tiistai 3. heinäkuuta 2012

Pelasta maailma


Jokin aika sitten oli varsinainen ilonpäivä liittyen blogiini. Tässä ajatusteni karikossa, jota myös blogiksi voisi kutsua, ylitettiin 4000 käynnin rajapyykki. Siis verrattuna hienoihin muotiblogeihin tai karuihiin syömishäiriöjuttuihin, täähän on ihan säälittävän vähän, joten ei verrata niihin. Julkisesti blogiani kehtaa lukea 9 ihmistä, mikä on ihanaa. Yhdeksän on just hyvä luku. Jossain vaiheessa lukijoita oli jopa 10 mutta sitten joku tajusi lähteä ja sekin on ihan ok. Katsoin mielenkiinnosta, että mistä ja miten tänne on eksytty. Parhaat hakusanat oli ehdottomasti perseläski ja hyvin tehty pulla.

Tämän mahtavan ja maagisen rajapyykin ylityksen vuoksi päätin kertoa jotain hieman uutta ja ehkä jopa yllättävää itsestäni. Ette varmana arvannut, että mä harrastan säännöllisesti hyväntekeväisyyttä. Olen oikea oman sukupolveni Angelina Jolie ilman niitä lapsia. Kuluneen viikon aikana olen käyttänyt yhteen hyväntekeväisyyskohteeseen yhteensä 6 euroa. Se on työttömän palkasta paljon. Ostin sunnuntaina kolme riviä lottoa ja eilen Mörrin mieliksi luontoarvan, kissimirrin kuvalla tietty. Ensimmäisillä kolmella eurolla tuettiin kahden onnekkaan äkkirikastumista ja jälkimäisillä sitten Suomen luontoa. Voin siis jatkossakin kävellä kaupungilla vastaantulevien feissareiden ohi puhtaalla omallatunnolla.

Ei kommentteja: