilääkkeenä kuin kuivat, tieteellistä paskaa sisältävät opukset. No mä olin väärässä. Luin vähän yli kuuteen asti sitä paskaa (älkää vaan kysykö tarkentavia kysymyksiä, koska en todellakaan osaa vastata, kun en vittu muista mitä luin) ja jos hesarin tilaus olis voimassa, olisin varmaan jatkanut pääsykoekirjasta suoraan uunituoreisiin uutisiin. Et nyt on sitten yks kirjoista melkeen luettu ja hienosti tussilla alleviivailtu.

Mikä vittu siinä oikeen on, että yöllä mä saan ihmeitä aikaan mutta päivällä mä oon saamaton ja kykenemätön?

Saispa tän elämän elää yövuorossa. Sittenhän mä saattaisin olla vaikka mitä.

Olempa mä kyllä väsynyt ämmä. Hyvää yötä.

Yövuorossa

Minkä ihmeen takia yöllä hereillä oleminen on vähemmän ahdistavaa kun päivällä valvetilassa oleminen? Voisko joku paijata mut uneen ja valvoa vieressä ihan vaan varmuuden vuoksi?

Onneksi kohta on aamu ja voi mennä nukkumaan.