Sabotage

Täällä mun ankeessa yksiössä on oikeesti tapahtunu kaikkee tosi diippii shittii niinku ajattelun tasolla. Joskus on näköjään ihan hyötyä näistä ihmisvihaperiodeista. Nyt kun sais terapeutille hätävastaanoton vielä kun muistan nää pohdintani niin tästä kaikesta tän viikonlopun kurjuudesta saattas jopa olla jotain hyötyä.

Kuten asiaan kuuluu mä olen kaavoihini kangistunut väsynyt ämmä. Tän mun orastavan parisuhteen pilaamisrituaalin orjallisesta noudattamisesta ei kuitenkaan mun tietääkseni saa muuta palkintoa kun yksinäisyyden mut huomaan, että kyseinen sabotage-ohjelmisto on mun päässä käynnistynyt jälleen kerran. Kohteena on tällä kertaa Historyboy.

Homma etenee siis seuraavan kaavan mukaan. Ensin tapaillaan mukavasti ja rennosti tai ainakaan muunlaisia olotiloja ei tietenkään näytetä tai kerrota. Alussa pitää olla rennon kool. Sitten se miesparka luulee olevansa turvallisilla vesillä ja osoittaa kiinostuksensa muutenkin kuin puristamalla perseestä. Täs kohtaa sit sabotage alkaa. Ensin sillai pienemmällä teholla ja kun se ei tepsi, nostetaan tehoja asteittain. Ekana voi just vaikka vittuilla vähän kaikesta muka leikillään. Kun se ei oo vittuilusta loukkaantunut riittävästi, pitää itse ahdistua. Tähän käy hyvin kaikki mitä se mies sanoo tai tekee. Jos se vaikka haluaa tehdä ens viikolla jotain, niin siitä on helppo ahdistua tai jos se hipasee vahingossa, kun istutaan ratikassa. Ahdistumisen jälkeen on vielä viimenen ultimatekeino jäljellä. Pitää suuttua ja alottaa riita jostain, ihan mistä vaan. Ja tadadaaa mukava yhdessäolo ja tapailu on saatu muutettua myös miehen mielestä epämielyttäväksi asiaksi, eikä pelkoa suhteen syventymisestä enää ole.

Todiste

Tässä nyt todiste täst kosinnasta, jonka Historyboy oli jättänyt mulle. Kyl tää mun maailmassa on oikeesti jonkin asteinen parisuhdeasia, jos jätetään omaisuutta toisen ihmisen kotiin selvin päin. Tää tilanne vielä paheni, kun Historyboy soitti mulle täs illalla. Siinä juttelun lomassa hän mainitsi unohtaneensa (just joo) ne päntsinsä tänne ja ehdotti, et jos pesen pyykkiä, niin voin samalla pestä ne sen housut. Vastasin, että tää ei oo pesula. Läpällä tietty.

Nyt jatkan zättäämistä pitkätukan kanssa.

Game on!

Kaapattu kuva 

En mä ole ihan täysin pessimisti, koska hyppään takas karusellin kyytiin, vaikka on tuoreessa muistissa edellisen setin aiheuttama paha olo. No ehkä mä kuitenkin vähän olen, koska tämä niin hyvin osui ja upposi. Sovin tapaavani yhen duden huomenna. Todennäkösesti mä en tuu illan aikana tai sen jälkeen näyttämään yhtä hottikselta kun Britney mutta ilme saattaa olla identtinen. Pelottaa vähän, et mikähän mörkö siellä on vastassa, kun oma arviointikyky on pari kertaa pettänyt todella pahasti näiden nettimiesten suhteen.

No jos ei muuta niin eipähän tartte koko huomista yksin kärvistellä ja saanpahan taas hauskan tarinan kerrotavaksi. Vielä pitäisi löytää joku, jota jaksais kiinostaa kuunnella.

Love is in the air

Virtsankarkailuongelmien kanssa täs tarpeeks tuskailtuani, oon yrittänyt keventää fiilistä sillä tyypillisellä tavalla, eli tuijottamalla Suurinta pudottajaa. Ja tajusin (sadannen kerran), et mä oon ihan rakastunut Bob Harperiin. Voi kumpa mä saisin jostain itselleni oman Bobin. Kelatkaa miten sheipeissä mä oisin ja kuinka järjestyksessä elämä olis. Se ois mahtavaa se. Sit kelatkaa, et sais lisäks tuijottaa sitä sen jumalaista runkoa ja kauniita kasvoja.

p.s. Opin eilen et Kierkegaardin mukaan onnellisuuden eka taso on esteettinen taso, jossa välitetään vaan pinnallisista asioista. Mä olen siis ainakin ekalla levelillä. En tiedä sitten nostaisko luomumaidon ostaminen mut eettiselle tasolle, joka on taso numero kaksi.

Synninpäästö

Pissit pissitty ja pitkätukka karkotettu, nyt voi taas relata. Jesh!

Rolle sai syntinsä anteeksi pitkätukalta tai ainakin se väitti, että ei nää Rollen pissaleikit häntä haittaa. Pari hauskaa vitsiä mä yritin zätissä aiheestaa vääntää mutta tuli kyl tosi säälittävä olo. No ainakin sitten ku pitkätukka on kusipää mua kohtaan, niin voin lohduttautua sillä, etä Rolle kosti sille mun puolesta vaikkakin tosin vähän etuajassa.

Mut kiva, että pissadraama on ohi, vielä kun perhedraamat selviäisi niin olis aika mahtista. Joku (en tosin minä) oli tos joku päivä uskaltanu sanoa mun siskolle ei ja nyt on helvetti päässyt irti. Mä oon sikäli onnekkaassa asemassa, et kun en oo siskon kanssa väleissä, en joudu kuuntelemaan sen huutoa, kunhan vaan maltan pitää lusikkani kaukana tästä sopasta. Mä tosin kävin eilen kirjakaupassa ja osui silmiin kirja, jonka nimi oli jotain tyyliin Miksi aina sinä? Ajattelin, että se ois loistava syntymäpäivälahja systerille mut toisaalta ehkä se ois vähän turhan provosoivaa, vähän kun tahallaan kaivais verta nenästä.

Mä en voi ymmärtää, miten mun sisko pystyy vuodesta toiseen terrorisoimaan meidän muiden elämää. Ja enitenhän tässä kärsii sen teini-ikäinen kersa. Sen lisäks et systeri käyttää sitä riitojen välikappaleena ja viestinsä viejänä, on se myös ottanut systeristä tietty esimerkkiä siinä, miten näitä sosiaalisia suhteita hoidetaan. No onneks itellä ei oo jälkikasvua niin voin tekopyhästi myhäillä ja nostaa itseäni jalustalle.

Samasta vai erikseen?

Kertakaikkiaan hämmentävää olla pitkästä aikaa kiireinen ja jopa hieman sosiaalinen. Toisaalta myös melko uuvuttavaa. Tää mun nettitreffielämä (onko oikeesti ankeempaa sanaa?) on ollut kohtalaisen vauhdikasta huolimatta siitä, että suurin osa yhteydenotoista (siis niiden miesten) on tavalla tai toisella ihan kuolleena syntyneitä ideoita. Tarjolla on ollut nuorta ja vähän vanhempaakin rakastajaa, pikkulasten isejä, maaseudun poikamiehiä ja kaikenlaisia muita kummajaisia. Suurin osa niistä tuntuu olevan lukutaidottomia.

Mä oon tavannut nyt muutamaa jannua pari kertaa ja uhrannut tähän touhuun jopa arvokkaita viikonloppuiltoja. Mä oon nimittäin ollut aina sitä mieltä, että ei viikonloppuja kannata haaskata treffaamalla jotain epämäärästä tyyppiä, joka voi olla vaik ihan hullu, kun voi tavata kavereitakin. Nyt tilanne on vähän toinen. Ei oo kavereita ketä tavata, joten päätin sit et voi lähtee viettään perjantaita tai lauantaita treffien merkeissä.

Eilen tapasin Herra Historianopettajaa toistamiseen ja täs lähipäivinä pitäs ehtiä näkemään yhtä pitkätukkaa uudelleen. Se pitkätukka on selkeesti kaikella tavalla haastavampi, joten se tietty kiehtoo mua enemmän. Tähänkin on varmaan selitys jossain kyökkipsykologin oppikirjassa, et miks se vaikeempi tuntuu kiinostavammalta. Miksen mä kiinostu täysillä ikinä niistä tyypeistä, jotka selkeesti osottaa olevansa kiinostuneita musta, haluavansa parisuhteen ja ovat aktiivisia yhteydenpidossa? Sen sijaan et mä olisin ihan fiiliksissä tällasest tyypist kuten se Herran Historia, niin mä kuitenki haikailen vähän sitä pitkätukkaa, vaikka mä tiedän et siitä ei tuu ikinä mitään, korkeintaa pahaa mieltä.

Oli miten oli Herra Historia sanoi haluavansa tavata mut vielä, huolimatta siitä, että olin eilenkin pukeutunut tollaseen ankeeseen mustaan kaapuun, lipsautin juomisen lomassa, etten maksa laskuja ajallaan ja et oon kyyninen ja pessimisti.

Treffikaapu

 

www.epatoivoinen.fi

Nyt se on sitten virallista. Mä olen yksinäinen, hellyydenkipeä ja helvetin epätoivonen. Eikä tää nyt siis oo mitenkään uutta tietoa mutta viimeaikaisen käytökseni perusteella tätä ei nyt enää käy kiistäminen. Laitoin tänne internettiin vihdoin sen mun maailman mahtavimman ja positiivisimman seuranhakuilmoituksen. No pari tuttua onnitteli ja toivotti tervetulleeks nykyaikaan. Kaikki kuulemma on siel ja baaripokailu on muka niin last season (tätä en kyl haluu uskoo). Mä oon oikeesti näköjään tosi pihalla täst maailmanmenosta.

Kävin sit näiden onnittelijoiden opastuksella nettideittailun alkeet pikakurssin. Se oli mahtava ja kuulin tosi paljo kaikkee ajattelemisen arvosta. Jatkokurssilla sitten luvassa mm. nettideittailun sudenkuopat. Sain ystävältäni myös hyvän valmiin viestipohjan ei-kiinostavien kosijoiden torjumiseksi ja se on toiminut hienosti. En viitsi laittaa sitä tänne, ettei me kaikki maaillman naiset (koska kaikkihan tätä mun blogii lukee) rupee torjuu noit ukkoi samoilla fraaseilla. Vaik eipä ne edes sitä varmaan tajuais.

Toistaseks mun saldo täs nettideittailussa on ihan hirmu hyvä. Kuten alla olevasta viestistä varmaan jokainen voi itse päätellä.

Moi! :) ajattelin kysyä sulta jotain erilaista mitä ei varmaan kovin moni oo sulta ennen kysynyt.. mulla on ballbusting -fetissi eli kiinnostaisko sua kokeilla millaista olis potkia munille ihan luvan kanssa? ;) se vois olla esileikki tai sit ihan vaan sellaisenaan kiva ja erilainen kokemus :P :)

Oli muuten tää henkilö oikeessa, että ei oo kovin moni aiemmin moista ehdottanut. Tän lisäks yks jamppa on halunnut stripata mulle, toinen pitää hauskaa ja muutama muu tehnyt ehdotuksia, joita en nyt tässä viitsi toistaa. Tosi rakkaus antaa vielä odottaa itseään. Ehkä ihan hyvä, koska en mä tiedä olisinko siihen edes valmis.

terveiset nimimerkiltä "tavataan kun olen valmis"

p.s. Mitähän mä teen väärin, ku tää nettitreffailukaan ei oo lähteny lentoon ja tänhän pitäs olla helppoo ku heinänteko kun ei tartte edes naamaansa heti näyttää? Kaikki tääl internetissä vaikuttaa olevan ihan hulluja, siis enemmän kun mä. Miten sais karsittuu hullut pois, et bongais niit potentiaalisia yksinäisyyden lievittäjätyyppejä?

Itsepetosta

Onneks mun treffipoika dumppas mut.

Ei tähän mitään kolmatta pyörää mahtuiskaan.

 - nyt mulla on paremmin aikaa metsästää täydellisiä talvisaappaita, että edes jalat sais nauttia lämmöstä keskellä yksinäistä ja kalseaa talvea
- sen epäterveelliset ruokatavat tarttui muhun
- nyt ehdin paremmin päivittää blogia
- ei tartte enää pikasiivota ennen sen vierailua
- se muuttaa jonnekin metromatkan päähän, eli liian kauas, en tykkää kaukosuhteista
- mahdutaan mörrin kanssa paremmin nukkumaan vierekkäin

Isäntä paikallaan

Koitetaan nyt uskoa, kun kerta kirjallisena oikeen on!

Vääränlainen

Sain nyt vihdoin kerättyä voimia ja nostettua kissan (ei mörriä) pöydälle. Soitin mun treffipojalle ja kysyin, et missä mennään. Ei mennä missään. Tietenkään.

Vaikka mä kyllä tiesin, ettei tässä touhussa ole minkään suuren rakkaustarinan aineksia, pettymys ja vitutus on suunnattoman suuri. Taaskaan mä en kelvannut. Sänkyyn ja sikiöasentoon seuraavaksi. Onneks edes sää on tilanteeseen sopiva.


p.s. Voisko joku seuraavalla kerralla kun mä kuvittelen et on hyvä idea ryhtyä oikeesti tapailemaan jotain muistuttaa mua, et taitaa olla parempi vaan olla kissan kanssa kahden.

Vaimomatskuu

Tapasin eilen mun treffipoikaa. Oli hauskat puitteet ja hyvät lähtökohdat huisin hauskalle illalle mutta persiilleenhän se meni. Sillä oli jotain ihmeen miesten oikkuja. Mulle jäi täysin mysteeriksi tän oikuttelun syy mutta seuraukset olen kyllä huomannut. Nyt mä taas tunnen olevani riittämätön ja ei-haluttava. Hirmu kiva. Ja vielä kivempi, että hain tänään sitten lohtua Pågenin korvapuustipussin pohjalta. Ei löytynyt.

Eilisen jälkeen oon ruvennut miettimään, että kykenenköhän mä sittenkään tähän tapailemisjuttuun. Mä taidan olla vielä liian haavoittuva, että kestäisin torjutuksi tulemisen ja pettymykset, joita tää homma näköjään tuo tullessaan. Toisaalta mä tiedän, että itse väkisin hakeudun tällasten sitoutumiskammoisten miesten seuraan, koska sitoutuminen pelottaa mua itseenikin. Silti tuntuu todella pahalta huomata, että mä oon vuodesta ja miehestä toiseen aina vaan se hauska ja kuuma tyyppi, jonka kanssa on kyllä hyvä olla mutta jota ei pidetä potentiaalisena tyttöystävänä. Mä oon niinku se, jonka kanssa pidetään hauskaa ennen kuin löydetään se unelmien nainen, johon sitoudutaan.

Nyt pitäs vaan päättää, että jatkasko treffailuu turpiin ottamista vai sanoisko sille tackochadjö. Ehkä terapeutti osaa huomenna johdattaa mut kohti oikeaa päätöstä, kun itse en siihen näköjään pysty.

Mä takerrun koko ajan kaiteeseen ja tiedän eläväni puoliteholla mutta kun en uskalla ottaa omasta potentiaalistani selkoo, en ees vitutuksen uhalla. Vaiks Jukka Poikakin yrittää kannustaa nojaamaan reunan yli, rakkautta tuhlaten ja sydäntä avaten.

t. Nössö

Pills at work

Vielä yhdet

Aamulla mun sängystä nous taas ihan karsee mörkö. Simahdin illalla kyllä ihan ajoissa mutta heräsin yöllä taas kolme kertaa, enkä vikalla kerralla meinannut saada uudestaan unta. Kaiken tän käynnissä olevan hässäkän lisäks saattaa hyvin olla, että oon näin väsynyt myös sen takia, että mun lääkkeistä osa on loppu. En ollut tietenkään muistanut ja jaksanut viedä reseptejä ajoissa uusittavaksi, joten nyt kitkutan eteenpäin 75mg pienemmällä annoksella ja se kyllä tuntuu. Huomenna pitäs jaksaa ja muistaa mennä hakeen reseptit. Ehkä mä sitten virkistyn, kun saan taas kehooni normiannostuksen kemiaa.

Paljonkohan olen elimistööni viimeisen puolentoista vuoden aikana tunkenut lääkkeitä. En varmaan mitään verrattuna moniin mutta paljon, jos vertaan entiseen elämääni, johon ei juuri ikinä edes burana kuulunut. Sairaalan päätyessäni lääkitys oli välttämätön. Olin sekaisin kun seinäkello ja lääkkeiden avulla mä siitä sitten rauhotuin ja pääsin sen pahimman kriisin yli. Mulle on ruvennut vasta nyt (1v ja 9kk jälkeen) aukeemaan, miten paljon noi lääkkeet mua oikeesti jeesaa ainakin arjessa jaksamisessa, mikä sitten osaltaa on auttanut nostamaan mielialaa. Monilta kuulee niin paljon negatiivista, että omakin suhtautuminen on ollut tosi krittiinen ja skeptinen. Nyt oon kuitenkin huomannut, että se kesän alussa tehty annostuksen nosto on selkeesti parantanut mun jaksamista. Tää tovi pienemmällä annoksella on ollut yhtä koomaamista, eikä ois voinut paskempaan saumaan osua, kun se uus duuni vie nyt alussa aika paljon voimia (kun pitää esittää uusille työkavereille vitun tehokasta ja antaa hyvä vaikutelma).

Sitä en osaa sanoa, onko mun pää nyt vähemmän pipi, kun ennen lääkkeiden alotusta (todennäköisesti ei). Just tällä sekunnilla en tunne oloani supermasentuneeksi ennemmin kuvailisin itseäni ja oloani todella sekaiseksi ja arvaamattomaksi. Yhtenä hetken olo on hyvä ja sit saatankin olla lattialla itkemässä. Tätäkin tapahtuu nykyisin onneksi hieman harvemmin. Jossain vaiheessa tää oli ihan joka päiväinen tilanne, tosin ilman niitä hyvänolonhetkiä. Joku jossain mainitsi, että masislääkkeet tekee olosta tyhjän ja turtuneen. Ehkä se on mulle ihan hyvä, koska mä reagoin kaikkeen niin tajuttoman voimakkaasti, että pieni tunnottomuus on ihan paikallaan. Pahimpina aikoina se paha olo tuntui niin raastavalta, että sen kanssa tuntui melkeen mahdottomalta elää, eikä sen rinnalla pystynyt tuntemaan mitään hyvää. Lääkkeet, aika ja terapia on ehkä yhdessä muodostanut tällasen pyhän kolminaisuuden, joka on vähän lievittänyt sitä taukoamatonta ranteetaukifiilistä ja antanut myös tilaa positiivisille asioille.

Oon mietiskellyt paljon, että pärjäisinkö mä ilman päivittäistä kemikaaliannostusta. Haluaisin mutten uskalla. Sitten luin tämän jutun. Eipä tää nyt mikään suuri uutinen ole mutta herätti ajatuksia. Jotenkin niin vitun surullista, että me eletään maailmassa, jossa kaikki pitäis parantaa lääkkeillä, koska muuhun ei ole resursseja. Täällä me kaikki masentuneet napsitaan pillereitä ja kykitään omissa koloissamme ja parannutaan jos jaksetaan. Todella kustannustehokasta.

Unihiekkaa

Tiedoksi vielä niille, jotka edellisen kirjotuksen perusteella huolestui tän maan perusopetuksen tasosta, niin kerrottakoon, että oon hikaroinut tänään ihan huimasti ja lapsille on taas huomenna luvassa sellasia sirkushuveja ja systeemejä, että reksikin kalpenis ku näkis.

terveiset nimimerkiltä "Tasapainoa hakemassa"

p.s. Mun treffipoika on viikon lomalla jossain auringossa. Siltä tuli tänään tekstari ja yritin olla ihan cool, et ihan ku ei muka hetkauttais, vaik oikeesti salaa hykertelin ihan onnessani kun näin, että se oli viestin lähettäjä. Täysin normaalia taas.

Sunnuntaiahdistus

Mä en ole muutamaan viikkoon ehtinyt potea sunnuntai-ahdistusta, joten tänään se iski sit oikeen voimalla. Yritin kyllä päivällä vähän tsempata ja kävin lenkillä (juu ihan 40 minuuttia juoksua) mutta 200 metriä ennen kalkkiviivaa mä romahdin ja pillahdin taas kerran itkuun. Ja nää ei siis tosiaan ollut mitään onnen kyyneliä siks et olin saanu perseeni lenkille (vaikka loistava saavutushan sekin on).

Mulla vaan pyörii repeatillä nää paskat ihmissuhdekuviot päässä. Mä kun olen tällanen vatvojaihminen niin mulla on suorastaan pakonomainen tarve aina selvittä asiat ja jos ne jää kesken tai jotenkin epäselviksi, niin mä ahdistun ja mietin niitä juttuja ihan loputtoman paljon. Tavallaan kadehdin niitä, jotka pystyy vaan kohauttaan olkapäitä ja antaa paskojen juttujen olla. Mä en siihen kykene. Vie niin kamalasti energii, kun murehtii kaikkea mahdollista.

Mietin sit lenkin jälkeen rauhotuttuani, et mitä kaikkia epäselviä tai keskeneräisiä asioita on, jotka ahdistaa mua ja voisinko mä tehdä niille jotain (aika kypsää, eikö?). No sen Eksän kanssa puhuminen tietty mut en tiedä uskaltasinko ees yrittää. Ihmissuhteelle pitäs varmaan soittaa, tosin ei se kuitenkaan vastaa puhelimeen. Muutamia kiukkusia viestejä on lähetelty puolin ja toisin mutta en haluis, että jää näin paska fiilis siitä hommasta.

Helpoin nakki, jonka vois nyt hoitaa pois päiväjärjestyksestä ois se mun treffityyppi. Tää kuvio sen kanssa on nyt erittäin outo. Ollaan tavattu tosi monta kertaa mut nyt sillä on käytös muuttunu kusipäiseks (yks kaveri kysy multa parien treffien jälkeen et mikäs tyyppi se on, niin mä luonnehdin sitä osuvasti potentiaaliseksi kusipääksi) mutta silti se sanoo haluavansa tavata. Tyyppi lähettää siis erittäin ristiriitaista signaalia ja mähän siis inhoan yrittää tulkita niitä rivien välissä kerrottuja totuuksia. Ehkäpä mä nyt yritän saada tähän hommaan selvyyden ja tartun puhelimeen. Eipähän tartte sitten enää jossitella ja arvailla, että onkohan sillä peeämässät tai se monilla miehillä oleva urpoilua aiheuttava geeni.

Nyt siis tartutaan härkää sarvista. Pitäkää peukkuja!

Leikitään normaalia

jostain täältä

Aikamoista jäätymistä oli toi mennyt viikko. Sen Eksän kusipäisyyden takia piti tietty vähä itkeskellä. Siipi oli melkosen maassa. Satunnaisesti sain toista siipeä vähän nostettua mutta yleisolotila on ollut helvetin ahdistunut. Lisäksi tässä kylässä on Eksän kotikaupunginosan lisäksi nyt sitten toinenkin paikka, johon en enää uskalla mennä, koska pelkään tietty että salama voi iskea kahdesti samaan paikkaan. Et nyt täs sitte vältellään menemästä pitkänsillan väärälle puolelle ja hyvinhän se meni perjantaihin saakka.

Sit tajusin et oli faijan kuolinpäiväkin. Onhan siitä jo vuosia aikaa mutta kaipa sekin jotain tuntoja herättää. Ja terapeutti se vaan lomailee. No Kotihoito onneks palas lomalta ja sain siltä vähän lohtua. Kaiken tän draaman keskellä tapasin sitä mun treffityyppiäkin. Koklaan et toimisko, jos vaihtas lohturuoan lohtusutinaa, teen empiiristä tutkimusta. Oon nyt vielä toistaseks yrittänyt ylläpitää illuusioita siitä, et mä oon jokseenkin normaali. Tälläsellä viikolla se oli astetta haastavampaa. Toivottavasti en ihan vielä paljastunut.

t. Naamarinaama

Ta det lungt!

Törmäsin tänään mun Eksään. Siihen jonka takia oon ulvonut jo toista vuotta. Eikä ulvominen ole lähimainkaan ohi. Kyynelien tuotanto kiihtyi hetkessä nollasta sataan. Onneks ulkona satoi. Joku joka mut näki saattoi luulla mun kyyneliä ehkä sadepisaroiksi.

Päästyäni kotiin lysähdin eteisen lattialle vartiksi itkemään. Siitä menin sitten lääkekaapin kautta suihkuun. Parin rauhottavan ja kuuman suihkun jälkeen sain yhden ystävän langan päähän. Kenellekään muulle tästä ei olis voinut avautuakaan, joten sietää olla onnellinen, ettei tää kohtaaminen tapahtunut huomenna, kun kyseinen puhelinterapeutti on reissussa.

Ja onhan se koko ajan ollut tiedossa, että tää kamala päivä tulee. Sen verran pieni kylä tää Helsinkikin on. Ei sitä vaan ikinä taida olla henkisesti valmis tollasiin kohtaamisiin. Varsinkin kun on itse liikenteessä verkkareissa ja kulahtaneessa paitulissa kaiken kaikkiaan edustavan näköisenä ja toisella osapuolella on siinä käsikynkässä se rebound, jonka ei edes kaiken järjen mukaan pitäs enää olla kuvioissa. Eikö laastarien viimenen käyttöpäivä oo siinä vuoden kohdilla? No mä oon kuitenkin ainaki paremman näkönen kun tää korvaava tuote. Tämä on oma objektiivinen mielipiteeni. Kyllä sillä ulkonäölläkin on väliä.

Sattuu nyt niin kovin joka soluun ja lihakseen, että en pysty selittämään tästä enempää. Meen sänkyyn tärisemään ja yritän lääkitä iteseni tunnottomaksi. Ja ennen kaikkea yritän muistaa hengittää. Ulos ja sisään.

Tää biisi oli vielä pakko kuunnella, jotta saisin oikeen kunnolla piehtaroiduttua itsesäälissä ja ikävässä. Tulee niin haikeena muistona mieleen Eksä rämpyttelemässä tätä biisiä kitarallaan ilman paitaa.

Ihmissuhde

Eilen mun paska fiilis vaan kohos ja kohos ja taitaa olla nousussa edelleen. Yritin jo lääkitä oloani lohtulevyllisellä suklaata. Vedin naamariin kolme riviä marabouta yhellä henkäsyllä ja nyt on henkisen pahan olon lisäksi myös fyysinen ällöolo. Tosi kumma juttu, kun mä oon luullu, että suklaasta ei voi tulla paha olo.

Yllättäen paskaa oloa on taas lisännyt persiilleen menneet ihmissuhteet. Kuulin eilen mun ja ihmissuhteen yhteiseltä tutulta, mitä ihmissuhde oli sille avautunut. Se oli jo aiemmin kuulemma halunnut lopettaa meidän jutun, tosin mulle se ei tästä puhunut mitään. Se ei itse kyennyt tekemään suhteesta loppua, joten se käyttäytyi paskamaisesti mua kohtaa, jotta mä tekisin sen ratkasun sen puolestaan. Se ei halunnut jatkaa ihmissuhdetta, koska se halus parisuhteen. Se on ihan ymmärrettävää, toisin kun tapa, jolla se tän hoiti.

Niin, siis mulla on ollut ihmissuhde. Se ei ole niinkuin poikaystävä muttei niinkuin pelkkä seksikaverikaan. Se on omanlaisensa kiintymyssuhde. Vehdattiin yhessä aika pitkään ja ihmissuhde olis halunnut hommasta jotain deepimpää mutta mä en ollut sellaseen kykeneväinen ja teinkin asian hyvin selväksi. Olin hyvin rehellinen sen suhteen, mitä haluan meidän jutulta. Se halusi koko ajan kuitenkin jatkaa touhua, vaikka tiesi, ettei tule ikinä saamaan musta pullantuoksuista äitiä lapsilleen.

No tää meijän ihmissuhde päättyi juhannuksen tienoilla aika ikävästi, kuinkas muutenkaan. Ihmissuhde oli jo jonku aikaa pitkin kevättä tehnyt ihme mykkäkoulutempauksia ja kiukutteluja. Juhannusta piti lähteä viettämään sen työpaikan mökille mutta kuinkas sitten kävikään. Tyyppi buukkas mökin ylitäyteen muita pariskuntia, eikä varannut yösijaa omalle daamilleen eli mulle (take a hint, bitch). Kuulemma sohvalla olis ollut tilaa. En oo ikinä kuullut miehestä, joka kutsuu naisseuralaisensa mökkiviikonlopulle muttei pidä huolta, että tälle on arvoisensa makuupaikka miehen omassa kainalossa. Niin, paitsi siis jos tästä naisesta halutaan eroon.

Muut arvon vieraat, jopa ne hänen vähemmän hyvät ystävät, saivat kyllä kuninkaallisen kohtelun ja toiveidensa mukaiset systeemit. Ihmissuhteen mielestä vaadin erityiskohtelua pyytäeesäni samaa kohtelua, minkä muutkin mukaan lähtijät saivat. Jotkut ihmiset on näköjään vaan tasa-arvoisempia kuin toiset. Se ihmissuhde loppu sitten siihen. Toi juhannusfiasko oli mulle viimenen pisara tossa kusipäisyyden sietämisessä.

Tän jutun päättymistä enemmän mua itkettää ja loukkaa se, miten ihmissuhde mua kohteli. Tavallaan ymmärrän, että silläkin oli paha mieli, kun tää homma ei edennyt sen toivomalla tavalla mutta kyllä silti pitäs olla jonkilainen kunnioitus toista kohtaan. Miksi polttaa sillat takana ja saada mut tuntemaan itseni täysin mitättömäks ja arvottomaks? Me molemmat oltas säästytty aika paljolta mielipahalta, jos se olis mykkäkoulun pitämisen sijaan puhunut.

Täten siirrän lihani nyt virallisesti sinkkumarkkinoille, eli paskatulo jatkuu varmasti entistä rankempana ja elo yksinäisempänä. Toppen!

Kielitaito

Juttelin tänään mun vituiks menneen ihmissuhteen kanssa ekaa kertaa ikuisuuteen. Odotin, että olisin saanut jotain valaistusta vituiksi menneisiin asioihin, jonkin järkevän selityksen ja osoituksen siitä, että mä en oikeesti oo niin huono ja epähaluttava, kun miltä musta just nyt taas tuntuu. No turha varmaan sanoa, miten hyvin odotukseni toteutuivat.

Kesken mun koko päivän kestäneiden itkujen soi ovikello. Yleensä mä en availe ovea ellen odota vieraita mutta nyt avasin. Ja kyllä muuten kannatti. Joku naishenkilö tiedusteli puhunko toista kotimaista ja saatuaan myöntävän vastauksen, hän ryhtyi kertomaan enkeleistä. Se oli jotenki niin koominen tilanne. Mä seisoin siinä ja tuijotin itkusilmilläni ja toinen tulee kertomaan jotain hengellistä ilosanomaa.

No mulla on nyt tossa eteisen lattialla kaksin kappalein jotain jehovantodistajien ruotsinkielisiä julkaisuja.

Kielitaito kannattaa aina!

Kesäkissa

Rompan on niin tyypillinen mies. Heti kun silmä välttää niin ollaan juoksemassa muiden naisten luokse. Olin tänään lähössä kauppaan hakemaan hänelle hiekkaa, niin tyyppi livahti tuttuun tapaansa ulos ovesta. Varmaan oli menossa naapurin Vilma-kissaa moikkaamaan. Ties mikä kesäromanssi niillä on.

Freedom!

Annoin iltapalaks Mörrille vähän herkkuja, että munki pisteet vähän nousis sen silmissä. Huomenna ne sitten taas laskee, kun annan tavallisia perusnappuliineja.

Pyhitä lepopäiväsi

Maistuis varmaan sullekin!

Tämän postauksen syy on haluni kiittää sitä nerokasta tahoa, joka on tehnyt kauppojen sunnuntaiaukiolon mahdolliseksi. Heräsin tänään pienen päänsäryn vallitessa vatsani murinaan. Kuten tästä kävi jo eilen ilmi, ei mun jääkapista löydy ratkaisua nälän poistamiseen. Sunnuntaini ei kuitenkaan ollut tuhoon tuomittu, vaikka en omista omaa pizzalähettiä tai kokkia. Kipasin lähikauppaan ostoksille. Todennäköisesti voimia antoi edellisenä iltana/yönä nautitut alkoholijuomat, jotka eivät vielä olleet ehtineet poistua elimistöstäni.

Nyt on eväät kohdallaan. Ostin kolmea eri juggea, jotain juggerahkajuttua, maitoa, karjalanpiirakoita, greippiä, porkkanoita ja jädeä. Riittänee huomiseksikin. Olen myös valmistautunut kohta alkavaan miesten kauneuskilpailuun EM-futiksen finaaliin, ostamalla pari avokaadoa ja sit sitä jädeä. Mulla oli aluksi kamala ongelma, että kumpaa kannatan, koska mun suosikit Ruotsi ja Hollanti tyri omat pelinsä. Päätin tänään sitten, että kannatan sitä joukkuetta, jolla on parempi avauskokoonpano, siis paremmannäköinen.

Pakko vielä kehuskella eilisestä. Olin siis erään luottoystäväni syntymäpäiväillanvietossa. Ilta oli oikeen mukava, vaikken muita osallistujia oikeen tuntenutkaan. Ja mikä parhainta, pääsin kerrankin kotiin voittajana. Siis ennen sitä tilaa, kun ei enää pysy pyörän kanssa pystyssä, vonkaa kaikkea mikä liikkuu ja aiheuttaa draamaa. Harvoin sitä tajuaa lähteä ajoissa kotiin ja nyt ajoissa oli siis kymmentä vaille kolme.

Suukko

Mä sain tänää ventovieraalta mieheltä pusun. Kiitin sitä ja sanoin, että tää taitaakin jäädä viikon ainooks. Se ei ikävä kyllä sit kuitenkaan ymmärtäny mun vihjettä, että se ois voinut siinä kohtaa antaa numeronsa ja tarjoutua myöhemmin antamaan mulle lisää pusuja.

Niin joo, antoi se myös jonku mainoksen ja toivotti hyvää naistenpäivää.

puss puss