Mäkiä

Mä oon jotenki pitkään ajatellut, että tää mun elämä on yhtä alamäkeä (siis että menee päin vittua) mutta nyt kun oon menneellä viikolla seonnut täysin ja pyöräillyt yli 80 kilsaa (luit oikein, siinä ei oo vahingossa tullut yhtä nollaa liikaa) työmatkapyöräilyä, oon tullut toisiin aatoksiin. Tää mun meno on kaukana vauhdikkaasta alamäestä, jossa tukka hulmuaa ja eteenpäin meneminen tultuu kevyeltä ja helpolta. Oon viime aikoina kyllä päässyt muutamat kerrat osoittamaan itselleni, että eteenpäin on tosiaan menty mutta ei tää meneminen ole kevyttä rullailua ollut, kuten fillarin selässä alamäkeä kaahatessa. Joku päivä polkiessa sitä yhtä jäätävää ylämäkeä matkalla töihin, tuntui mäki vähintää yhtä raskaalta, kuin nää parin viime vuoden aikana tapahtuneet vastoinkäymiset.

Ylämäessä jalat menee hapoille, pitää laittaa kevyempää vaihdetta silmään, ehkä jopa taluttaa jossain kohtaa. Meneminen on hidasta, välillä saattaa tuntua, että polkee paikallaan mutta kohti huippua silti pyritään. Jossain kohtaa olo on vähän toivotonkin ja tuntuu, että mäen päälle ei pääse ikinä, että olis parempi vaan luovuttaa mut sit tulee joku tuulenvire tai muu, joka auttaa millin eteenpäin ja taas huippu on vähän lähempänä. Et tässä sitä nyt yritetään polkeä tätä helvetin pitkää ylämäkeä, onneks vastatuuli on vähän helpottanut toistaseks.

Kaikenlaisia valaistumisia sitä voi aamuvarhaisella tapahtua.

t. Miss Rautareisi 

p.s. Onks teidänki mielestä tää ylä- ja alamäkiajatus joteski epälooginen, jos miettii fraasia have ups and downs? Tai sitten mä itse olen se epälooginen, enkä osaa edes puhua kieliä.

Tunnussävel

Mä olen löytänyt itselleni uuden themesongin (aiempi oli tämä kaunis kappale). Telkkarinorjille varmasti tuttu biisi ja mä olen edelleen kiitollisuuden velassa niille ylilihaville jenkeille mun elämänlaadun pienoisesta parantamisesta. 

Mut joo, tän päivän aikaansaanokset ois niinku tietokoneen taustakuvan vaihtaminen (arvatkaa vaan, et oliks vaikeeta valita, minkä laitan, ku Rompan on niin söde kaikis kuvis) ja treffien sopiminen (ehdin kyllä vielä paniikin vallatessa perua ne onneks). Ja tää ei siis ole nyt mitään fiktiota tai mun lääkehuuruisen mielikuvitukseni tuotetta. Et kaipa täs nyt sit voi olla ees vähä ylpee omasta suorituksestaan.

 

Pelasta maailma

Jokin aika sitten oli varsinainen ilonpäivä liittyen blogiini. Tässä ajatusteni karikossa, jota myös blogiksi voisi kutsua, ylitettiin 4000 käynnin rajapyykki. Siis verrattuna hienoihin muotiblogeihin tai karuihiin syömishäiriöjuttuihin, täähän on ihan säälittävän vähän, joten ei verrata niihin. Julkisesti blogiani kehtaa lukea 9 ihmistä, mikä on ihanaa. Yhdeksän on just hyvä luku. Jossain vaiheessa lukijoita oli jopa 10 mutta sitten joku tajusi lähteä ja sekin on ihan ok. Katsoin mielenkiinnosta, että mistä ja miten tänne on eksytty. Parhaat hakusanat oli ehdottomasti perseläski ja hyvin tehty pulla.

Tämän mahtavan ja maagisen rajapyykin ylityksen vuoksi päätin kertoa jotain hieman uutta ja ehkä jopa yllättävää itsestäni. Ette varmana arvannut, että mä harrastan säännöllisesti hyväntekeväisyyttä. Olen oikea oman sukupolveni Angelina Jolie ilman niitä lapsia. Kuluneen viikon aikana olen käyttänyt yhteen hyväntekeväisyyskohteeseen yhteensä 6 euroa. Se on työttömän palkasta paljon. Ostin sunnuntaina kolme riviä lottoa ja eilen Mörrin mieliksi luontoarvan, kissimirrin kuvalla tietty. Ensimmäisillä kolmella eurolla tuettiin kahden onnekkaan äkkirikastumista ja jälkimäisillä sitten Suomen luontoa. Voin siis jatkossakin kävellä kaupungilla vastaantulevien feissareiden ohi puhtaalla omallatunnolla.

Päivän mietelause

Tänään peiton alta kuoriutui kireänutturaisen kansakynttilän sijaan mahtava ajattelija, jonka kuva-arkistoista löytyi taas kerran tilanteeseen sopiva ja juuri oikealla tavalla ällöttävän kannustava miete.

Mitäs tässä nyt sitten pitäs tehdä, kun päämäärä on hukassa, eikä elämän tapakaan oikeen oppikirjasta ole? Heittäskö vaan hanskat tiskiin ja antas olla. Toisilta se onnellisuus tulee niin luonnostaan. Tai siltä se ainakin näyttää.

Puolityhjä on puolityhjä

Tähän on nyt tultu. Mä löysin tässä yks päivä itseni seisomassa Akateemisen kirjakaupan self help hyllyn luona. Sillai vienosti punastellen ja vilkuillen, et eikai kukaan tuttu nää. Pipo päässä tietty. Ketään muita ihmisraunioita siinä ei mun kanssa ollut etsimässä suuntaa elämälle. Muut on varmaan tilannu oppaansa netistä.

and there u have it!

 Mä vaan suhtaudun näihin self help opuksiin aika varauksella. En tosin oo yhtään kokonaista ikinä lukenut (että ennakkoluuloilla taas mennää). Sitten mä siirryin ihan melkeen siihen self helpin naapuriin psykologiaan ja löysin sieltä monta mielenkiintosta teosta. Ne iski muhun jotenkin enemmän kuin nää irti elämäsi kurjuudesta, näin opit rakastamaan elämääsi, sata keinoa täysivaltaiseen onneen (mähän voisin rupea keksimää nimiä näille itseapuoppaille). En tiedä voisko tää johtua siitä, että nää self help kirjaset on enemmän sellasia uskon asioita, kun taas ehkä siinä psykahyllyssä on vähän tieteellisempääkin lehtistä. Ja mahdollisesti oon myös ammattini puolesta hieman kiinostunut ihmismielestä.

Mä tavallaan toivoisin, että mä kuuluisin siihen ihmistyyppiin, joka voisi hurahtaa johonkin juttuun ja tulla ihan saakelin onnelliseksi. Mutta kun mä oon niin ennakkoluulonen ja skeptinen. Yks kaverin kaveri oli kuulemma Aasiassa reissatessaan muuttunut maailmanparantajahipiksi, joka vaikutti löytäneen elämäänsä jonkin suunnan ja tarkoituksen. Good for her. Ei mua se hippeys tai kasvissyönti kiinosta mutta joku suunta ja päämärä olis kiva olla. Joku mihin uskoo, ei siis välttämättä uskonto, vaan joku periaate (muukin kun tää perusvitutus ja pessimismi) ihan vaan, joku asia mikä auttaisi vaikeista asioista yli. Jotkuthan on seonnut karppaamisesta ja sen avulla jotenkin laittaneet elämäänsä järjestykseen. Sieltä self helpistä ei nyt kuitenkaan ainakaan vielä löytynyt mitään uutta suuntaa mun elämälle, että vanhaan paskaan malliin jatketaan.

Yhden kirjan mä kuitenkin ostin siitä psykologia osastolta mutta palataan siihen sitten joskus kun oon ehtinyt jaksanut viitsinyt avata sen. Ja se ei siis ollu toi kuvassa oleva pessimistiopus. Mä olen ihan pessimismin asiantuntija, ei mun siitä tartte lukea mitään oppaita. Voisin kirjottaa oman oppaan.

Karjamarkkinat

Jos tää lumi, talvi ja päin persettä menneet uudenvuodenlupaukset vituttaa, niin onneksi tänäkin vuonna meitä uskollisesti piristää Miss Suomi kilpailu. Viihdeuutisaddiktina olen väkisinkin altistunut viime aikoina missiuutisten otsikoille. Itsehillintäni on kuitenkin onneksi pysynyt kurissa ja olen mahtavista houkuttelevista otsikoista huolimatta jättänyt lukematta missikiertuetta koskevat uutiset. Otsikoista päätellen kiertue on kuitenkin ollut huisin vauhdikas, eikä vaaratilanteilta ole vältytty. Eniten huvitusta tänä vuonna aiheutti jollekin runsaspoviselle missikandidaatille tehty tissitarkastus (Kukahan sai kunnian suorittaa tarkastuksen?). Olisihan se ihan hirveetä, jos pikkutyttöjen idoli Miss Suomi ei olisikaan luonnollisen kaunis ja aito, vaan olisi täyttänyt rinstikat toppausten sijaan sillisareilla.

Ruotsissa on monia asia paremmin. Siellä ollaan jo joitakin vuosia sitten oivallettu lopettaa Fröken Sverige kisa. Ilmeisesti Ruotsissa juorulehtien kansiin saadaan ilman tätä kilpailuakin kauniita julkkisnaisia, sillä onhan Ruotsissa mm. kuninkaallisen kauniit prinsessat. Toisaalta jostainhan SM-liigan kiekkkoilijoille pitää tyttöystävät saada (sorry tää klisee!).

Kyllä taas kovasti harmitta, etten omista telkkaria.

Asenne

Joku jossain joskus on sanonut, että pitäs asennoituu positiivisemmin ja olla ilonen elämän pienistä asioista. Tunnustan, asenne mulla on useimmiten aina ihan päin persettä ja siihen tuskin on tulossa muutosta ellei markkinoille saada jotain todella hyvää lääkevalmistetta, joka muuttaa ihmisen täysin.

Pieniä iloja mä kuitenkin joskus koen. Viimeksi tämä tapahtui pari päivää sitten, kun löysin kaupasta kynsilakan, jonka sävy oli stockholm.

Mitähän on ne suuret ilot?