Kytkin ei nouse

Miten tästä on niin helvetin vaikea kirjottaa. Haluaisin niin paljon purkaa eroon liittyviä asioita mutta kun yritän, rupee kyyneleet tulemaan silmiin ja lopetan yrittämisen. Viime viikon tapahtumat tosin aktivoi aikalailla näitä piilotettuja ja osittain todella tukahdutettuja tunteita. Haluisin niin kovasti saada jonkulaisen päätöksen asioille ja jatkaa matkaa ja elämää.

Mä en ole vielä kivusta vapaa, pelkään olenkohan ikinä. Haluisin niin päästää sut menemään mutta pelkään, että sitten mulle ei jää enää mitään. Mä en halua unohtaa, koska olin niin onnellinen. Ja jonkunhan on vaalittava muistoa siitä, mitä meillä oli, koska sä oot jo ajat sitten päättänyt unohtaa mut ja meijät.

p.s. On tää kyl mahtavaa, et on olemassa toi Youtube, niin voi kuunnella kaikkii ranteetaukibiisejä ihan milloin huvittaa. Tai ehkä mun pitäs vaan laittaa Ipodilta repeatillä Proud soimaan.

Leikitään normaalia

jostain täältä

Aikamoista jäätymistä oli toi mennyt viikko. Sen Eksän kusipäisyyden takia piti tietty vähä itkeskellä. Siipi oli melkosen maassa. Satunnaisesti sain toista siipeä vähän nostettua mutta yleisolotila on ollut helvetin ahdistunut. Lisäksi tässä kylässä on Eksän kotikaupunginosan lisäksi nyt sitten toinenkin paikka, johon en enää uskalla mennä, koska pelkään tietty että salama voi iskea kahdesti samaan paikkaan. Et nyt täs sitte vältellään menemästä pitkänsillan väärälle puolelle ja hyvinhän se meni perjantaihin saakka.

Sit tajusin et oli faijan kuolinpäiväkin. Onhan siitä jo vuosia aikaa mutta kaipa sekin jotain tuntoja herättää. Ja terapeutti se vaan lomailee. No Kotihoito onneks palas lomalta ja sain siltä vähän lohtua. Kaiken tän draaman keskellä tapasin sitä mun treffityyppiäkin. Koklaan et toimisko, jos vaihtas lohturuoan lohtusutinaa, teen empiiristä tutkimusta. Oon nyt vielä toistaseks yrittänyt ylläpitää illuusioita siitä, et mä oon jokseenkin normaali. Tälläsellä viikolla se oli astetta haastavampaa. Toivottavasti en ihan vielä paljastunut.

t. Naamarinaama

Ta det lungt!

Törmäsin tänään mun Eksään. Siihen jonka takia oon ulvonut jo toista vuotta. Eikä ulvominen ole lähimainkaan ohi. Kyynelien tuotanto kiihtyi hetkessä nollasta sataan. Onneks ulkona satoi. Joku joka mut näki saattoi luulla mun kyyneliä ehkä sadepisaroiksi.

Päästyäni kotiin lysähdin eteisen lattialle vartiksi itkemään. Siitä menin sitten lääkekaapin kautta suihkuun. Parin rauhottavan ja kuuman suihkun jälkeen sain yhden ystävän langan päähän. Kenellekään muulle tästä ei olis voinut avautuakaan, joten sietää olla onnellinen, ettei tää kohtaaminen tapahtunut huomenna, kun kyseinen puhelinterapeutti on reissussa.

Ja onhan se koko ajan ollut tiedossa, että tää kamala päivä tulee. Sen verran pieni kylä tää Helsinkikin on. Ei sitä vaan ikinä taida olla henkisesti valmis tollasiin kohtaamisiin. Varsinkin kun on itse liikenteessä verkkareissa ja kulahtaneessa paitulissa kaiken kaikkiaan edustavan näköisenä ja toisella osapuolella on siinä käsikynkässä se rebound, jonka ei edes kaiken järjen mukaan pitäs enää olla kuvioissa. Eikö laastarien viimenen käyttöpäivä oo siinä vuoden kohdilla? No mä oon kuitenkin ainaki paremman näkönen kun tää korvaava tuote. Tämä on oma objektiivinen mielipiteeni. Kyllä sillä ulkonäölläkin on väliä.

Sattuu nyt niin kovin joka soluun ja lihakseen, että en pysty selittämään tästä enempää. Meen sänkyyn tärisemään ja yritän lääkitä iteseni tunnottomaksi. Ja ennen kaikkea yritän muistaa hengittää. Ulos ja sisään.

Tää biisi oli vielä pakko kuunnella, jotta saisin oikeen kunnolla piehtaroiduttua itsesäälissä ja ikävässä. Tulee niin haikeena muistona mieleen Eksä rämpyttelemässä tätä biisiä kitarallaan ilman paitaa.

Tunnussävel

Mä olen löytänyt itselleni uuden themesongin (aiempi oli tämä kaunis kappale). Telkkarinorjille varmasti tuttu biisi ja mä olen edelleen kiitollisuuden velassa niille ylilihaville jenkeille mun elämänlaadun pienoisesta parantamisesta. 

Mut joo, tän päivän aikaansaanokset ois niinku tietokoneen taustakuvan vaihtaminen (arvatkaa vaan, et oliks vaikeeta valita, minkä laitan, ku Rompan on niin söde kaikis kuvis) ja treffien sopiminen (ehdin kyllä vielä paniikin vallatessa perua ne onneks). Ja tää ei siis ole nyt mitään fiktiota tai mun lääkehuuruisen mielikuvitukseni tuotetta. Et kaipa täs nyt sit voi olla ees vähä ylpee omasta suorituksestaan.

 

Rehuja

Tänään aamulla tapahtui jotain aivan uskomatonta. Mä torkutin vaan kolme kertaa ja nousin ylös, vaikkei olis edes ollut pakko. Vetäsin vähän vaatetta niskaan ja lähdin lenkille käpsyttelylle. Aamulenkki suuntautui tällä kertaa jääkaapin sijaan torille ja hain sieltä vähän terveyshenkisempiä herkkuja. Jos näiden avulla ei nyt rupee lihoominen loppumaan, niin lompakko ainakin tyhjenee.

Tässä olikin sitten tämän päivän urakointi. Saako jo mennä takasin nukkumaan?

Rollekin innostui mustikoista.

Salille siitä läskiperse!

Mun vitutus jatkuu edelleen ja se on saamassa aivan ennennäkemättömät mittasuhteet. Alan taas oleen vakuuttuneempi siitä, että mitä vähemmän on kontakteja ulkomaailmaan, sitä parempi on mun mieliala (normaaliako?).


Soitin yhdelle kaverille ja tiedustelin haluisko se treffata joku päivä. Se laitto vastaehdotuksen kehiin, kivaa. Mennään shoppaamaan. Mun vatsaa rupes vääntämään ja tuskan hiki tuli pintaan. Päässä vilkkui mielikuvat itsestäni sovituskopissa liian pienissä vaatteissa. Toisaalta mun farkkutilanne alkaa oleen hälyttävän huono. Uudet, kokoa isommat olis ostettava. Kerroin kaverilleni näistä mun läskihuolista ja farkkutarpeesta. Lohdutukseksi tuli neuvo lähteä lenkille/salille.

Ai miten niin et pysty, meet vaan.

Taitaa olla tuha sanoa, mitä tein puhelun päätyttyä. Juu, en menny lenkille, menin sänkyyn itkemään. Tulipa taas olo, että oon maailman isoin luuseri. Jos se lenkille tai salille meno on jollekin normaalille ja täyspäiselle ihmiselle niin kovin helppoa, niin voisiko joku teistä tulla hakemaan mut mukaan liikuttamaan tätä hanuria?

p.s. Ihanaa kun sataa.

Ihmissuhde

Eilen mun paska fiilis vaan kohos ja kohos ja taitaa olla nousussa edelleen. Yritin jo lääkitä oloani lohtulevyllisellä suklaata. Vedin naamariin kolme riviä marabouta yhellä henkäsyllä ja nyt on henkisen pahan olon lisäksi myös fyysinen ällöolo. Tosi kumma juttu, kun mä oon luullu, että suklaasta ei voi tulla paha olo.

Yllättäen paskaa oloa on taas lisännyt persiilleen menneet ihmissuhteet. Kuulin eilen mun ja ihmissuhteen yhteiseltä tutulta, mitä ihmissuhde oli sille avautunut. Se oli jo aiemmin kuulemma halunnut lopettaa meidän jutun, tosin mulle se ei tästä puhunut mitään. Se ei itse kyennyt tekemään suhteesta loppua, joten se käyttäytyi paskamaisesti mua kohtaa, jotta mä tekisin sen ratkasun sen puolestaan. Se ei halunnut jatkaa ihmissuhdetta, koska se halus parisuhteen. Se on ihan ymmärrettävää, toisin kun tapa, jolla se tän hoiti.

Niin, siis mulla on ollut ihmissuhde. Se ei ole niinkuin poikaystävä muttei niinkuin pelkkä seksikaverikaan. Se on omanlaisensa kiintymyssuhde. Vehdattiin yhessä aika pitkään ja ihmissuhde olis halunnut hommasta jotain deepimpää mutta mä en ollut sellaseen kykeneväinen ja teinkin asian hyvin selväksi. Olin hyvin rehellinen sen suhteen, mitä haluan meidän jutulta. Se halusi koko ajan kuitenkin jatkaa touhua, vaikka tiesi, ettei tule ikinä saamaan musta pullantuoksuista äitiä lapsilleen.

No tää meijän ihmissuhde päättyi juhannuksen tienoilla aika ikävästi, kuinkas muutenkaan. Ihmissuhde oli jo jonku aikaa pitkin kevättä tehnyt ihme mykkäkoulutempauksia ja kiukutteluja. Juhannusta piti lähteä viettämään sen työpaikan mökille mutta kuinkas sitten kävikään. Tyyppi buukkas mökin ylitäyteen muita pariskuntia, eikä varannut yösijaa omalle daamilleen eli mulle (take a hint, bitch). Kuulemma sohvalla olis ollut tilaa. En oo ikinä kuullut miehestä, joka kutsuu naisseuralaisensa mökkiviikonlopulle muttei pidä huolta, että tälle on arvoisensa makuupaikka miehen omassa kainalossa. Niin, paitsi siis jos tästä naisesta halutaan eroon.

Muut arvon vieraat, jopa ne hänen vähemmän hyvät ystävät, saivat kyllä kuninkaallisen kohtelun ja toiveidensa mukaiset systeemit. Ihmissuhteen mielestä vaadin erityiskohtelua pyytäeesäni samaa kohtelua, minkä muutkin mukaan lähtijät saivat. Jotkut ihmiset on näköjään vaan tasa-arvoisempia kuin toiset. Se ihmissuhde loppu sitten siihen. Toi juhannusfiasko oli mulle viimenen pisara tossa kusipäisyyden sietämisessä.

Tän jutun päättymistä enemmän mua itkettää ja loukkaa se, miten ihmissuhde mua kohteli. Tavallaan ymmärrän, että silläkin oli paha mieli, kun tää homma ei edennyt sen toivomalla tavalla mutta kyllä silti pitäs olla jonkilainen kunnioitus toista kohtaan. Miksi polttaa sillat takana ja saada mut tuntemaan itseni täysin mitättömäks ja arvottomaks? Me molemmat oltas säästytty aika paljolta mielipahalta, jos se olis mykkäkoulun pitämisen sijaan puhunut.

Täten siirrän lihani nyt virallisesti sinkkumarkkinoille, eli paskatulo jatkuu varmasti entistä rankempana ja elo yksinäisempänä. Toppen!

Supernainen taantuu takaisin sängyn pohjalle

Pitipä mennä parissa edellisessä postauksessa kehumaan ihan kuvien kera omaa erinomaisuuttani. Otan sanani nyt nöyrästi takaisin. En oo yhtään pirtee, virkee tai mitään muutakaan, päinvastoin vituttaa, ahdistaa ja itkettää. Ja mikähän siinäkin on, että aina kun on se kotonamököttämispäivä, aurinko paistaa ja kun taas jaksaisin mennä ulos, siellä sataa. Yläkerran säidenhaltijalla on tosi hyvä huumori.

On mulla pieni aavistus siitä, mikä kaikki surettaa. Kuluneella viikolla olis taas ollu merkkipäivä. Siitä on kolme vuotta, kun tavattiin eksän kanssa. Se oli ihanaa aikaa. Kaipaan sitä tunnetta ja oloa ihan älyttömästi. Juhlistin ihan unnissanikin tätä muistoa. Näin unta, että kirjotin eksälleni tekstiviestiä mutta en saanut lähetettyä sitä. Haluaisin ihan valvetilassakin ollessani tekstata sille ja saada jonkilaisen päätöksen asioihin mutta en oo vaan pystynyt. En vaan uskalla. Koska pelkkä sen ihmisen ajatteleminen sattuu ihan kauheesti, pelkään että kipu on sietämätön, jos yritän kommunikoida sen kanssa. Toisaalta tuntuu, että mä en ikinä pääse sen yli, jos en puhu sen kanssa. Terapeutilla ois tähän varmasti jotain järkevää sanottavaa, et kiva kun se on nyt sit lomalla.

Tiskikone

Vaikka Kotihoito ja kaikki muutkin mahtavat tukitoimet lääkitystä lukuun ottamatta on kesälomalla, en oo vielä ihan täysin hautautunut paskan alle täällä kotona. Ja nyt mä siis en tarkoita kuvainnollisesti vaan ihan kirjaimellisesti. Ehkä tää nyt sitten on todiste siitä, että jotain hyötyä noista lääkkeistä saattaa olla.

Todistusaineistoa

Apukeinoina oon kokeillut vaikka mitä ja parhaiten toimii tällä hetkellä Biggest loser (kiitos te sairaalloisen ylipainoiset jenkit). Laitan netistä jonku jakson pyörimään ja otan tiskiharjan kauniiseen käteen. Siinä ohjelmassa on niin paljon toistoa ja turhaa soopaa, että pysyy hyvin mukana, vaikka samalla hinkkaa kuukauden takaisia tiskejä puhtaaksi. Et nyt mun keittiö on ekaa kertaa ikuisuuteen sen näkönen että siellä vois vaikka tehdä jotain ruokaakin. No ei nyt kuitenkaan innostuta liikaa. Askel kerrallaan. Tiskaamisesta oli nyt hyvä alottaa ja katotaan sitä ruoanlaittoa sitten vaikka ens viikolla. Ja en mä nyt heti halua sotkea ku toi kyökki vihdoin saatiin puhtaaks.

Nyt mä tarttisin vielä jonkun hyvän kikan, miten saisin itteni tarttumaan imurin varteen. Siinä ei oikeen samalla voi telkkaria katella.

p.s. Lasketaanko päivä päiväunettomaksi, jos herää varttia vaille kaksi?

Oikeenlaista kemiaa

Unikaverit

Siitä on nyt melkeen kuukausi, kun pienet lääkemuutokset tehtiin. Jonkilaista vaikutusta olen ehkä havainnut tai ainakin luullut havainneeni (placeboako?). Väsymys on hellittänyt ihan pikkasen. Aamut ei edelleenkään ole mun mieleen mutta siihen tuskin saadaan ikinä muutosta. Päivisin oon jaksanut olla hieman aktiivisempi ja nyt on takana kolme päiväunetonta päivää! Tää on jonkin asteinen ennätys.

On ihanaa huomata jaksavansa vähän paremmin tätä arjen suorittamista. Oon joka päivä saanut noustua sängystä ja poistunut kotoota vähintään kauppaan hakemaan jädeä. Ei tää mun touhu varmasti oo lähelläkään normaalia mutta siihen mä en edes villeimmissä unelmissani tähtääkään.

Jottei nyt menisi aivan yltiöpositiiviseksi tää touhu, niin pakko valittaa nukkumisesta. Nukahtaminen itsessään ei enää tuota hirveesti ongelmia ja noitten iltanamien avulla koneisto hyytyy takuuvarmasti. Kinkkiseks homma menee siinä kahden aikaan aamuyöstä. Pysyn iltanappien kanssa horroksessa siihen asti mutta sit loppuu kemian teho ja uni. Tää ei oo mikään uus juttu ja luulen, että se saattaa olla kytköksissä Venlafaxin nostoon. Jossain vaiheessa söin siitä vielä isompaa annosta, jolloin nukkuminen oli lähes mahdotonta. Virkistyin liikaa. Satsia sitten laskettiin mutta tehokin laski. Nyt kokeilussa uusi annostus. Tuntuu ihan hyvältä mutta nukkumiseen tarviin paremman puudutuksen.

p.s. Pitäiskö alkaa huolestua, kun muistutan enemmän tota sikaa kun naista?

Hesarista

Paljettitoppi ja Tikkurilan värikartta

Tässä sitä nyt ollaan tokkuraisena makoisien päiväunien jäljiltä. Viikonlopun valvojaiset sai aikaan pientä univajetta. Tosin oli univelkojen määrä pieni tai suuri niin aina mä näitä päikkäreitä vedän. Ihan harrastukseksi olen jo ruvennut kutsumaan.

Huolimatta tästä mun ihanasta mutta aikaavievästä harrastuksesta mä olen onnistunut olemaan vähän sosiaalisempi kuin aikoihin (tänään livenä tavannut yhden ihmisen, kahden kanssa puhunut puhkassa ja yhdelle tekstannut). Ihan olen ottanut puhelimen käteen ja soittanut, ehdottanut ja tullut pyydetyksi mukaankin. Lauantaina meno oli niinkin hurjaa, että löysin itseni puoli neljän jälkeen polkemassa kotiin. Siis aamulla.

Sunnuntaiahdistuksessa pyöriessäni kelailin mennyttä ravintolailtaa. Juu mukavaa oli, alkoholiakin nautin. Sit mulla tuli verkkokalvoille kuva itsestäni naistenhuoneessa näitten muiden neitokaisten vierellä. Kumma kyllä mulla suurin ahdistus ei ollut läskivatsaperse, vaan tää mun hiirenharmaa ulkonäkö. Kaikilla muilla oli hirmuset tukkasysteemit viriteltynä, meikkiä naamarissa enemmän kun mun kotona kaapeissa yhteensä ja sit ne vaatteet. Eikä siinä mitään jokainen menee tyylillään. Tajusin vaan siinä samassa, että mä oon tainnut kasvaa jo ton glitterivaiheen ohi. Liekö tämä sitten osoitus siitä, että ihminen kehittyy läpi elämänsä.

Tästä oivalluksesta seurasi sitten looginen päätelmä. Koska en enää ole paljettitoppimimmi, jään varmana yksin. Ai et muka tajuu? No tietenki jään, kun ei kukaan huomaa mua niitteen tälläytyneiden kaunottarien takaa. Kaveri toki ehdotti, että ens kerralla mennään johonkin toiseen baariin. Auttaskohan se. Ehkä.

Ja älkääs nyt olko huolissanne tästä mun lisääntyneestä alkoholin kulutuksesta tai siitä että tää blogi muuttuis täysin mun dokaustarinoiden purkupaikaksi. En mä vielä ole ihan niin ammattilaistasolle tässä mun viikonloppurietastelussa päässyt.

t. Harmaavarpunen

p.s. Kuka arvaa, missä helsinkiläisessä yökerhossa olin? Ei ainakaan täällä isolla kirkolla asuville luulis olevan kovin vaikea arvata.

Kielitaito

Juttelin tänään mun vituiks menneen ihmissuhteen kanssa ekaa kertaa ikuisuuteen. Odotin, että olisin saanut jotain valaistusta vituiksi menneisiin asioihin, jonkin järkevän selityksen ja osoituksen siitä, että mä en oikeesti oo niin huono ja epähaluttava, kun miltä musta just nyt taas tuntuu. No turha varmaan sanoa, miten hyvin odotukseni toteutuivat.

Kesken mun koko päivän kestäneiden itkujen soi ovikello. Yleensä mä en availe ovea ellen odota vieraita mutta nyt avasin. Ja kyllä muuten kannatti. Joku naishenkilö tiedusteli puhunko toista kotimaista ja saatuaan myöntävän vastauksen, hän ryhtyi kertomaan enkeleistä. Se oli jotenki niin koominen tilanne. Mä seisoin siinä ja tuijotin itkusilmilläni ja toinen tulee kertomaan jotain hengellistä ilosanomaa.

No mulla on nyt tossa eteisen lattialla kaksin kappalein jotain jehovantodistajien ruotsinkielisiä julkaisuja.

Kielitaito kannattaa aina!

Reviirinlaajennus

Sisälle vai ulos?

Kuten on todistettu Rollella on kova hinku laajentaa reviiriään. Se on kovin utelias ja vaanii tipuja ranskikselta ja on aina rynnimässä rappuun, kun avaan ulkooven. Päätin, että nyt saalistetaan kaks kärpästä yhdellä iskulla, tyydytetään Rompanin vapaudenkaipuu ja viedään samalla mut ulos. Mähän olen tunnetusti kykenemätön lenkkeilemään yksin, niin aattelin, että Mörristähän saisin kivan kaverin. No valjaitten kanssa toi homma ei toiminutkaan ihan niinku piti. Tehtiinhän me lenkki, siihen rappuun ja siinä sit kökötettiin ja äkkii takas sisälle.

Mä olen itekin vähän laajentanut omaa reviiriäni täältä sängystä. Oon käynyt tällä viikolla pari kertaa tossa läheisessä puistossa pötköttelemässä bikineissä. Parempi vähä yrittää tummentaa tota läskiä. Ihan valkosena näyttää vielä karseemmalta. Pari pisamaakin sain, joten näytän nyt ihan siltä kun oisin elävä. Pahasti voi ulkonäkökin siis pettää. On muuten oikeesti rankkaa hommaa toi auringossa makaaminen. Edellisestä kerrasta on jo sen verran aikaa, etten muistanut, että tuntien lojumisen jälkeen olo on kun ison urheilusuorituksen jälkeen, väsynyt ja hikinen.

Täs on ihan jees, en mä tän pidemmälle haluu.

Kotiin turvaan!

p.s. Arvaatkas mitä pimeitä unia oon taas nähny. Tos yks yö Rompan oli sitten paksuna ja siltä oli peräpäästä tulossa pentuja. Peräaukosta ilmeisesti koska se on poikakissa. Neitseellinen sikiäminen todennäköisesti. Mitähän kamalaa tääkin taas kertoo mun alitajunnan ajatuksista.

Kesäkissa

Rompan on niin tyypillinen mies. Heti kun silmä välttää niin ollaan juoksemassa muiden naisten luokse. Olin tänään lähössä kauppaan hakemaan hänelle hiekkaa, niin tyyppi livahti tuttuun tapaansa ulos ovesta. Varmaan oli menossa naapurin Vilma-kissaa moikkaamaan. Ties mikä kesäromanssi niillä on.

Freedom!

Annoin iltapalaks Mörrille vähän herkkuja, että munki pisteet vähän nousis sen silmissä. Huomenna ne sitten taas laskee, kun annan tavallisia perusnappuliineja.

Pelasta maailma

Jokin aika sitten oli varsinainen ilonpäivä liittyen blogiini. Tässä ajatusteni karikossa, jota myös blogiksi voisi kutsua, ylitettiin 4000 käynnin rajapyykki. Siis verrattuna hienoihin muotiblogeihin tai karuihiin syömishäiriöjuttuihin, täähän on ihan säälittävän vähän, joten ei verrata niihin. Julkisesti blogiani kehtaa lukea 9 ihmistä, mikä on ihanaa. Yhdeksän on just hyvä luku. Jossain vaiheessa lukijoita oli jopa 10 mutta sitten joku tajusi lähteä ja sekin on ihan ok. Katsoin mielenkiinnosta, että mistä ja miten tänne on eksytty. Parhaat hakusanat oli ehdottomasti perseläski ja hyvin tehty pulla.

Tämän mahtavan ja maagisen rajapyykin ylityksen vuoksi päätin kertoa jotain hieman uutta ja ehkä jopa yllättävää itsestäni. Ette varmana arvannut, että mä harrastan säännöllisesti hyväntekeväisyyttä. Olen oikea oman sukupolveni Angelina Jolie ilman niitä lapsia. Kuluneen viikon aikana olen käyttänyt yhteen hyväntekeväisyyskohteeseen yhteensä 6 euroa. Se on työttömän palkasta paljon. Ostin sunnuntaina kolme riviä lottoa ja eilen Mörrin mieliksi luontoarvan, kissimirrin kuvalla tietty. Ensimmäisillä kolmella eurolla tuettiin kahden onnekkaan äkkirikastumista ja jälkimäisillä sitten Suomen luontoa. Voin siis jatkossakin kävellä kaupungilla vastaantulevien feissareiden ohi puhtaalla omallatunnolla.

Pyhitä lepopäiväsi

Maistuis varmaan sullekin!

Tämän postauksen syy on haluni kiittää sitä nerokasta tahoa, joka on tehnyt kauppojen sunnuntaiaukiolon mahdolliseksi. Heräsin tänään pienen päänsäryn vallitessa vatsani murinaan. Kuten tästä kävi jo eilen ilmi, ei mun jääkapista löydy ratkaisua nälän poistamiseen. Sunnuntaini ei kuitenkaan ollut tuhoon tuomittu, vaikka en omista omaa pizzalähettiä tai kokkia. Kipasin lähikauppaan ostoksille. Todennäköisesti voimia antoi edellisenä iltana/yönä nautitut alkoholijuomat, jotka eivät vielä olleet ehtineet poistua elimistöstäni.

Nyt on eväät kohdallaan. Ostin kolmea eri juggea, jotain juggerahkajuttua, maitoa, karjalanpiirakoita, greippiä, porkkanoita ja jädeä. Riittänee huomiseksikin. Olen myös valmistautunut kohta alkavaan miesten kauneuskilpailuun EM-futiksen finaaliin, ostamalla pari avokaadoa ja sit sitä jädeä. Mulla oli aluksi kamala ongelma, että kumpaa kannatan, koska mun suosikit Ruotsi ja Hollanti tyri omat pelinsä. Päätin tänään sitten, että kannatan sitä joukkuetta, jolla on parempi avauskokoonpano, siis paremmannäköinen.

Pakko vielä kehuskella eilisestä. Olin siis erään luottoystäväni syntymäpäiväillanvietossa. Ilta oli oikeen mukava, vaikken muita osallistujia oikeen tuntenutkaan. Ja mikä parhainta, pääsin kerrankin kotiin voittajana. Siis ennen sitä tilaa, kun ei enää pysy pyörän kanssa pystyssä, vonkaa kaikkea mikä liikkuu ja aiheuttaa draamaa. Harvoin sitä tajuaa lähteä ajoissa kotiin ja nyt ajoissa oli siis kymmentä vaille kolme.