Päivän latteus

Saako näin edes sanoa?

Delete

Ammatinvalintaa

En saa taaskaan unta. Tällä kertaa syynä ei oo ylipitkiksi venähtäneet päikkärit tai mikään muu täysin itseaiheutettu paska. Mua ahdistaa tän hetkinen työtilanne aivan suunnattoman paljon eikä asiaa auta yhtään se, että koulujen työrauhattomuus ja muut ongelmat on viime päivinä olleet esillä muuallakin kun siellä koulussa kultaisen 8B:n tunneilla.

Musta ei valitettavasti löydy sen vertaa idealistia, että jaksaisin uskoa näiden julkisten keskustelujen ja mielenilmausten johtavan mihinkään konkreettiseen parannukseen. Puhutaan kauniisti yhteisestä vastuusta, koskemattomuudesta ja turvallisuudesta mutta luvataanko ryhmäkokoja pienentää tai yritetäänkö kaltaisteni kalliiden mutta opettamisesta innostuneiden maisterien työssäjaksamista parantaa maksamalla kesälomalta palkkaa tai muuttamalla vuosi toisensa jälkeen jatkuvia määräaikaisuuksia edes joskus vakinaisiksi.

Kevät on määräaikaisena olevalle helvettiä. Koulussa monet asiat tähtää jo tulevaan lukuvuoteen, jolloin mä tuskin olen enää talossa. Silti mä istun varastossa laskemassa kirjoja. Jos mä olisin huolimaton tai mun työmooraali olis löyhä, mä laskisin väärin. Tässä kohtaa lukuvuotta, epätietoisena tulevasta, nykyistä työtä suuremman huomion saa uuden työpaikan puuttuminen ja sen etsiminen. Mä myönnän, hoidan tällä hetkellä työni minimipanostuksella. Se varmasti huonontaa koulurauhaa.

Tän mun työmotivaatio-ongelman myötä oon pitkin kevättä pohtinut alan vaihtamista, vaikka opettamisesta nautinkin. Ongelma taitaakin olla siinä, että peruskoulussa aikaa menee käsittämättömän paljon kaikkeen muuhun kun opettamiseen. Ja toki mua vituttaa tää ikuinen sijaisen leima, joka mulle taitaa olla jo tatuoituna otsaan.

Seuraavaks pitäs sitten vaan keksiä, että alanko mä syrjäytyneeks mielenterveyskuntoutujaks tai kenties muotibloggariks. Kaikki hyvät ideat voi laittaa tonne kommentteihin. Lääkäriksi en ala, koska veri ällöttää.

Nyt pitäs vielä hetki sinnitellä hereillä ennenku pitää lähtee töihin. Virkistykseks vielä tää jo aika vanha vitsi. Toimii silti.

Koira söi teidän sanakokeet.

Mulle tuli sellanen yllättävä tieto, että kaikki muut opettajat eivät ookaan ihan totaalisia hikareita. Yks opetuttava kertoi raivostuttavasta työkaveristaan. Se ei esimerkiksi jaksa korjata kersojen tekemiä kirjallisia juttuja, joten se sanoo tasasin väliajoin hävittäneensä ne. Lisäks sen kokeen korjaustyyli on vähintäänkin erikoinen. Se sutii punakynää sinne sun tänne ja heittää vastausten perään pisteitä fiilispohjalta.

Just nyt tekis mieli käyttää jompaa kumpaa näistä yllämainituista menetelmistä. Mulla on muutama sanakoenippu lojunut tossa yhessä muovitaskussa sen verran kauan, että kohta niissä on varmaan hometta. No onneks mun työmoraali on tässä asiasssa korkeampi kuin joillain muilla. Muutenhan mä olenkin sitten aivan täysin moraaliton ihminen.

Sisältä kaunis

Mulla on ollut naamassa nyt jo monta viikkoa aivan kamala finni, sillai kivasti keskellä leukaa. Vähän niinkun hinduilla se otsajuttu mutta vaan väärässä paikassa ja väärällä ihmisellä. No nyt se sit vihdoin alkoi kadota ja tilalle tuli huuliherpes. Eli paskan ja rumuuden määrä on vakio. Tai no mun kohdalla vakioo suurempi.

Tän muhkean leukafinnin elinaikana kuulin jostain syystä myös, että täällä internetissä on sivusto, jossa on videoita mm. ylikehittyneistä talirauhasista ja urpoista, jotka puristelee niitä ja jakaa tilanteesta kuvattua materiaalia muiden iloksi ympäri nettiä. Maailma on selkeesti paljon parempi paikka nyt kun netti on meidän kaikkien käytössä.

God bless world wide webb!

t. elefanttimiesnainen

Myrkkysienikastike

Vallitseva olotila pakotti kysymän keittiössä häärivältä Historyboylta, voisko kuitenkin olla pieni mahdollisuus, että noita korvasieniä ei olis muistettu ryöpätä. Kuulemma ei, joten sit mä skippaan koko aterian.

Postimerkkien keräilyä

Se on tosi jännä, että harrastustoiminnassa kun ollaan vapaa-aikaa viettämässä, osa ihmisistä ajattelee, että se tarkoittaa samaa kun, että voi käyttäytyä ihan vapaasti miten huvittaa. Koska joku ärsyttää, on tietty ihan luonnollista, et sille lähetetään kilometrin pituinen haukkumakirje sähköpostilla, vaikka ollaankin eletty teini-ikä jo 1900-luvulla.

Mä oon myös miettinyt, että mikä kansalaisopisto järkkää sitä kurssia, jossa opetellaan tulkitsemaan toisten ihmisten sanomiset ja tekemiset tahallaan aina ihan päin vittua.

Mä tarvii siis uuden harrastuksen. Mieluiten nyt sellasen, jossa ei tarvii olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä.

Mä laminoin kohta sut!

Mä täs tänään taas jäin miettimään työni varjopuolia. Isoin miinus on kersojen vanhemmat ja nää modernit yhteydenpitoväylät, joiden avulla ne voi raivota sähköisesti ihan kirosanojen kera. No onneks koululla on laminointilaite. Aina kun vituttaa, laitan sen päälle ja teen mun lemppariryhmälle jonkun ankeen pelin tapaisen. 

Ja taas ne muuten lähetti sieltä mun nettioperaattorilta jonkun helkkarin laskun. Eikö ne vieläkään oo tajunnut, että mä en kuitenkaan saa niitä maksettua. Sit niil on taas kauhee homma kuunnella mun käryymistä siellä asiakaspalvelussa. Ihme touhua.

Mun työelämän ulkopuolinen elämänhallinta on syyslomalla.

Eikä muuten kinosta, mä oon vaan töissä täällä!

Paskan määrä on vakio, sen tiedän. Sitä tulee aina ovista ja ikkunoista. En vaan välittäis saada sitä paskaa erään mukulan erittäin sekaisin olevalta huoltajalta. Mieluummin saan paskaa tolta mun kissalta vaikka. No ikävä juttu täs elämäs on kait se, ettei osaansa voi oikeen valita, eikä idiootin kanssa voi järkevästi keskustella.

Ja kaikille teinien vanhemmille tiedoksi, että kyllä ne puberteetin tuskissa olevat ipanat puhuvat aina täyttä totta. Tietenkin.

Pissis

Olempas mä söpö vaikka mul onkin vähän virtsankarkailua.

Rompanista on tullut ihan mahoton. Pitkätukka kävi eilen kylässä ja toi Mörri kusi sen paidalle, joka oli lattialla. En sit tiedä, oliko tää Rollen tapa ilmasta, että toi ei oo kelvollinen mies. Ehkä se näin yrittää pitää musta vähän huolta tai sit se oli mustis ku mä nyhjäsin sen pitkätukan kanssa, enkä huomioinut häntä pariin tuntiin.

Kesällä mä ostin sille uuden vessamökin, sellasen hienon kaksosasen, jossa likanen hiekka menee alaosastoon ja vaihdettiin puupelletteihin. Sen jälkeen se on ollut tosi hakala näissä vessatouhuissa, vaikka tän uuden vessan mä pidän paljon ahkerammin siistinä ja se haisee vähemmän. Luulis että sinne ois kiva käydä lorottelemassa mutta ei näköjään. Vessanmatolle ja vieraiden vaatteille hän tekee mieluummin haisevat toimituksensa. En yhtään ymmärrä ton tyypin meininkiä. Enkä usko, että se on kipeäkään on tai stressaantunut. Jos tää on vaan jotain esipuberteettisen teinin kiukuttelua niin voi perse.

Kiva täs nyt sit kehitellä jotain vitsiä mun kissan pidätysvaikeuksista miesvieraalle. No katotaan tuleeko se pitkätukka enää kylään.

Never ending misery

Kamalaa jos mä oon tällanen aina. Jos mä elän vanhaks asti, niin mä haluaisin voida istua siinä kiikkustuolissa ja muistaa jotain hyvääkin tästä eletystä elämästä. Mä en haluu lopunikääni pillahtaa itkuun tai olla katkera, kun ajattelen eksää tai muutamia muita elämäni entisiä merkkihenkilöitä.

Ja tänään mulle valkeni sellanen tosiasia, että ellen linnottaudu täysin kotiin koko loppuelämäkseni, niin näitä surua ja katkeruutta aiheuttavia ihmisiä ehtii vielä tulla mun elämään monia kappaleita, mikä tarkottaa, että sit vanhana on vielä enemmän paskoja muistoja. Ellei sit joku oikeesti keksi sellasta systeemii niinku Iternal Sunshine of the Spotless Mind leffassa. Se vois koitua mun pelastukseksi mut se kyl tais olla ihan fiktiota. Perse.

Vittu et itkettää.

Liittymä suljettu

Laajakaistayhteys oli poikki muutaman päivän maksamattomien laskujen takia. Tänään niillä näkyi vihdoin mun maksusuoritukset, joten ei tartte onneks enempää soitella itkuisia puheluita rankasta elämästä sinne asiakaspalveluun. Ehkä mä nyt opin olemaan ja maksamaan jutut ajallaan. Tai sit en.

Mut ei tää parin päivän netittömyys oo mun elämän laatua kauheesti alentanut. Tiedä mistä sekin sit kertoo.

Winner in real life

Tää on nyt seljäs viikonloppu putkeen ilman minkäänlaista sosiaalista elämää. Pari ekaa viikonloppua oli ihan jees, nukuin väsymystä pois ja puuhastelin ja ajattelin omiani. Kovin paljoa omia puuhasteluja tai ajatuksia mulla ei kuitenkaan sit ole. Kolmantena viikonloppuna rupes jo tuntuun siltä, että saatan kuolla hulluuden sijaan tylsyyteen. Nyt neljäntenä viikonloppuna oon aika varma, että maallisen elämäni päättyminen tulee johtumaan kroonistuneesta yksinäisyydestä ja sitä seuranneista kompikaatioista.

Huolimatta siitä, että mä oon oikeesti yrittänyt itse vaikuttaa asioihin ja tehdä kaikkeni sen eteen, että tää elämä rupeis tuntumaan vähän vähemmän paskalta, tuntuu ettei mikään kuitenkaan muutu. Mun elämässä ei oo muuta sisältöä kuin duuni, eikä sitäkään tartte tehdä viikonloppuisin. Ehkä mun pitäs vaihtaa alalle, jossa voisin ryhtyä työnarkomaaniksi ja luoda uraa. Sit voisin kokea olevani menestynyt edes jollain elämän osa-alueella (tosin mä en oo ikinä tällasia ihmisiä pitänyt minään voittajina).

Ainoa ihminen, jolla tuntuu olevan aikaa ja halua tavata mua, on mun täti. Se lupautui lähtemään mun kanssa katsomaan puhdistusta joku päivä, vaikka se ei itse oikeesti sitä haluais nähdä, kun siinä kirjassa oli niin kamalia kohtia. Sillä ei oo ikinä kiire mihinkään kun me tavataan ja se tuntuu oikeesti välittävän ja olevan kiinostunut musta. No yks syy varmaan sen elämän kiireettömyyteen on eläkeläisen joustava arki mutta kyllä työssäkäyväkin löytää aikaa vaikka mihin, jos vaan haluaa.

Vituttaa kerta toisensa jälkee ehdottaa ja kysyä näiltä kavereilta, koska nähtäis, kun lähes aina vastaus liittyy toisen osapuolen kiireisen elämän päivittelyyn. Koska mä kuitenkin yritän olla ymmärtäväinen ihminen, en loukkaannu, vaan ehdotan, että kaveri katsoo kalenteriaan rauhassa ja ilmottelee mulle, kun sieltä löytyy sopiva rako. Ei oo tullu ilmotuksia. Mut se on jännä, et treffit, jonku tuntemattoman ja todennäkösesti ihan urpon miehen kanssa saa sovituksi parin päivän varotusajalla.

Mä en enää jaksa yrittää olla aktiivinen ja yksin ylläpitää näitä mun olemattomia kaverisuhteita. Mistä mä löytäisin ihmisen, joka haluais viettää vapaa-aikaansa mun kanssa, kun ei nää mun tuntemat ihmiset ehdi. Toisaalta Ymmärrän, vapaa-aika on arvokasta, ei sitä kannata tuhlata.

Mut hei onneks aurinko paistaa!

Itsepetosta

Onneks mun treffipoika dumppas mut.

Ei tähän mitään kolmatta pyörää mahtuiskaan.

 - nyt mulla on paremmin aikaa metsästää täydellisiä talvisaappaita, että edes jalat sais nauttia lämmöstä keskellä yksinäistä ja kalseaa talvea
- sen epäterveelliset ruokatavat tarttui muhun
- nyt ehdin paremmin päivittää blogia
- ei tartte enää pikasiivota ennen sen vierailua
- se muuttaa jonnekin metromatkan päähän, eli liian kauas, en tykkää kaukosuhteista
- mahdutaan mörrin kanssa paremmin nukkumaan vierekkäin

Isäntä paikallaan

Koitetaan nyt uskoa, kun kerta kirjallisena oikeen on!

Sikiö

On ihan mörköolo. Oon vetäytynyt kotipesään, enkä haluaisi liikkua täältä mihinkään koskaan. Äsken oli pakko käydä lähikaupassa, jotta saan muunnettua henkisen pahanoloni edes hetkellisesti fyysiseksi kasalla herkkuja. Tän kauppareissun olin fiksusti ajoittanut illan pimeyteen auringon laskun jälkeen. Möröt liikkuu vaan pimeellä.

Ahdistaa kun siellä on aina ne tutut myyjät liukuhihnan päässä ottamas mun ostoksia vastaan. Nytkin oli pakko ostaa myös jotain terveellistä ja normaalia, kun en kehdannut lataa korillista pelkkää paskaa siihen tiskiin. (Muutenhan ne varmana naurais taukohuoneessa meikäläiselle. Kyllähän mä nyt sen verran hyvää viihdettä olen.) Mut oikeesti, niinkun sillä nyt olis väliä, että ostanko suklaalevyn kaveriksi maitoa vai en. Lähikaupan myyjää varmana kiinostaa.

Tää vallitseva tila ei tee hyvää mun ihmisvihalle ja kyynisyydelle. Onneks ens viikolla on terapia jo tiistaina.

Kaiken tän ihmissuhdepaskan lisäksi mun elämässä on tapahtunut toinen todella merkittävä tragedia. Suurimpaan pudottajaan tuli kaudelle 12 uus valmentaja ja se on ihan paska. En nyt viitsi kertoa, kuka entinen huippu-urheilija se on, jos joku muukin on sarjan fani. Juonipaljastuksethan pilais kaiken. Mut nyt mun suurinpudottajakokemus on jotenkin lässähtänyt. Mikä avuksi?

Vääränlainen

Sain nyt vihdoin kerättyä voimia ja nostettua kissan (ei mörriä) pöydälle. Soitin mun treffipojalle ja kysyin, et missä mennään. Ei mennä missään. Tietenkään.

Vaikka mä kyllä tiesin, ettei tässä touhussa ole minkään suuren rakkaustarinan aineksia, pettymys ja vitutus on suunnattoman suuri. Taaskaan mä en kelvannut. Sänkyyn ja sikiöasentoon seuraavaksi. Onneks edes sää on tilanteeseen sopiva.


p.s. Voisko joku seuraavalla kerralla kun mä kuvittelen et on hyvä idea ryhtyä oikeesti tapailemaan jotain muistuttaa mua, et taitaa olla parempi vaan olla kissan kanssa kahden.

Palkinto

Mua odotti tänään aamulla töissä iloinen yllätys. Opehuoneessa mun lokerossa mua oli vastaanottamassa suffeli. Tossa työyhteissössä on tapana palkita hyvistä jutuista suffelilla. Aivan mahtavaa.Vähän niinkun me opet yritetään vahvistaa oppilaiden ulkoista motivaatiota palkitsemalla niitä wilmassa niillä keltasillalaatikoilla, jos ne ei oo ollut aivan kamalia hirviöitä. Toimii kuin meikäläisen karkkilakko.

Ei oo noi iloiset jutut niin tavallisia omassa elämässä, että oletin sen automaattisesti olevan jollekin muulle tarkoitettu. Väärässä olin. Ei ollu patukka ihan vahingossa kulkeutunut sinne lattianrajaan roskisten taakse. En kehtaa kertoa mistä hyvästä sen sain, koska sitten karisee mun epätoivoisesti ylläpitämä illuusio mm siitä, että mä en pidä lapsista, enkä varsinkaan lapsiperheiden jutuista.

Tänään kaikki onkin sit muuten ollut ihan paskaa. Eli ei mitään uutta tän sadepilven alla. Paitsi et kissa meinas kusta kylppärinmatolle mut ei se sit ku mä yllätin sen.

I have some complaining to do

Kun mä tuun kotiin, mun ulko-ovi näyttää tältä.

Mun ovi on jopa kakskielinen ja siltikään ei homma toimi.

Miten silti voi olla mahdollista, että mun eteisen laittia näyttää tältä? (Ja nyt en siis kummastele niitä villakoiria tai tota rumaa muovimattoa)

Pitäkää fruttidimareenne!

Jos toi mainos olis tohon mun läpikaupan vieressä olevaan pizzeeriaan, kävisin ruttamassa tän mainoksen niiden pizzakokin iltapalaan. No nyt täytyy vaan tyytyä valittamaan asiasta täällä internetissä. Onkohan tää nyt merkki siitä, että mulla meneekin ihan hyvin, kun ei oo muuta valitettavaa? Töissäkään ei oo ollut superpaskaa. Outoo. No kyl huomenna sit taas jotain tulee. Aina tulee.

Vaimomatskuu

Tapasin eilen mun treffipoikaa. Oli hauskat puitteet ja hyvät lähtökohdat huisin hauskalle illalle mutta persiilleenhän se meni. Sillä oli jotain ihmeen miesten oikkuja. Mulle jäi täysin mysteeriksi tän oikuttelun syy mutta seuraukset olen kyllä huomannut. Nyt mä taas tunnen olevani riittämätön ja ei-haluttava. Hirmu kiva. Ja vielä kivempi, että hain tänään sitten lohtua Pågenin korvapuustipussin pohjalta. Ei löytynyt.

Eilisen jälkeen oon ruvennut miettimään, että kykenenköhän mä sittenkään tähän tapailemisjuttuun. Mä taidan olla vielä liian haavoittuva, että kestäisin torjutuksi tulemisen ja pettymykset, joita tää homma näköjään tuo tullessaan. Toisaalta mä tiedän, että itse väkisin hakeudun tällasten sitoutumiskammoisten miesten seuraan, koska sitoutuminen pelottaa mua itseenikin. Silti tuntuu todella pahalta huomata, että mä oon vuodesta ja miehestä toiseen aina vaan se hauska ja kuuma tyyppi, jonka kanssa on kyllä hyvä olla mutta jota ei pidetä potentiaalisena tyttöystävänä. Mä oon niinku se, jonka kanssa pidetään hauskaa ennen kuin löydetään se unelmien nainen, johon sitoudutaan.

Nyt pitäs vaan päättää, että jatkasko treffailuu turpiin ottamista vai sanoisko sille tackochadjö. Ehkä terapeutti osaa huomenna johdattaa mut kohti oikeaa päätöstä, kun itse en siihen näköjään pysty.

Mä takerrun koko ajan kaiteeseen ja tiedän eläväni puoliteholla mutta kun en uskalla ottaa omasta potentiaalistani selkoo, en ees vitutuksen uhalla. Vaiks Jukka Poikakin yrittää kannustaa nojaamaan reunan yli, rakkautta tuhlaten ja sydäntä avaten.

t. Nössö

Sunnuntaiahdistus

Mä en ole muutamaan viikkoon ehtinyt potea sunnuntai-ahdistusta, joten tänään se iski sit oikeen voimalla. Yritin kyllä päivällä vähän tsempata ja kävin lenkillä (juu ihan 40 minuuttia juoksua) mutta 200 metriä ennen kalkkiviivaa mä romahdin ja pillahdin taas kerran itkuun. Ja nää ei siis tosiaan ollut mitään onnen kyyneliä siks et olin saanu perseeni lenkille (vaikka loistava saavutushan sekin on).

Mulla vaan pyörii repeatillä nää paskat ihmissuhdekuviot päässä. Mä kun olen tällanen vatvojaihminen niin mulla on suorastaan pakonomainen tarve aina selvittä asiat ja jos ne jää kesken tai jotenkin epäselviksi, niin mä ahdistun ja mietin niitä juttuja ihan loputtoman paljon. Tavallaan kadehdin niitä, jotka pystyy vaan kohauttaan olkapäitä ja antaa paskojen juttujen olla. Mä en siihen kykene. Vie niin kamalasti energii, kun murehtii kaikkea mahdollista.

Mietin sit lenkin jälkeen rauhotuttuani, et mitä kaikkia epäselviä tai keskeneräisiä asioita on, jotka ahdistaa mua ja voisinko mä tehdä niille jotain (aika kypsää, eikö?). No sen Eksän kanssa puhuminen tietty mut en tiedä uskaltasinko ees yrittää. Ihmissuhteelle pitäs varmaan soittaa, tosin ei se kuitenkaan vastaa puhelimeen. Muutamia kiukkusia viestejä on lähetelty puolin ja toisin mutta en haluis, että jää näin paska fiilis siitä hommasta.

Helpoin nakki, jonka vois nyt hoitaa pois päiväjärjestyksestä ois se mun treffityyppi. Tää kuvio sen kanssa on nyt erittäin outo. Ollaan tavattu tosi monta kertaa mut nyt sillä on käytös muuttunu kusipäiseks (yks kaveri kysy multa parien treffien jälkeen et mikäs tyyppi se on, niin mä luonnehdin sitä osuvasti potentiaaliseksi kusipääksi) mutta silti se sanoo haluavansa tavata. Tyyppi lähettää siis erittäin ristiriitaista signaalia ja mähän siis inhoan yrittää tulkita niitä rivien välissä kerrottuja totuuksia. Ehkäpä mä nyt yritän saada tähän hommaan selvyyden ja tartun puhelimeen. Eipähän tartte sitten enää jossitella ja arvailla, että onkohan sillä peeämässät tai se monilla miehillä oleva urpoilua aiheuttava geeni.

Nyt siis tartutaan härkää sarvista. Pitäkää peukkuja!

Ihmissuhde

Eilen mun paska fiilis vaan kohos ja kohos ja taitaa olla nousussa edelleen. Yritin jo lääkitä oloani lohtulevyllisellä suklaata. Vedin naamariin kolme riviä marabouta yhellä henkäsyllä ja nyt on henkisen pahan olon lisäksi myös fyysinen ällöolo. Tosi kumma juttu, kun mä oon luullu, että suklaasta ei voi tulla paha olo.

Yllättäen paskaa oloa on taas lisännyt persiilleen menneet ihmissuhteet. Kuulin eilen mun ja ihmissuhteen yhteiseltä tutulta, mitä ihmissuhde oli sille avautunut. Se oli jo aiemmin kuulemma halunnut lopettaa meidän jutun, tosin mulle se ei tästä puhunut mitään. Se ei itse kyennyt tekemään suhteesta loppua, joten se käyttäytyi paskamaisesti mua kohtaa, jotta mä tekisin sen ratkasun sen puolestaan. Se ei halunnut jatkaa ihmissuhdetta, koska se halus parisuhteen. Se on ihan ymmärrettävää, toisin kun tapa, jolla se tän hoiti.

Niin, siis mulla on ollut ihmissuhde. Se ei ole niinkuin poikaystävä muttei niinkuin pelkkä seksikaverikaan. Se on omanlaisensa kiintymyssuhde. Vehdattiin yhessä aika pitkään ja ihmissuhde olis halunnut hommasta jotain deepimpää mutta mä en ollut sellaseen kykeneväinen ja teinkin asian hyvin selväksi. Olin hyvin rehellinen sen suhteen, mitä haluan meidän jutulta. Se halusi koko ajan kuitenkin jatkaa touhua, vaikka tiesi, ettei tule ikinä saamaan musta pullantuoksuista äitiä lapsilleen.

No tää meijän ihmissuhde päättyi juhannuksen tienoilla aika ikävästi, kuinkas muutenkaan. Ihmissuhde oli jo jonku aikaa pitkin kevättä tehnyt ihme mykkäkoulutempauksia ja kiukutteluja. Juhannusta piti lähteä viettämään sen työpaikan mökille mutta kuinkas sitten kävikään. Tyyppi buukkas mökin ylitäyteen muita pariskuntia, eikä varannut yösijaa omalle daamilleen eli mulle (take a hint, bitch). Kuulemma sohvalla olis ollut tilaa. En oo ikinä kuullut miehestä, joka kutsuu naisseuralaisensa mökkiviikonlopulle muttei pidä huolta, että tälle on arvoisensa makuupaikka miehen omassa kainalossa. Niin, paitsi siis jos tästä naisesta halutaan eroon.

Muut arvon vieraat, jopa ne hänen vähemmän hyvät ystävät, saivat kyllä kuninkaallisen kohtelun ja toiveidensa mukaiset systeemit. Ihmissuhteen mielestä vaadin erityiskohtelua pyytäeesäni samaa kohtelua, minkä muutkin mukaan lähtijät saivat. Jotkut ihmiset on näköjään vaan tasa-arvoisempia kuin toiset. Se ihmissuhde loppu sitten siihen. Toi juhannusfiasko oli mulle viimenen pisara tossa kusipäisyyden sietämisessä.

Tän jutun päättymistä enemmän mua itkettää ja loukkaa se, miten ihmissuhde mua kohteli. Tavallaan ymmärrän, että silläkin oli paha mieli, kun tää homma ei edennyt sen toivomalla tavalla mutta kyllä silti pitäs olla jonkilainen kunnioitus toista kohtaan. Miksi polttaa sillat takana ja saada mut tuntemaan itseni täysin mitättömäks ja arvottomaks? Me molemmat oltas säästytty aika paljolta mielipahalta, jos se olis mykkäkoulun pitämisen sijaan puhunut.

Täten siirrän lihani nyt virallisesti sinkkumarkkinoille, eli paskatulo jatkuu varmasti entistä rankempana ja elo yksinäisempänä. Toppen!