On jotenkin käsittämätöntä, miten uupunut näin vähästä voi olla. Yksi suoritus/päivä on mulle aivan tarpeeksi. Kotiin päästyäni oon joka päivä vaan kaatunut sohvalle ja maannut siinä koko illan. Osasyyllinen tähän on varmasti nyt taas pahentuneet univaikeudet. Vaikka siis oli uuvuttavaa, kun oli näin paljon kaikkea, oli silti piristävää tavata osaa vanhoista työkavereista. No eihän siellä kuukaudessa mikään oo muuttunut. Mirja viettää edelleen kaiket päivät (välkät ja oppitunnit) huutonetissä lastenvaatteita katellen, Tainan perse on edelleen yhtä levee jne. No on siellä tosi mahtaviakin tyyppejä ja nekin oli kumma kyllä kauheen ilosia nähdessään mut (varmaan näyttelivät). Erään kollegan kanssa meillä molemmilla on stort intresse för svenska deckare ja Maria Montazami, joten oli virkistävää vähän jutella kirjoista ja Marian viime aikaisista blogijutuista ja tehtiinpä jopa siinä jossain välissä hauska ruotsinkielinen testi liittyen Maria Montazamiin. Testin mukaan minä ja Minna ollaan tosifaneja (piti tosiaan ihan testi tehdä, että tääkin asia selvisi). Oli vaan kauheen ikävä taas huomata, että ne välitunnit on hirveen lyhyitä. En oikeen meinannut ehtiä mennä niitä sijaistettavia oppitunteja mennä pitämään, kun oli kaikkee juoruttavaa siellä työhuoneessa. (henkilöiden nimet tietty muutettu)
Tänään oli sit vielä terapia ja sen jälkeen kävin kuntosalilla pitkästä aikaa (katsomassa jotain sisutusohjelmaa). Treenin jälkeen pukkarissa se itku sitten tulikin. Liekö johtunut väsymyksestä vai mistä. Taitaa olla päiväunien aika.
p.s. Jani Toivolakin oli treenamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti