Love is in the air

Virtsankarkailuongelmien kanssa täs tarpeeks tuskailtuani, oon yrittänyt keventää fiilistä sillä tyypillisellä tavalla, eli tuijottamalla Suurinta pudottajaa. Ja tajusin (sadannen kerran), et mä oon ihan rakastunut Bob Harperiin. Voi kumpa mä saisin jostain itselleni oman Bobin. Kelatkaa miten sheipeissä mä oisin ja kuinka järjestyksessä elämä olis. Se ois mahtavaa se. Sit kelatkaa, et sais lisäks tuijottaa sitä sen jumalaista runkoa ja kauniita kasvoja.

p.s. Opin eilen et Kierkegaardin mukaan onnellisuuden eka taso on esteettinen taso, jossa välitetään vaan pinnallisista asioista. Mä olen siis ainakin ekalla levelillä. En tiedä sitten nostaisko luomumaidon ostaminen mut eettiselle tasolle, joka on taso numero kaksi.

Kytkin ei nouse

Miten tästä on niin helvetin vaikea kirjottaa. Haluaisin niin paljon purkaa eroon liittyviä asioita mutta kun yritän, rupee kyyneleet tulemaan silmiin ja lopetan yrittämisen. Viime viikon tapahtumat tosin aktivoi aikalailla näitä piilotettuja ja osittain todella tukahdutettuja tunteita. Haluisin niin kovasti saada jonkulaisen päätöksen asioille ja jatkaa matkaa ja elämää.

Mä en ole vielä kivusta vapaa, pelkään olenkohan ikinä. Haluisin niin päästää sut menemään mutta pelkään, että sitten mulle ei jää enää mitään. Mä en halua unohtaa, koska olin niin onnellinen. Ja jonkunhan on vaalittava muistoa siitä, mitä meillä oli, koska sä oot jo ajat sitten päättänyt unohtaa mut ja meijät.

p.s. On tää kyl mahtavaa, et on olemassa toi Youtube, niin voi kuunnella kaikkii ranteetaukibiisejä ihan milloin huvittaa. Tai ehkä mun pitäs vaan laittaa Ipodilta repeatillä Proud soimaan.

Perseet

Tässä sitä taas kotosalla möllötetään. Olin ihan suunnitellut lähteväni nyt päivällä (siis kelatkaa) tonne ulos auringon paisteeseen saamaan vähän väriä hipiä mutta eihän se aurinko paista, joten vältyin nyt toltakin rasitukselta. Huh.

En tiedä onko mun lääkitys nyt vihdoin kohdillaan, koska ikävistä asioista (terapiatauko, ihmissuhde poikki, läskit jne) huolimatta olin eilen hyvällä tuulella ja nytkin vähäsen. Eilen oli terapia ja ihan hyvä setti olikin mutta nyt on pitkä tauko edessä, kun se on lomalla. Epistä, että kaikki on lomalla, kotihoito, psykiatri, terapeutti ja kaikki paitsi mun pään ongelmat. Ne ei mee lomalle. No terapeutti sanoi, että taukokin voi olla hyvästä, kun me ollaan nyt aika intensiivisesti käsitelty tiettyjä asioita ja kaikenlaista on noussut pintaan. Et saa vähän huilatakin. Yritetään nyt sit uskoa sitä ja olla ahdistumatta.

Mä sain eilen itteni ovesta ulos ja se kannatti. Vaikka mulla ja ihmissuhteella homma meni vituiks (jauhetaan siitä sit joskus), niin lähdin yhden sen kautta tutustumani ihmisen kanssa terassille. Ilta sitten vähän venähti mutta hauskaa oli. Hauskaa oli vielä aamullakin, kun heräsin. Muistin unen, joka ei ollut painajainen (eikä mikään seksijuttu). Alkoholihuuruissa uneeni oli eksynyt komea (tietty) mies, jonka kanssa mulla oli ihanaa, vaikka sillä oli kaksi lasta. Tää lapsijuttu oli todella outo, koska mä en haluis miestä, jolla on lapsia. Mut siis pääpointti oli se, että se unimies ei ollut mun eksä (jonka perään oon ulvonut nyt 1,5 vuotta) ja olin ihan förälskad. Suurena unientulkitsijana mä päättelin, että tää tarkoittaa nyt sitä, että mun pää alkaa vihdoin ajattelemaan, että jonain päivänä mä saattaisin voida kokea suuria ihania tunteita jotain muutakin kun mun eksää kohtaan. Tää on suuri askel mulle. Tähän asti kaikki rakkausunet on ollu mun eksästä. Virkistävää.

Vähän väsyttää toi valvominen, joten nyt taidan mennä päikkäreille siinä toivossa, että se mun ja unimiehen romanssi jatkuis. Tästä viikonlopusta taitaa muutenkin tulla ihan hurja. Eräs ystäväni täytti vuosia ja mahdollisesti sen porukkaan voisi illallan mahtua yksi hullukin.

Mitä tänään ruoaksi?

p.s. Kananmunien päiväys on 14.3.2012.

Hetkinen... vikaa korjataa parhaillaan

Mikä on yleisesti hyväksyttävä aika surra parisuhteen päättymistä?

Mun edellinen parisuhde päättyi hieman yli vuosi sitten ja siitä se alamäki on sitten vauhdilla jatkunut. Mä olin lääkärin mukaan masentunut jo ennen tätä eroa (en mielestäni tämän parisuhteen takia) mutta sitten kun hän päätti eräänä tiistaina ilmoittaa, että tää oli nyt tässä, mun koko maailma romahti. Ja kyllä, mulla meni oma elämä ihan palasiksi yhden miehen takia. Tunnustan syntini. Mä olen säälittävä nainen, jolle tämä ihminen oli sanoinkuvaamattoman tärkeä ja rakas. Niin tärkeä, etten päässyt siitä yli vain olkia kohauttamalla ja vitullisella dokailulla ja huoraamisella. Mä tunnen itseni ihan luonnonoikuksi. Olen kuullut niin monelta taholta kummasteluja siitä, miten otin niin raskaasti tämän eron. Eihän me edes asuttu yhdessä jne. Mun mielestä olisi ollut kummallisempaa, jos en olisi ottanut sitä raskaasti, sehän olisi ollut merkki siitä, että hän ei ollut minulle erityinen ihminen, jonka menetys olisi sattunut.

Tää ero ja tää henkilö on ollu sellasia asioita, joista mä olen halunnut kirjottaa jo monesti tähän mun blogiin, koska niin moni mun ilo ja suru liittyy niihin. Mun elämä on jakautunut kahteen osaan: entinen kiva elämä ennen eroa ja tää paska, jota kutsun elämäksi eron jälkeen. Kirjottaminen (ja puhuminen) tästä on kuitenkin ollut älyttömän vaikeeta. Kuten joskus aiemmin taisin jo mainita, on niin paljon iisimpää jauhaa peruspaskaa perusarkijutuista ilman, että raapasee pintaa syvemmältä ja päätyy sen seurauksena sänkyyn vollottamaan.

Nyt sillä oli syntymäpäivät ja mä inspiroiduin mun rikkoutuneesta peilistä (ei syytä huoleen, en ole laittanut peiliäni paskaksi sydänsurujeni takia, se vaan kaatu, todennäkösesti pyhän hengen voimasta ja meni rikki) taiteilemaan tunnettani viestivän kuvan (joo luovuus/hulluus huippussaa). Nää kaikenlaiset merkkipäivät tuottaa mulle tuskaa, tulee muistoja, niin hyviä kuin huonojakin. Mä tein superteon ja laitoin hänelle onnittelut multa ja kissimirriltä ja kerroin lyhyesti kuulumiseni. Hän vastasi viestiini kahdella sanalla. Ne ei onneksi olleet haista vittu mutta kiitos paljon ei tuntunut hirveesti paremmalta.

Vaikka edelleen tuntuu pahalta kaikki tähän eroon liittyvä, oon huomannut, että terapeuttini on jollain kummallisella tavalla saanut mut ymmärtämään ja hyvinä päivinä myös hyväksymään tilanteen. Tätä kipua se ei poista mutta auttaa ehkä välillä elämään sen kanssa. Olisi silti ihanaa, jos kuvioissa olisi joku ihana ystävä, jonka kanssa edes vaan joskus vois jutella tästä. Että muutkin kun terapeutti hyväksyis mun surun ja ikävän.

Huh, I did it! Kykenin kirjottamaan mun rikki menneestä sydämestä. Et tiedoks vaan kaikille, tätä scheissee on sit luvassa lisää taas joskus, kun mä nyt vihdoin sain tän padon auki.

p.s. Uutisissa on otsikoitu, että takatalvi haittaa pääsiäisen menoliikennettä. Mihin pitäs niinku mennä? Sänkyyn, peiton alle viettämään pääsiäisen kärsimysnäytelmää?

"Kaiken kokeneena voin sanoa, että vielä on jotain kokematta."

Spårapysäkillä osui tänään silmään mainos, jossa Suomen ykkös mäkikotka lateli jonku niistä monista viisauksistaan. Mun ehkä oma suosikkini näistä on Matin mahtava analyysi rakkaudesta.

Rakkaus on kuin lankakerä - se alkaa ja loppuu

Säärystimet vieläkin kesken, lankakerä loppui

Näinhän se on. Omalla kohdallani se rakkaus on joka vitun kerta loppunut. Jotenkin nyt ehkä kaikista Matin sekoiluista huolimatta ois niin kiva, jos se sais hommat kuosiin ja ettei se lankakerä sen Sussun kanssa ihan heti loppuis. Nythän ne haasteet vasta on edessä, kun se kaukosuhde Matin vankilasta vapautumisen johdosta päätty.

Onhan se vaikeeta olla tollanen julkisuuden henkilö. joskus kun oltiin kavereiden kanssa lauluravintola Pataässässä niin ihan törkeesti vaan mentiin häiritseen Mattia ja vongattiin nimmarit tisseihin. Seuraavana päivänä sillonen poikaystävä vähän ihmetteli kyllä, että mitä sotkua mun tississä on. Meinas tulla riita, kun se ei heti tajunnut, et ei se oo mikään sotku, vaan Matin nimmari.

Älä myöskään unohda näitä:
"Ehkä otin, ehkä en, so not, kunhan hyppy kulkee."
"En suosittele antabusta kenellekään. Sen kanssa ryypätessä tulee ihan kammottava olo."
"En ole ulkona kuvioista, olen pihalla."
"Kaikki on all right ainakin minulla. En tiedä, onko muilla."

Ja kai kaikki muistaa, mikä on bon voyage-tunne?