maanantai 9. heinäkuuta 2012

Paljettitoppi ja Tikkurilan värikartta

Tässä sitä nyt ollaan tokkuraisena makoisien päiväunien jäljiltä. Viikonlopun valvojaiset sai aikaan pientä univajetta. Tosin oli univelkojen määrä pieni tai suuri niin aina mä näitä päikkäreitä vedän. Ihan harrastukseksi olen jo ruvennut kutsumaan.

Huolimatta tästä mun ihanasta mutta aikaavievästä harrastuksesta mä olen onnistunut olemaan vähän sosiaalisempi kuin aikoihin (tänään livenä tavannut yhden ihmisen, kahden kanssa puhunut puhkassa ja yhdelle tekstannut). Ihan olen ottanut puhelimen käteen ja soittanut, ehdottanut ja tullut pyydetyksi mukaankin. Lauantaina meno oli niinkin hurjaa, että löysin itseni puoli neljän jälkeen polkemassa kotiin. Siis aamulla.

Sunnuntaiahdistuksessa pyöriessäni kelailin mennyttä ravintolailtaa. Juu mukavaa oli, alkoholiakin nautin. Sit mulla tuli verkkokalvoille kuva itsestäni naistenhuoneessa näitten muiden neitokaisten vierellä. Kumma kyllä mulla suurin ahdistus ei ollut läskivatsaperse, vaan tää mun hiirenharmaa ulkonäkö. Kaikilla muilla oli hirmuset tukkasysteemit viriteltynä, meikkiä naamarissa enemmän kun mun kotona kaapeissa yhteensä ja sit ne vaatteet. Eikä siinä mitään jokainen menee tyylillään. Tajusin vaan siinä samassa, että mä oon tainnut kasvaa jo ton glitterivaiheen ohi. Liekö tämä sitten osoitus siitä, että ihminen kehittyy läpi elämänsä.

Tästä oivalluksesta seurasi sitten looginen päätelmä. Koska en enää ole paljettitoppimimmi, jään varmana yksin. Ai et muka tajuu? No tietenki jään, kun ei kukaan huomaa mua niitteen tälläytyneiden kaunottarien takaa. Kaveri toki ehdotti, että ens kerralla mennään johonkin toiseen baariin. Auttaskohan se. Ehkä.

Ja älkääs nyt olko huolissanne tästä mun lisääntyneestä alkoholin kulutuksesta tai siitä että tää blogi muuttuis täysin mun dokaustarinoiden purkupaikaksi. En mä vielä ole ihan niin ammattilaistasolle tässä mun viikonloppurietastelussa päässyt.

t. Harmaavarpunen

p.s. Kuka arvaa, missä helsinkiläisessä yökerhossa olin? Ei ainakaan täällä isolla kirkolla asuville luulis olevan kovin vaikea arvata.

Ei kommentteja: