sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Sabotage

Täällä mun ankeessa yksiössä on oikeesti tapahtunu kaikkee tosi diippii shittii niinku ajattelun tasolla. Joskus on näköjään ihan hyötyä näistä ihmisvihaperiodeista. Nyt kun sais terapeutille hätävastaanoton vielä kun muistan nää pohdintani niin tästä kaikesta tän viikonlopun kurjuudesta saattas jopa olla jotain hyötyä.

Kuten asiaan kuuluu mä olen kaavoihini kangistunut väsynyt ämmä. Tän mun orastavan parisuhteen pilaamisrituaalin orjallisesta noudattamisesta ei kuitenkaan mun tietääkseni saa muuta palkintoa kun yksinäisyyden mut huomaan, että kyseinen sabotage-ohjelmisto on mun päässä käynnistynyt jälleen kerran. Kohteena on tällä kertaa Historyboy.

Homma etenee siis seuraavan kaavan mukaan. Ensin tapaillaan mukavasti ja rennosti tai ainakaan muunlaisia olotiloja ei tietenkään näytetä tai kerrota. Alussa pitää olla rennon kool. Sitten se miesparka luulee olevansa turvallisilla vesillä ja osoittaa kiinostuksensa muutenkin kuin puristamalla perseestä. Täs kohtaa sit sabotage alkaa. Ensin sillai pienemmällä teholla ja kun se ei tepsi, nostetaan tehoja asteittain. Ekana voi just vaikka vittuilla vähän kaikesta muka leikillään. Kun se ei oo vittuilusta loukkaantunut riittävästi, pitää itse ahdistua. Tähän käy hyvin kaikki mitä se mies sanoo tai tekee. Jos se vaikka haluaa tehdä ens viikolla jotain, niin siitä on helppo ahdistua tai jos se hipasee vahingossa, kun istutaan ratikassa. Ahdistumisen jälkeen on vielä viimenen ultimatekeino jäljellä. Pitää suuttua ja alottaa riita jostain, ihan mistä vaan. Ja tadadaaa mukava yhdessäolo ja tapailu on saatu muutettua myös miehen mielestä epämielyttäväksi asiaksi, eikä pelkoa suhteen syventymisestä enää ole.

1 kommentti:

Jaana kirjoitti...

juu juu.. siis täytyy myöntää..ite vähän samaan tyyliin..mut jopa mun naispuolisten "ystävien" kans...mulle kun ei ole suotu mitään "normaaleja" jopa sydänystäviä alle 40 vuotisia..(niin siis itse olen 31w) juu-u mut osaansa ei muutella voi..ja mies rintamal..don't ask.. :P jos menis nunnaluostariin.. (for real..) sais hermot lomaa..:D (paitsi siel ei ois ku jotai kaavoihin kangistunei ;) mutta..itellä ihan sama onko täällä ulkomaailmas vai siellä luostarissa..) mutta koitetaas ny jaksaa taas jälleenkerran ettiäpäin..joulukin jollottaa..