Saisko unihiekkaa, sitä 350 milligrammasta!

Tietääkö joku, mikä on torkuttamisen maailmanennätys?

Rolle lempparipuuhassaan

Mun oma personal best on noin 1,5h (tänään torkutin vaan tunnin). Vanhassa puhelimessa herätys sammui itestään tunnin jälkeen, en tosin tajunnut sitä ennen kuin muutaman pommiin nukkumisen jälkeen. Nuorempana kollina Rompan toimi näppärästi sinnikkäänä herättäjänä, jota ei saanut pois päältä yhtä helposti kuin herätyskelloa. Nykyään Rompankin on jo tottunut torkuttaja. Se lähinnä kääntää kylkeä tai katsoo mua vittuuntuneena, kun herätyskello soi. Mun aamu-unisuudesta ja sängystänousemisinhotuksesta huolimatta mä kyllä menen töihin ihan ajoissa. Mä vaan laitan kellon soimaan sen verran aikasin, että ehdin noin puol tuntia torkuttaa, skippaan aamiaisen ja jos on oikeen kiire meikkaan matkalla töihin. Eräs miespuolinen kollega sanoi mulle kerran, että vain nainen voi toimia noin. Mä tavallaan ymmärrä. Enemmänhän unta tulis ilman torkuttamista mutta kun ne minuutit torkkupirahdusten välillä on mun mielestä makoisinta unta mitä on (päikkäreiden lisäks).

Nukkuminen on muutenkin niin saatanan vaikeeta. Mä en enää syö iltasin mitään lääkkeitä (vaikka ehkä pitäs), koska musta tuntui, että olin ihan koomassa seuraavana päivänä. Sairaalassa olessa se oli ihan ideaalitilanne, meni aika hirveen nopsaa ja kivasti, kun oli ihan pihalla 247 (tässä ehkä selitys sille, miksi en muista tammi- maaliskuusta 2011 hirveesti mitään). Työelämään yhdistettynä vitullinen iltalääkitys ei kuitenkaan mulle sopinut. Toisaalta ei kyllä sovi vitullinen valvominenkaan. Viime keväänä menin muutaman kerran aamulla töihin ilman, että olin nukkunut minuuttiakaan edellisenä yönä. Olotila muistutti etäisesti humalaa tai krapulaa (vanhan viinan haju vaan puuttui).

Nykyisin nukahtaminen harvemmin on se ongelma. Mä kyllä tavallisesti saan unen päästä kiinni jos yritän (en kyllä aina yritän koska valvominen yöllä on kivaa) mutta uni on todella katkonaista. Kuulemma tyypillinen masennuksen oire, great. Yleensä herään aamuyöstä useaksi tunniksi. Sitten mä surffailen netissä tai katon jotain paskaa telkkariohjelmaa ja uni tulee uudelleen siinä viiden jälkeen. Aamulla herätyskellon soidessa tuntuu kuin olisin nukkunut vain muutaman tunnin. Mun oli pakko lopettaa viikonloppuhesarin tilauskin, jotta olis edes teoriassa mahdollista nukkua yhtä soittoa koko yö (joo mä oon nyt näin leimi horo, että mä oikeesti nukun yöt viikonloppuisin). Toinen tyypillinen juttu on terapeutin mukaan se, että yöllä nukkuessani käsittelen näitä hankalia asioita unien avulla. Sekin tosi great. Nää unet on yleensä ihan perseestä ja superahdistavia (mun eksät on jättänyt mut mun unissa nyt joku miljoona kertaa ja tuhannella eri tavalla, on tosi levollinen olo kun herää). Ja sit se toistuva painajainen. Tää mun painajainen ei tosin oo mikään uus juttu, joka olis tullu kehiin vasta masennuksen myötä. Mä oon niin kauan kun muistan nähnyt aina samaa jahtaamispainajaista erilaisine variaatioineen, eli perusjuttu on aina sama, paikka ja henkilöt vaan välillä vaihtuu. Joku viisas varmaan osais kertoa, mitä syviä alitajunnan juttuja tää jahtaaminen kuvastaa.

Nyt kun en ole säännöllisesti töissä, eikä siis yleensä ole pakkoa herätä aamulla aikaisin, on mulle ollut todella haastavaa pitää vuorokausirytmi normaalina. Valvon helposti pitkälle yöhön ja nukun päivällä, kun muut puurtaa arjen askareiden parissa. Päivällä en millään haluaisi nousta sängystä ja herätä, yöllä sen sijaan mulla ei ole mitään ongelmaa puuhastella kotona ja jos vain kehtaisi, voisin hyvin ryhtyä yöllä esim pesemään pyykkiä tai imuroimaan. Joululomahan mulla käytännössä menikin niin, että nousin sängystä joskus neljän aikaan päivällä ja olin virkeimmiläni illalla, kun normaalit ihmiset menivät nukkumaan. Tää luonnollisesti helpottaa hirveesti muutenkin huonossa jamassa olevien ihmissuhteiden ylläpitämistä sekä oman aktiivisuustason nostamista.

Pitää varmaan vielä kirjottaa pätkä mun suuresta rakkaudesta eli päiväunista. Yleensä jos oon päivällä kotona, enkä tee mitään ihmeempiä niin rojahda sohvalle tai sänkyyn ja siitä seuraa aina päikkärit. Vaikka olisin nukkunut kuinka pitkät ja makosat yöunet, aina on aikaa päiväunille. Muutenhan päikkäreissä ei oo mitään ongelmaa mutta kun se vaikeuttaa sitten entisestään sitä yöllä nukkumista. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu, että mikään määrä unta ei oo tarpeeksi. Tää on raivostuttava oravanpyörä. Kun jätän päikkärit väliin, ei se takaa, että yö menisi ihanasti höyhensaarilla mutta sen se takaa, että seuraavana päivänä olen entistä väsyneempi (ja äkäsempi) ja päikkäreiden välttäminen on vielä hankalampaa.

Musta tuntuu muutenkin, että mun unen tarve on ihan loputon. Entisessä elämässä jaksoin painaa viikko tolkulla kiireistä arkea lyhyillä yöunilla ja viikonloppuna en nukkunut senkään vertaa. Mä en kestä tätä jatkuvaa väsymystilaa.

p.s. Älkää vaan sitten kukaan kysykö, että miten tollanen kuvarykelmä tehdään, koska en mä tiedä ja jos joku muka huomas, että blogin ulkoasuun on tullut ihan pikkiriikkinen muutos, niin siitäkään en voi ottaa kunniaa itselleni, vaan kiitos menee amk-insinööriystävälleni. Et tackar o pockar!