Love is in the air

Virtsankarkailuongelmien kanssa täs tarpeeks tuskailtuani, oon yrittänyt keventää fiilistä sillä tyypillisellä tavalla, eli tuijottamalla Suurinta pudottajaa. Ja tajusin (sadannen kerran), et mä oon ihan rakastunut Bob Harperiin. Voi kumpa mä saisin jostain itselleni oman Bobin. Kelatkaa miten sheipeissä mä oisin ja kuinka järjestyksessä elämä olis. Se ois mahtavaa se. Sit kelatkaa, et sais lisäks tuijottaa sitä sen jumalaista runkoa ja kauniita kasvoja.

p.s. Opin eilen et Kierkegaardin mukaan onnellisuuden eka taso on esteettinen taso, jossa välitetään vaan pinnallisista asioista. Mä olen siis ainakin ekalla levelillä. En tiedä sitten nostaisko luomumaidon ostaminen mut eettiselle tasolle, joka on taso numero kaksi.

Paljettitoppi ja Tikkurilan värikartta

Tässä sitä nyt ollaan tokkuraisena makoisien päiväunien jäljiltä. Viikonlopun valvojaiset sai aikaan pientä univajetta. Tosin oli univelkojen määrä pieni tai suuri niin aina mä näitä päikkäreitä vedän. Ihan harrastukseksi olen jo ruvennut kutsumaan.

Huolimatta tästä mun ihanasta mutta aikaavievästä harrastuksesta mä olen onnistunut olemaan vähän sosiaalisempi kuin aikoihin (tänään livenä tavannut yhden ihmisen, kahden kanssa puhunut puhkassa ja yhdelle tekstannut). Ihan olen ottanut puhelimen käteen ja soittanut, ehdottanut ja tullut pyydetyksi mukaankin. Lauantaina meno oli niinkin hurjaa, että löysin itseni puoli neljän jälkeen polkemassa kotiin. Siis aamulla.

Sunnuntaiahdistuksessa pyöriessäni kelailin mennyttä ravintolailtaa. Juu mukavaa oli, alkoholiakin nautin. Sit mulla tuli verkkokalvoille kuva itsestäni naistenhuoneessa näitten muiden neitokaisten vierellä. Kumma kyllä mulla suurin ahdistus ei ollut läskivatsaperse, vaan tää mun hiirenharmaa ulkonäkö. Kaikilla muilla oli hirmuset tukkasysteemit viriteltynä, meikkiä naamarissa enemmän kun mun kotona kaapeissa yhteensä ja sit ne vaatteet. Eikä siinä mitään jokainen menee tyylillään. Tajusin vaan siinä samassa, että mä oon tainnut kasvaa jo ton glitterivaiheen ohi. Liekö tämä sitten osoitus siitä, että ihminen kehittyy läpi elämänsä.

Tästä oivalluksesta seurasi sitten looginen päätelmä. Koska en enää ole paljettitoppimimmi, jään varmana yksin. Ai et muka tajuu? No tietenki jään, kun ei kukaan huomaa mua niitteen tälläytyneiden kaunottarien takaa. Kaveri toki ehdotti, että ens kerralla mennään johonkin toiseen baariin. Auttaskohan se. Ehkä.

Ja älkääs nyt olko huolissanne tästä mun lisääntyneestä alkoholin kulutuksesta tai siitä että tää blogi muuttuis täysin mun dokaustarinoiden purkupaikaksi. En mä vielä ole ihan niin ammattilaistasolle tässä mun viikonloppurietastelussa päässyt.

t. Harmaavarpunen

p.s. Kuka arvaa, missä helsinkiläisessä yökerhossa olin? Ei ainakaan täällä isolla kirkolla asuville luulis olevan kovin vaikea arvata.

Hajoo glittereihis horo!

omin pikku kätösin

Siinä se nyt on. Valmis. Rompan on syöny varmaan kilon glitteriä ja mä oon ollu koko viikon sekasin noista liimoista tarroista mutta tulipahan tehtyä se mitä lupasinkin. Ja täähän siis takaa sen, että mut tullaan jatkossakin kutsumaan kaikkiin polttareihin (jee!!!) siinä toivossa, että jaksaisin uudelleen kyhätä tällasen hienon albumin (in your dreams). Mut joo mä taidan nyt hetkeks taas jättää noi askarteluhommat...

Pekka Haavisto istu mua vastapäätä spårassa ja mä jäädyin totaalisesti. Raivostuttavaa. Suomen politiikan yks kiinnostavimmista hahmoista jakaa samaa hengitysilmaa mun kanssa ja mä vaan tuijotan ja laitan Ipodii kovemmalle. Sain vitusti paskaa yhelt opekaveriltakin. Se fanittaa Antonioo. Se ihmetteli, et mitä oikeen oli tapahtunut, kun normaalisti mulla ei oikeen pysy suu kiinni.

No nyt mä sitten mietin valmiiksi, että mitä mä voisin Pekalle sanoa, jos joku päivä taas reissataan yhessä ratikalla.

Hei Pekka. Mä äänestin suo. Sä ja Paavo Arhinmäki ootte herättänyt mun kiinnostuksen politiikkaa kohtaan. Kiitos siitä. Mitä sä ajattelet täst maailman menosta? Musta kaikki on välillä aika todella pelottavaa. Säästöjä ja leikkauksia, lamaa ja lomautuksia. No mä jäänki nyt täs pois mutta oli kiva jutella. Sano Antoniolle terkut. 

Pakko nyt Pekasta jauhaessa jauhaa myös vähän Antoniosta. Mun mielestä tässä suomenturhinjulkkis valinnassa on tapahtunut ihan älytön vääryys ja virhe. Mun käsityksen (joka perustuu kauppareissuilla lehtien lööpeistä saatuun tietoon) mukaan se Antonio ei kuitenkaan huoraa jokaisen juorulehden palstoilla sillisariensa kanssa toisin kuin eräät. Ja joo myönnän, sorruin kesken krapulasekoilujeni katsomaan jakson tätä paskaa. Ja nyt hävettää.

Voisko joku muuten ystävällisesti kertoa mulle, että eletäänkö me oikeesti maailmassa, jossa kauneusihanteet on tällaset? Masentavaa. Emmä jaksa.

Karjamarkkinat

Jos tää lumi, talvi ja päin persettä menneet uudenvuodenlupaukset vituttaa, niin onneksi tänäkin vuonna meitä uskollisesti piristää Miss Suomi kilpailu. Viihdeuutisaddiktina olen väkisinkin altistunut viime aikoina missiuutisten otsikoille. Itsehillintäni on kuitenkin onneksi pysynyt kurissa ja olen mahtavista houkuttelevista otsikoista huolimatta jättänyt lukematta missikiertuetta koskevat uutiset. Otsikoista päätellen kiertue on kuitenkin ollut huisin vauhdikas, eikä vaaratilanteilta ole vältytty. Eniten huvitusta tänä vuonna aiheutti jollekin runsaspoviselle missikandidaatille tehty tissitarkastus (Kukahan sai kunnian suorittaa tarkastuksen?). Olisihan se ihan hirveetä, jos pikkutyttöjen idoli Miss Suomi ei olisikaan luonnollisen kaunis ja aito, vaan olisi täyttänyt rinstikat toppausten sijaan sillisareilla.

Ruotsissa on monia asia paremmin. Siellä ollaan jo joitakin vuosia sitten oivallettu lopettaa Fröken Sverige kisa. Ilmeisesti Ruotsissa juorulehtien kansiin saadaan ilman tätä kilpailuakin kauniita julkkisnaisia, sillä onhan Ruotsissa mm. kuninkaallisen kauniit prinsessat. Toisaalta jostainhan SM-liigan kiekkkoilijoille pitää tyttöystävät saada (sorry tää klisee!).

Kyllä taas kovasti harmitta, etten omista telkkaria.