Älä tee sitä!

Kaikki on taas tietenkin odottanut kuumeisesti, että mitähän paskaa mä oon viime yönä saanut kirjotettua. Tää teksti on kyllä yöllisiä tuotoksiani mutta ei viime yöltä. Tää vaan on odottanut julkaisua tuolla luonnokset-kansiossa jonkin aikaa. Ja kyllä, olen samaa mieltä. Mulla pitäsi olla joku aikalukko (niinku toisilla alkolukko) nettiin/blogiin, ettei pääsis yöllä kirjottelemaan/lukemaan mitä sattuu soopaa. Mutta kun ei ole, ou well.

Mulla oli äskettäin vuosipäivä tai oikeestaan kaksi. Niistä molemmat olis kait voinut olla mun kuoleman vuosipäiviä. Ensimmäinen yritys tapahtui melko pian Aurorasta päästyäni ja toinen muutamaa viikkoa myöhemmin. Tää aihe on hankala ja mä häpeän itseäni sen takia, että yritin itsemurhaa. Mä olin silloin todella väsynyt ja olo oli ihan toivoton (seliseliseli). Sairaalasta kotiuduttuani jäin tosi yksin. Kaikki kai luuli, että mut oli saatu korjattua, koska tää hullu päästettiin sieltä suljetulta vapaaksi. Jos mulla olis ollut kainalosauvat ja kipsi, kaupassakäynti- ja siivousapua olisi varmasti ollut enemmän tarjolla.

Ekalla kerralla mä vedin ketipinoria kuulemma tappavan annoksen. No sehän siis mulla oli kai alunperin tarkoituksenakin, että en ymmärrä mitä se sairaalan väki nyt siihen takertui. Mä en ihan tarkalleen muista kaikkea, mitä siinä tapahtui mutta jossain vaiheessa soitin yhdelle kaverille, joka sitten soitti ambulanssin (ja sen jälkeen se koki velvollisuudekseen tiedottaa kaikkia yhteisiä tuttavia tapahtuneesta muttei jaksanut tulla sairaalaan katsomaan, että olenko kunnossa, hyvin olen "ystäväni" valinnut). Että vituiks meni sitten se ja pääsin jouduin takas Auroraan pariks päiväks. Seuraava yritys päättyi siihen, että äiti löysi mut kotoota lattialta ja sit taas mentiin pillit soiden sairaalaan. Äiti oli huolestunut, kun mä en vastannut puhelimeen ja tuli vara-avaimilla sisään.

Ihmisten reaktiot oli tosi perseestä, juoruamista selän takana, totaalista ignooramista, vähättelyä, suuttumusta jne. Mun isosiskon ehkä erikoisin. Sillä itsellään oli reilut kymmen vuotta sitten paha huumeongelma (ja nyt ei siis oo kyse mistään pilven poltosta) ja se on itsekin aiheuttanut aikalailla huolta kaikille ja on ollut lähellä kuolemaa useamman kerran. Silti mun sisko oli ekana tuomitsemassa ja huutamassa mulle sitä, kuinka itsekäs mä olen, kun aiheutan äidille, hänelle ja kaikille näin paljon huolta.

Nyt me ei olla vuoteen oltu tekemisissä oikeestaan ollenkaan. Se muutti syksyllä, en tiedä mihin. Enkä saanut kutsua sen tyttären synttäreillekään. No tähän väliin pakko mainita, että mä en ole ainoa sen sukulainen, joka on sen mustalla listalla ja johon se on katkassu välit. Vituttaa melko rankasti, että äiti varoo sekaantumasta koko asiaan. Se ei halua, että sisko suuttuu sille, koska sitten sisko ei antais sen nähdä sen lastenlasta. Siskolla on yliote äidistä ton lapsenlapsijutun taikia ja mä taas oon etääntynyt niistä molemmista. Musta tuntuu, että äiti valitsi mun siskon, vaikka mä olin se, joka sillä hetkellä olis tarvinnut perheen apua ihan niinku sisko silloin huumevuosien jälkeen.

Mun oma suhtautumiseni itsemurhaan on vuoden aikana vähän muuttunut, enkä osaa sanoa halusinko ihan oikeasti silloinkaan kuolla. Mä olin vaan niin älyttömän uupunut. Tän hetken tunnetilan voisi kiteyttää lainaamalla Ann Heberleiniä Jag vill inte dö, jag vill bara inte leva / En halua kuolla, en vain halua/jaksa elää.

Siskoni yritti ekan itsemurhayritykseni jälkeen kai jotenki puhua mulle järkeä (kovin hyvin onnistumatta) ja mainitsi tän Hectorin biisin. Mulle siitä jäi mieleen vaan se, että kuolleet unohdetaan, eikä ketään surra ikuisesti, muiden elämä jatkuu (tosi kannustavaa). Mutta entä jos on elossa ja tuntuu siltä, että on jo unohdettu, pitäiskö silti jaksaa/haluta elää?

Hei, silloin kun sä seisot sillä sillankaiteella, tai kun makaat niska sopivasti junanraiteella ja olet päättänyt näin...
Tai juuri kun oot unilääkepullon avannut, taikka pyssy ohimolla lähtörunos tavannut, kun olet päättänyt näin...
 Älä tee sitä! Hei, älä tee sitä!
Hei, ennen kuin sun valtimosi auki ratkeaa, tai ennen kuin sun niska silmukassa katkeaa, ja olet päättänyt näin...
Älä tee sitä! Hei, älä tee sitä!
Jos sä teet sen hirmutyön, valvon vuokses yhden yön. Sitten olet vain ei-kukaan, minua et ota mukaan. Annan anteeksi, mut itseäni aion puolustaa: sinut unohtaa...
Siis älä tee sitä! Hei, älä tee sitä!
Hei, juuri kun sä ikkunaasi auki vetäiset, tai punaisessa kylvyssä näet näyt etäiset ja olet päättänyt näin...
Älä tee sitä! Hei, älä tee sitä!
Paljon vielä löytää vois, miksi kiirehtiä pois? Silti estä ei sua kukaan, mutta ketään et saa mukaan! Annan anteeksi, mut itseäni aion puolustaa: sinut unohtaa...Siis älä tee sitä! Hei, älä tee sitä! Hei, älä tee sitä!

Että tällaset perjantaifiilikset.
Hectorin biisin sanat kopioitu täältä.