lauantai 1. syyskuuta 2012

Mäkiä

Mä oon jotenki pitkään ajatellut, että tää mun elämä on yhtä alamäkeä (siis että menee päin vittua) mutta nyt kun oon menneellä viikolla seonnut täysin ja pyöräillyt yli 80 kilsaa (luit oikein, siinä ei oo vahingossa tullut yhtä nollaa liikaa) työmatkapyöräilyä, oon tullut toisiin aatoksiin. Tää mun meno on kaukana vauhdikkaasta alamäestä, jossa tukka hulmuaa ja eteenpäin meneminen tultuu kevyeltä ja helpolta. Oon viime aikoina kyllä päässyt muutamat kerrat osoittamaan itselleni, että eteenpäin on tosiaan menty mutta ei tää meneminen ole kevyttä rullailua ollut, kuten fillarin selässä alamäkeä kaahatessa. Joku päivä polkiessa sitä yhtä jäätävää ylämäkeä matkalla töihin, tuntui mäki vähintää yhtä raskaalta, kuin nää parin viime vuoden aikana tapahtuneet vastoinkäymiset.

Ylämäessä jalat menee hapoille, pitää laittaa kevyempää vaihdetta silmään, ehkä jopa taluttaa jossain kohtaa. Meneminen on hidasta, välillä saattaa tuntua, että polkee paikallaan mutta kohti huippua silti pyritään. Jossain kohtaa olo on vähän toivotonkin ja tuntuu, että mäen päälle ei pääse ikinä, että olis parempi vaan luovuttaa mut sit tulee joku tuulenvire tai muu, joka auttaa millin eteenpäin ja taas huippu on vähän lähempänä. Et tässä sitä nyt yritetään polkeä tätä helvetin pitkää ylämäkeä, onneks vastatuuli on vähän helpottanut toistaseks.

Kaikenlaisia valaistumisia sitä voi aamuvarhaisella tapahtua.

t. Miss Rautareisi 

p.s. Onks teidänki mielestä tää ylä- ja alamäkiajatus joteski epälooginen, jos miettii fraasia have ups and downs? Tai sitten mä itse olen se epälooginen, enkä osaa edes puhua kieliä.

1 kommentti:

Saretska kirjoitti...

Niin, parempi ja kuvaavampi ilmaus on minun mielestäni "myötä- ja vastamäki".