Ta det lungt!

Törmäsin tänään mun Eksään. Siihen jonka takia oon ulvonut jo toista vuotta. Eikä ulvominen ole lähimainkaan ohi. Kyynelien tuotanto kiihtyi hetkessä nollasta sataan. Onneks ulkona satoi. Joku joka mut näki saattoi luulla mun kyyneliä ehkä sadepisaroiksi.

Päästyäni kotiin lysähdin eteisen lattialle vartiksi itkemään. Siitä menin sitten lääkekaapin kautta suihkuun. Parin rauhottavan ja kuuman suihkun jälkeen sain yhden ystävän langan päähän. Kenellekään muulle tästä ei olis voinut avautuakaan, joten sietää olla onnellinen, ettei tää kohtaaminen tapahtunut huomenna, kun kyseinen puhelinterapeutti on reissussa.

Ja onhan se koko ajan ollut tiedossa, että tää kamala päivä tulee. Sen verran pieni kylä tää Helsinkikin on. Ei sitä vaan ikinä taida olla henkisesti valmis tollasiin kohtaamisiin. Varsinkin kun on itse liikenteessä verkkareissa ja kulahtaneessa paitulissa kaiken kaikkiaan edustavan näköisenä ja toisella osapuolella on siinä käsikynkässä se rebound, jonka ei edes kaiken järjen mukaan pitäs enää olla kuvioissa. Eikö laastarien viimenen käyttöpäivä oo siinä vuoden kohdilla? No mä oon kuitenkin ainaki paremman näkönen kun tää korvaava tuote. Tämä on oma objektiivinen mielipiteeni. Kyllä sillä ulkonäölläkin on väliä.

Sattuu nyt niin kovin joka soluun ja lihakseen, että en pysty selittämään tästä enempää. Meen sänkyyn tärisemään ja yritän lääkitä iteseni tunnottomaksi. Ja ennen kaikkea yritän muistaa hengittää. Ulos ja sisään.

Tää biisi oli vielä pakko kuunnella, jotta saisin oikeen kunnolla piehtaroiduttua itsesäälissä ja ikävässä. Tulee niin haikeena muistona mieleen Eksä rämpyttelemässä tätä biisiä kitarallaan ilman paitaa.

Ihmissuhde

Eilen mun paska fiilis vaan kohos ja kohos ja taitaa olla nousussa edelleen. Yritin jo lääkitä oloani lohtulevyllisellä suklaata. Vedin naamariin kolme riviä marabouta yhellä henkäsyllä ja nyt on henkisen pahan olon lisäksi myös fyysinen ällöolo. Tosi kumma juttu, kun mä oon luullu, että suklaasta ei voi tulla paha olo.

Yllättäen paskaa oloa on taas lisännyt persiilleen menneet ihmissuhteet. Kuulin eilen mun ja ihmissuhteen yhteiseltä tutulta, mitä ihmissuhde oli sille avautunut. Se oli jo aiemmin kuulemma halunnut lopettaa meidän jutun, tosin mulle se ei tästä puhunut mitään. Se ei itse kyennyt tekemään suhteesta loppua, joten se käyttäytyi paskamaisesti mua kohtaa, jotta mä tekisin sen ratkasun sen puolestaan. Se ei halunnut jatkaa ihmissuhdetta, koska se halus parisuhteen. Se on ihan ymmärrettävää, toisin kun tapa, jolla se tän hoiti.

Niin, siis mulla on ollut ihmissuhde. Se ei ole niinkuin poikaystävä muttei niinkuin pelkkä seksikaverikaan. Se on omanlaisensa kiintymyssuhde. Vehdattiin yhessä aika pitkään ja ihmissuhde olis halunnut hommasta jotain deepimpää mutta mä en ollut sellaseen kykeneväinen ja teinkin asian hyvin selväksi. Olin hyvin rehellinen sen suhteen, mitä haluan meidän jutulta. Se halusi koko ajan kuitenkin jatkaa touhua, vaikka tiesi, ettei tule ikinä saamaan musta pullantuoksuista äitiä lapsilleen.

No tää meijän ihmissuhde päättyi juhannuksen tienoilla aika ikävästi, kuinkas muutenkaan. Ihmissuhde oli jo jonku aikaa pitkin kevättä tehnyt ihme mykkäkoulutempauksia ja kiukutteluja. Juhannusta piti lähteä viettämään sen työpaikan mökille mutta kuinkas sitten kävikään. Tyyppi buukkas mökin ylitäyteen muita pariskuntia, eikä varannut yösijaa omalle daamilleen eli mulle (take a hint, bitch). Kuulemma sohvalla olis ollut tilaa. En oo ikinä kuullut miehestä, joka kutsuu naisseuralaisensa mökkiviikonlopulle muttei pidä huolta, että tälle on arvoisensa makuupaikka miehen omassa kainalossa. Niin, paitsi siis jos tästä naisesta halutaan eroon.

Muut arvon vieraat, jopa ne hänen vähemmän hyvät ystävät, saivat kyllä kuninkaallisen kohtelun ja toiveidensa mukaiset systeemit. Ihmissuhteen mielestä vaadin erityiskohtelua pyytäeesäni samaa kohtelua, minkä muutkin mukaan lähtijät saivat. Jotkut ihmiset on näköjään vaan tasa-arvoisempia kuin toiset. Se ihmissuhde loppu sitten siihen. Toi juhannusfiasko oli mulle viimenen pisara tossa kusipäisyyden sietämisessä.

Tän jutun päättymistä enemmän mua itkettää ja loukkaa se, miten ihmissuhde mua kohteli. Tavallaan ymmärrän, että silläkin oli paha mieli, kun tää homma ei edennyt sen toivomalla tavalla mutta kyllä silti pitäs olla jonkilainen kunnioitus toista kohtaan. Miksi polttaa sillat takana ja saada mut tuntemaan itseni täysin mitättömäks ja arvottomaks? Me molemmat oltas säästytty aika paljolta mielipahalta, jos se olis mykkäkoulun pitämisen sijaan puhunut.

Täten siirrän lihani nyt virallisesti sinkkumarkkinoille, eli paskatulo jatkuu varmasti entistä rankempana ja elo yksinäisempänä. Toppen!

Jokotai

Ystäväni mainitsi tässä taannoin sanan tasaisuus. Itselleni kyseinen adjektiivi on jokseenkin vieras. Seilaan optimistijollallani taukoamatta ääripäästä toiseen. Aallon harjalta tiukka pudotus aallon pohjalle. Mitään tyyntä hetkeä ei ole tai ehkä korkeintaan se viiden sekunnin painostava tyyni kohta juuri ennen myrskynsilmään saapumista.

Olen monesti ihmetellyt, miksen osaa elää ilman draamaa. Onko tämäkin asia jotenkin lapsuuden kodista opittu vai joku omaan vittumaiseen luonteeseeni liittyvä asia? Edellisessä parisuhteessa olin aivan paniikissa ajanjaksoina, jolloin kaikki meni hyvin. En osannut kunnolla nauttia siitä tasasesta mukavasta purjehtimisesta, vaan olin varma, että toinen hautoo sisällään jotain ja kehitin kohtauksen. Tyynessä poukamassa tarvitsin koko ajan vakuuttelua, että kanssani on hyvä olla. Ehkä osin sen takia yritin taukoamatta pyrkiä aallon harjalle, pitämää huippukivaa kumppanini kanssa (vaikka ne perusarkijututkin oli ihania), jotta olisin voinut olla varma kaikesta ilman hänen vakuutteluja. Uskon, että osa syy tähän urpoon toimintaani löytyy siitä erittäin huonoin kriteerein valitusta ekasta poikaystävä. Lyhyesti tiivistettynä hän oli erittäin arvaamaton. Hän saattoin olla ihana halipusuhoneymuru jutuillaan ja kadota moneksi päiväksi/yöksi ties minne, ties kenen luokse.

Riippuvuuteni draamaan höystettynä kykenemättömyydellä elää kohtuudessa on suorastaan mahtava yhdistelmä. Sen sijaan että nukkuisin joka yö kohtuulliset unet, nukun välillä kellon ympäri ja päikkärit siihe päälle ja sitten toisella kertaa taas alle neljä tuntia. Sama koskee ruokaa. Eilen söin keittolounaan ja pari ankeeta hedelmää. Edellisenä päivänä mätin sapuskaa naamaan kuin talviuneen valmistautuva nallekarhu. Liikunta, alkoholi, kodin siivoominen, työt ja sosiaaliset suhteet menee samalla kaavalla. Täysillä tai ei ollenkaan. Oon suorittajaihminen masentuneen vätyksen ruumissa.

Miksi kinata, kun mä oon kuitenkin oikeassa?

Sen lisäksi että oon muodollisesti pätevä opettaja, oon myös rakkauden riitelyn ammattilainen. Vaikka harrastan riitelyä ihan ammatilaistasolla, palkkana on yleensä vaan paska mieli, ei mitään sen ihmeempää. Ja ikinä en ole tuntenut itseäni voittajaksi riidan jälkeen, joten vielä on opittavaa ja treenattavaa (lahjattomat treenaa).

Non verbaalista kommunikointia

Mykkäkoulu ihmissuhteen kanssa päättyi vihdoin. Se vaivas ja häiritsi mua niin paljon, että mä en pystynyt ite jatkamaan mykkäkoulua, vaan soitin sille (tässä mulla on selkee kehittämisalue). No eipä se puhelimessa jauhaminen mitään oikeen hyödyttänyt ja se vonkas, että tavattas. Suostuin, kunhan olin eka vähän esittänyt vaikeesti tavoteltavaa (tosin turhaa se näytteleminen on, kyllä se tietää kuinka helppo mä olen). Toiveet tapaamiselle oli mutta ei kyllä kovin korkealla. Mä odotin siltä jotain elettä, jolla se osottas olevansa muutakin kun huonomuistinen urpå ja se ei tietenkään tajunnut elehtiä niin, että mä vähän leppyisin ja taas tykkäisin siitä. Eli siis suomeks sanottuna, se ei lukenut mun ajatuksia ja tajunnut mitä mä haluan ja sitten mä vittuunnuin lisää. Solmusta tuli umpisolmu.

Se mua ei haittaa, että ihmissuhde ei ollut mitään lahjaa hankkinut (mulle lahjaks riittäis kaunein lahja, minkä mies voi naiselle antaa), vaan ennen kaikkea se, että tyyppi ei millään tavalla noteeraa mun merkkipäivää. Onnitteluhali olis ollut ihan tervetullut ja vaikka kakkukaffet Fazerilla. Kiukuttelua oli siis valitettavasti todella helppo jatkaa tän tapaamisen jälkeen.

Ou well, no ainakin mykkäkoulu päättyi.

Every cloud has a silver lining

"Pidä tunkkis!" ja muut hyvät keskustelunavaukset

Mikä saa kolmekymppisen ihmisen miehen pitäämään mykkäkoulua? No mäkättävä nainen tietenkin. Onhan se hirveen rakentavaa siirtää nainen envittutodellakaanvastaaosastoon sen sijaan, että esimerkiksi pyytäisi anteeksi tai yrittäisi selvittää tilanteen. Itse harrastin mykkäkoulua teini-iässä. Vanhempien erotessa ja perhetilanteen ollessa kaaottinen pidin parin kuukauden pituisen mykkäkoulun. Puhuin äidille vain, jos oli aivan pakko. Mutta olin siis angstinen teini keskellä perhehelvettiä.

Mykkäkouluhan ei oo muuta kun Vittumaista vallankäyttöä. Saadaan riidan toinen osapuoli totaalisen epätoivon partaalle (luin myös joskus jostain, että mykkäkoulu vaikuttaa johonkin aivojen osaan ja saa ihmisen tuntemaan fyysistä kipua, kun hänet ignoorataan, nice) olemalla reagoimatta mahdollisiin keskustelunavauksiin/sovitteluyrityksiin. Jos miestä ei kumpikaan näistä asioista kiinnosta, siis keskustelu, sovittelu tai nainen ylipäätänsä, ei hän sitä kuitenkaan voi ääneen naiselle sanoa, silloinhan nainen saattaisi lopettaa sovitteluyritykset tai muut yhteydenotot. Näin mies jäisi keskenänsä pitämään mykkäkoulua ja häviäisi aloittamansa valtapelin. Sen tajuan, että mykkäkoulun tavoitteena on hallita tilannetta. Halutaan olla se, joka määrää ja päättää, milloin riita mahdollisesti voidaan sopia, milloin toinen osapuoli on kärsinyt riittävästi. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että jos millään tasolla välittää riidan toisesta osapuolesta, miksi on niin nautinnollista laittaa toinen anelemaan anteeksiantoa, parkumaan epätoivoisena ja turhautuneena soittamaan numeroon, joka ei tietenkään vastaa. No vastaus voi tietenkin olla, että mies ei välitä niin kovin paljoa, että jaksaisi kiinnostua naisen henkisestä hyvinvoinnista. Mutta silti tässä on ongelma. Jos mies ei välitä riidan toisesta osapuolesta, miksi vaivautua mykkäkoulun pitämiseen. Silloinhan olisi helpompaa sanoa sille kusipäänalkuttajanaiselle, että älä vittu enää soittele ja etsiä itselleen uutta parempaa seuraa (se kun tuntuu miehille olevan yhtä helppoa kun kalsareitten vaihtaminen).

Kaikki alkoi mun syntymäpäivän unohtamisesta. Vedin siitä ja kaikesta mitä vaan mieleen tuli ihan oikeutetusti vitulliset kilarit. Joo tiedän, kypsää. No sanottua ei saa takasin jne mutta aina on damage control. Rauhotuttuani päätin yrittää riidan selvittämistä, koska en mä halua mun ihmissuhteen kanssa tietenkään olla riidoissa. Jaloista aikomuksistani huolimatta kaikki meni ihan persiilleen. Ihmissuhde päätti ryhtyä leikkimään mykkäkoulua, tosin hän ei itse myönnä tietenkään pelaavansa valtapeliä. Selityksinä kommunikaatiokatkokseen ovat olleet loistavat olin kipee (Miten tää estää ilmoittamasta vaikka tekstarilla omasta halusta riidan sopimiseen kunhan on parantunut/tai halusta olla sopimatta asiaa ?) ja puhelin jäi kotiin (tää selitys on niin last season). Puuttumaan jäi vielä ihana klassikko akku loppu.

Koska soittaminen on tässä tilanteessa mykkäkoulua pitävälle miehelle täysi mahdottomuus, ei ihmissuhde suinkaan soita mulle, kun hän pääsee kotiin puhelimensa luokse ja huomaa saapuneet puhelut ja tekstiviestin. Hän laittaa typerät selityksensä vielä typeärämällä tekstiviestillä ja ajaa tilanteen entistä pahempaan solmuun. Kun ihmissuhde on riittävän monta kertaa torjunut mun yhteydenottoyritykset, loppuu munkin halu saada sopu aikaseks. Tässä kohtaa ihmissuhde ajattelee, että ton naisen kanssa on mahdotonta sopia mitään riitaa, kun se on noin lapsellinen/typerä/pitkävihainen/pitää mykkäkoulua. Ja ympyrä sulkeutuu. Mies saa naiselle huonon omantunnon mykkäkoulun pitämisestä ja voittaa valtapelin.

On ihan ookoo, että sairaana ei jaksa puida ja jauhaa tai että riidan jälkeen haluaa hetken rauhoittua ja miettiä asioita mutta jos oikeasti haluaa saada tilanteen selviämään, mykkäkoulu on varmaan vieraaseen sänkyyn menemisen jälkeen huonoin vaihtoehto. Mut se saa ainakin vaan entistä vihasemmaks ja vittuuntuneemmaks. Eikä sopu tai mielenrauha ole yhtään lähempänä. Mietin, että voiko miesten logiikka tässä mykkäkouluasiassa olla se, että he itse kokevat naisen pitämän mykkäkoulun lähinnä virkistävänä vaihteluna sille ainaiselle kitinälle, joten he eivät ymmärrä, miten paljon miehen pitämä mykkäkoulu voi naista vituttaa. Ajatuksia? Kommentteja? Thoughts? Comments? Tankar? Kommentarer?

De tystä är inte alltid de kloka. Stängda kistor kan vara tomma.

BFF

Ihan vitun hyvää ystistä vaan vittu kaikille.

Mä olin tehnyt loistavat pläänit tälle illalle. Olin suunnitellut viettäväni tämän ystävänpäiväillan parhaan/ainoan ystäväni (itseni) kanssa, viemällä itseni syömään ja shoppailemaan. Tulin huorakatujen lähistöllä olevaan kauppakeskukseen, jossa on yksi oppaan suosittelemista siisteistä rafloista. Kun sanoin "just one" totesi tarjoilija, ettei pöytiä ole. Oli lähellä, ettei kyyneleet tullu silmiin, tyhjiä pöytiä oli muttei yksinäiselle. Tarjoilija juoksi hetken kuluttua perääni ja nyt istun kattoterassilla muka onnellisten pariskuntien kanssa. Miksi tunnen olevani huonompi vain siksi että olen yksin? En halua maksaa seurasta, mieluummin yritän kohdata oman yksinäisyyteni ja tilaan toisen drinkin. Ihan vaikka noiden kiusaksi tilaan ja nysvään tässä ja omin koko pöydän yksin (kunnes noi käskee mun klo11 lähtee kun pöydän varannut pari saapuu). Seuraavana drinkkilistalla on tosin long island ice tee. Sen joudun skippaamaan, on vähän huonoja kokemuksia.

No joo myönnetään, en mä tätä yksin raflas yms olemista klaaraa niin hyvin kun toivois. En mä tässä näin hyvin viihtyis, jos ei ois viereisen hotellin wi-fii.

Tytöt odottamasssa ystävänpäivän deittejä

Iltavuorossa