perjantai 11. toukokuuta 2012

Jokotai


Ystäväni mainitsi tässä taannoin sanan tasaisuus. Itselleni kyseinen adjektiivi on jokseenkin vieras. Seilaan optimistijollallani taukoamatta ääripäästä toiseen. Aallon harjalta tiukka pudotus aallon pohjalle. Mitään tyyntä hetkeä ei ole tai ehkä korkeintaan se viiden sekunnin painostava tyyni kohta juuri ennen myrskynsilmään saapumista.

Olen monesti ihmetellyt, miksen osaa elää ilman draamaa. Onko tämäkin asia jotenkin lapsuuden kodista opittu vai joku omaan vittumaiseen luonteeseeni liittyvä asia? Edellisessä parisuhteessa olin aivan paniikissa ajanjaksoina, jolloin kaikki meni hyvin. En osannut kunnolla nauttia siitä tasasesta mukavasta purjehtimisesta, vaan olin varma, että toinen hautoo sisällään jotain ja kehitin kohtauksen. Tyynessä poukamassa tarvitsin koko ajan vakuuttelua, että kanssani on hyvä olla. Ehkä osin sen takia yritin taukoamatta pyrkiä aallon harjalle, pitämää huippukivaa kumppanini kanssa (vaikka ne perusarkijututkin oli ihania), jotta olisin voinut olla varma kaikesta ilman hänen vakuutteluja. Uskon, että osa syy tähän urpoon toimintaani löytyy siitä erittäin huonoin kriteerein valitusta ekasta poikaystävä. Lyhyesti tiivistettynä hän oli erittäin arvaamaton. Hän saattoin olla ihana halipusuhoneymuru jutuillaan ja kadota moneksi päiväksi/yöksi ties minne, ties kenen luokse.

Riippuvuuteni draamaan höystettynä kykenemättömyydellä elää kohtuudessa on suorastaan mahtava yhdistelmä. Sen sijaan että nukkuisin joka yö kohtuulliset unet, nukun välillä kellon ympäri ja päikkärit siihe päälle ja sitten toisella kertaa taas alle neljä tuntia. Sama koskee ruokaa. Eilen söin keittolounaan ja pari ankeeta hedelmää. Edellisenä päivänä mätin sapuskaa naamaan kuin talviuneen valmistautuva nallekarhu. Liikunta, alkoholi, kodin siivoominen, työt ja sosiaaliset suhteet menee samalla kaavalla. Täysillä tai ei ollenkaan. Oon suorittajaihminen masentuneen vätyksen ruumissa.


2 kommenttia:

Saretska kirjoitti...

Hehee! Samaa vikaa täälläkin ja ihmettelenkin usein puolisolleni, kuinka hän minua jaksaa. Hän sanoo, että eipähän ole ainakaan tylsää! :D

Niina kirjoitti...

Kukahan supertylsimys on keksinyt sanonnan "kohtuus kaikessa"?