Hyviä uutisia

En voi uskoa, että kirjoitin ton yllä olevan otsikon mutta näin se on. Mulle on vihdoin tapahtunut jotain hyvää tän kaiken skeidan keskellä. Kuuden hakemuksen, kolmen haastattelun ja vitullisen stressaamisen jälkeen oon vihdoin saanut töitä. Kävin tiistaina jututtaan ko. koulun reksiä ja keskiviikkona illalla se sitten soitti ja toivotti mut tervetulleeksi suunnittelupäivään maanantaina.

Kyseessä ei ole mikään unelmaduuni mutta duuni kuitenkin. Aloin olla jo niin paskana ja ammatillinen itsetuntoni oli jo ihan matalalla. Ajatukset kiersi sitä samaa kaavaa "miksen mä kelpaa mihinkään?". Torstaina heräsin oudon hyväntuulisena ja ihmettelin ihan, että mistähän mä voisin valittaa nyt, kun mun suurin murheenaihe on kadonnut. No lupaan kyllä keksiä jotain.

Tää viikonloppu menee nyt flowssa hilluessa. Eilen oli ihan hauskaa, vaikka ikäviäkin kohtaamisia tapahtui. Niistä on nyt parempi olla puhumatta, ettei mene koko festarit ihan perseelleen niinku viime vuonna. Mutta selkeetä kehitystä mussa on vuodessa tapahtunut. Tilanne josta viime vuonna poistuin itkien, meni tällä kertaa jo aika hyvin. Poistuin paikalta selkä suorassa ja häpeämättä mitään. Samaa en voi sanoa siitä toisesta osapuolesta.

Tää hyvänolontunne on todella huumaava ja samalla hirveen pelottava. En oo kokenut tällasta todella pitkään aikaan. Nyt vaan pelottaa tietty, et täält tullaan sit alas ja kovaa. No koitan tän pienen hetken nauttia. Pessimistihän osaa nauttia hetkestä, kun tietää, että kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Paperiton toimisto vuoteen 2020 mennessä

Heräsin puhelimen pirinään. Olin unohtanut laittaa sen äänettömälle. Vittu! Mun täti on soittanut tällä viikolla joka päivä mulle. Se on huolissaan tästä mun vatsataudista. Se on jännä, miten paljon helpompi sen ja mun äidin olla huolissaan mun paskomisesta kuin mun masennuksesta. Pelkäävät, että jos mä vaikka kuolen nestehukkaan. No ei syytä huoleen, söin aamupalan. Lautasellisen suklaamuroja maidolla x2. Ja ei, en siis ole 10-vuotias pikku prinsessa, vaikka valitsemani myrkky onkin sokeri. Lomalla matkin hotellin kersoja ja vedin tuoreita hedelmiä ja suklaamuroja aamiaiseksi. Erona on vain se, että lautaset täällä kotona on kolme kertaa suurempia.

Mä tsemppasin eilen. Terapian jälkeen poikkesin kotimatkalla työkkäriin. (Tähän sopisi nyt fanfaarit!) Se mamma siellä työvoimatoimistossa puhu todella hauskalla tavalla. Se muistutti jotain henkilöä, en vaan keksinyt, että ketä. Täyteltiin niitä lappuja ja se kirjotteli koneelleen jotain (miksi ne henkilötiedot pitää kirjottaa siihen paperiin ja sitten se täti kirjottaa ne vielä koneelle?). Mä selvisin aluksi siitä oikeen hyvin ja se varmaan luuli mua ihan normaaliksi siihen asti kunnes se rupes kertomaan, että mitä kaikkea mun pitää tehdä, että mä voisin saada jotain rahaa jostain. Teki mieli pillahtaa itkuun ja sanoa, että pitäkää penninne. Sitten me tehtiin työnhakusuunnitelma. Suunnitelma on omatoimista työnhakua. Onneksi se mamma oli hirmu mukava, etten mä sitten ryhtynyt vittumaiseksi.

Nyt mun pitäisi toimittaa sinne kopioita työdistuksista ja sopimuksista ja vaikka mistä. Enkä oo edes viimesimmältä työnantajalta saanut pyydettyä todistusta. Mulla on jotain työttömyyskassan maksujakin maksamatta, että se ei kai oo kauheen hyvä homma. Kaiken tän lisäksi pitäisi vielä lukea jotain juttuja sieltä työkkärin nettisivuilta ja verkkopankkitunnuksilla kuitata, että on lukenut sen paskan. Pitäisi löytää verkkopankin tunnukset siis jostain. Ja kaiken tän tekemiseen oli vielä joku helkkarin aikataulu. Deadline. Mä oon niin dead. Burn out.

Mun psyyke ei kestä tällasia paperinhommia. Mä oon traumatisoitunut näistä sosiaalietuuksista ja niiden hakemisesta. Opiskeluaikana, eli ei siis niin hirveen kauan aikaa sitten, nostelin opintotukea, eli korotonta lainaa. Eräänä kauniina päivänä valmistumisen jälkeen otin laskimen käteen ja ryhdyin tarkistamaan ylittyykö tulorajat ja kuinka monelta kuukaudelta joudun palauttamaan opintotukia. Tässä vaiheessa olisi pitänyt tajuta, että voidakseen selvitä opintotukien takaisinmaksuviidakosta, ei riitä, että on kirjoittanut lyhyestä matikasta laudaturin (omakehu haisee, I know). Laskin laskut päin persettä, tietenkin ja palautin yli 1000 euroa liikaa opintotukia takaisin. Mulla rupeaa nyt kyyneleet kihoamaan silmiin ja kädet tärisemään, kun mä ajattelen sitä tilannetta. Oikaisupyynnöt ja valituskirjeet Kelalle ei paljoa auttaneet. Oma moka. Voi voi. Kyynel. No rahaa se vaan oli. 

Onneksi ulkona paistaa aurinko. Tulee niin energinen olo tosta auringon paisteesta. Saakohan jostain netistä tilattua pimennysverhoja, jotka olisi just sopivan kokosia mun ikkunaan. Täytyy muistuttaa mun sisustajaa sellasten hankkimisesta asap.

Haetaan kärsivällistä ja tehokasta sihteeriä.

p.s. päivän viikon lookki on suunnilleen sama kun Austin Powers leffan hollantilaisella Kultamunalla. Mä tosin en syö omaa ihoani, vielä ainakaan.

Määräaikainen/työtön

Tänään alkoi elämässä sitten uusi vaihe nimeltä työttömyys. Pelottaa. Kauhistuttaa. Miten mun pää kestää jatkuvan vapaalla olemisen? Päätin viikko sitten sunnuntaina hesaria lukiessani, että tätä täytyy nyt kuitenkin juhlistaa. Milloin olen viimeksi ollut vapaa tekemään mitä haluan. En muista. En tosin kyllä muista myöskään sitä, milloin olen viimeksi halunnut olla vapaa tekemään mitä vain. No nyt kuitenkin olen ja aion yrittää ottaa siitä kaiken irti. Varasin äkkilähdön. Lähden huomenna reissuun ja pelottaa ihan vitusti. Mitä jos en pärjääkään matkalla yksin? Mitä jos tulee ahdistus ja pahaolo? Toisaalta mitä sitten, jos reissusta tulee paska, ainakin on sitten paska reissu lämpimässä.

En muista koska viimeksi olen ollut pakettimatkalla mutta odotan innolla, että minkälaisia suomiturreja saan matkaseurakseni. Ja se taputtaminen. Toivottavasti muistan taputtaa, kun lentokone laskeutuu sujuvasti. Työkaverini ja äitini ihmettelivät ihan liikaa, kun kerroin, että lähden yksin reissuun. Heitä ihmetytti se ennemmän kuin olisin uskonut. Minun huoleni yksin matkustamisessa on lähinnä se, että miten yksin reissaava saa selän rasvattua. Maailmassa on paljon yksin eläviä ihmisiä, niin eikai se nyt ole niin outoa, että nämä yksin olevatkin haluavat matkustaa. Tuttavani kertoi eräästä ystävästään, joka oli taannoin harmitellut sitä, että haluaa matkustaa mutta ettei voi lähteä yksin, koska häntä huoletti, että mitähän muutkin ajattelevat. Mulle on ihan sama mitä muut ajattelee nyt, kun palaan reissusta ne ajattelee kateellisena, että wow mikä rusketus.

Pussyn menee tänää hoitopaikkaan. Vähän hirvittää. Mitä jos se kusee kaverin nahkasohvalle tai syö sen viherkasvit? Rompan ei oo aina kovin hyväkäytöksinen. No kai ne pojat pärjää. Suurempi huoli mulla on kyllä siitä, miten mä pärjään reilun viikon ilman Rompania. Tänäänkin kun heräsin niin toi ihana karvakasa nukkui mun kainalossa pää mun vieressä tyynyllä. Aaawww...

Mutta siis hirveeti tekemistä ennen huomisiltaa ja lähtöä. Ajattelin tehdä listan, että muistan edes osan.
1. pitää korjaa kokeet, laittaa arvosanat ja käydä vielä työpaikalla
2. hyviin tapoihin kai kuuluu viedä työkavereille jotain herkkuja, että jotain pitäs leipoo ostaa
3. viedä toi mirri hoitoon ja siivoo sen hiekkalaatikko
4. treenaa runko rantakuntoon
5. uskaltaa hakea matkalaukku pimeästä kellarista
6. kokeilla mahtuuko mitkään kesävaatteet enää päälle
7. opetella käyttämään mun uutta kolme kuukautta sitten hankittua kameraa
8. pummia jostain kyyti kentälle ja kotiin
9. pestä pari koneellista pyykkiä


p.s. jos jollain on ideoita siihen selän rasvaamiseen, niin kertokaa!