Miten tästä on niin helvetin vaikea kirjottaa. Haluaisin niin paljon purkaa eroon liittyviä asioita mutta kun yritän, rupee kyyneleet tulemaan silmiin ja lopetan yrittämisen. Viime viikon tapahtumat tosin aktivoi aikalailla näitä piilotettuja ja osittain todella tukahdutettuja tunteita. Haluisin niin kovasti saada jonkulaisen päätöksen asioille ja jatkaa matkaa ja elämää.
Mä en ole vielä kivusta vapaa, pelkään olenkohan ikinä. Haluisin niin päästää sut menemään mutta pelkään, että sitten mulle ei jää enää mitään. Mä en halua unohtaa, koska olin niin onnellinen. Ja jonkunhan on vaalittava muistoa siitä, mitä meillä oli, koska sä oot jo ajat sitten päättänyt unohtaa mut ja meijät.
p.s. On tää kyl mahtavaa, et on olemassa toi Youtube, niin voi kuunnella kaikkii ranteetaukibiisejä ihan milloin huvittaa. Tai ehkä mun pitäs vaan laittaa Ipodilta repeatillä Proud soimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti