lauantai 30. kesäkuuta 2012

Perseet

Tässä sitä taas kotosalla möllötetään. Olin ihan suunnitellut lähteväni nyt päivällä (siis kelatkaa) tonne ulos auringon paisteeseen saamaan vähän väriä hipiä mutta eihän se aurinko paista, joten vältyin nyt toltakin rasitukselta. Huh.

En tiedä onko mun lääkitys nyt vihdoin kohdillaan, koska ikävistä asioista (terapiatauko, ihmissuhde poikki, läskit jne) huolimatta olin eilen hyvällä tuulella ja nytkin vähäsen. Eilen oli terapia ja ihan hyvä setti olikin mutta nyt on pitkä tauko edessä, kun se on lomalla. Epistä, että kaikki on lomalla, kotihoito, psykiatri, terapeutti ja kaikki paitsi mun pään ongelmat. Ne ei mee lomalle. No terapeutti sanoi, että taukokin voi olla hyvästä, kun me ollaan nyt aika intensiivisesti käsitelty tiettyjä asioita ja kaikenlaista on noussut pintaan. Et saa vähän huilatakin. Yritetään nyt sit uskoa sitä ja olla ahdistumatta.

Mä sain eilen itteni ovesta ulos ja se kannatti. Vaikka mulla ja ihmissuhteella homma meni vituiks (jauhetaan siitä sit joskus), niin lähdin yhden sen kautta tutustumani ihmisen kanssa terassille. Ilta sitten vähän venähti mutta hauskaa oli. Hauskaa oli vielä aamullakin, kun heräsin. Muistin unen, joka ei ollut painajainen (eikä mikään seksijuttu). Alkoholihuuruissa uneeni oli eksynyt komea (tietty) mies, jonka kanssa mulla oli ihanaa, vaikka sillä oli kaksi lasta. Tää lapsijuttu oli todella outo, koska mä en haluis miestä, jolla on lapsia. Mut siis pääpointti oli se, että se unimies ei ollut mun eksä (jonka perään oon ulvonut nyt 1,5 vuotta) ja olin ihan förälskad. Suurena unientulkitsijana mä päättelin, että tää tarkoittaa nyt sitä, että mun pää alkaa vihdoin ajattelemaan, että jonain päivänä mä saattaisin voida kokea suuria ihania tunteita jotain muutakin kun mun eksää kohtaan. Tää on suuri askel mulle. Tähän asti kaikki rakkausunet on ollu mun eksästä. Virkistävää.

Vähän väsyttää toi valvominen, joten nyt taidan mennä päikkäreille siinä toivossa, että se mun ja unimiehen romanssi jatkuis. Tästä viikonlopusta taitaa muutenkin tulla ihan hurja. Eräs ystäväni täytti vuosia ja mahdollisesti sen porukkaan voisi illallan mahtua yksi hullukin.

Mitä tänään ruoaksi?

p.s. Kananmunien päiväys on 14.3.2012.

2 kommenttia:

Saretska kirjoitti...

Evääthän näyttävät hyviltä! Hauskaa iltaa!

Niina kirjoitti...

Tackar! Nyt on kaapin sisältöäkin vähän päivitetty niin, että kiinteääkin ravintoa on tarjolla.