tiistai 20. maaliskuuta 2012

Blogi

Vaikka kuinka yritän tällai aamulla oikolukea yön pimeinä tunteina tehtyjä aikaansaannoksia, ei tässä tekstissä taaskaan taida olla mitään tolkkua mutta antaa mennä. Jännä miten yöllä ne omat ajatukset tuntuu niiiiin deepeiltä ja fiksuilta. Päivä kun valkenee tulee karu totuus esiin. Tässä kohtaa voisi tehdä taas jonku vertaukset/viittauksen Tuksun blogiin ja sen ajatuksen kulkuun mutta en viitsi nyt dissata itseäni enää enempää.

Muistaakseni mulla oli joku visio (jotain suurta varmasti) tän blogin suhteen sillon reilu pari kuukautta sitten, kun mä aloin kirjottamaan tätä. Nyt mä oon ihan totaalisesti kadottanut tän mun vision. Mä tykkään kirjottaa, se on mukavaa ajankulua. Mutta tän piti olla mulle muutakin. Mun oli tarkotus tehä muutakin kun vaan kirjottaa söpösti ja mukahauskasti jostain typeristä kommelluksista.

Mä oon niin kateellinen niille, jotka osaa/pystyy tarttumaan siihen asiaansa ja näpyttään sen siihen näytölle. Oli kyse sitten jostain muotihässäköistä, sisutusjutskista tai omista/naapurin mielenterveysongelmista. Mulla se ei oikeen suju. Mulla on punanen lanka kateissa, enkä mä edes tiedä haluanko mä oikeesti löytää sitä. Että haluanko mä oikeesti kirjottaa niistä jutuista, mistä mä oikeesti olin aatellu kirjottaa. Siinä olis tietty se vaara, että saattas tulla melko paha mieli. On niin paljon helpompi kirjottaa jotain suhteellisen arkipäivästä paskaa.

Mun elämässä paskan määrä on nyt jonkin aikaa pysynyt aikalailla vakiona, ei suuria heittoja suuntaan tai toiseen. Syksyllä piti jaksaa palata töihin, kaikki energia ja terapiasessiot tuli käytettyä työssäjaksamisen yllläpitämiseen. Ei ollut voimia jatkaa menneiden asioiden käsittelyä ja puimista. Nyt tuntuu siltä, että on liikaa asioita, joista pitäisi puhua mm terapeutin kanssa. Ihan kuin sisälle ois patoutunut monen kuukauden tuntemukset. Mä en oo kirjottanut päiväkirjaakaan ikuisuuksiin. En jaksais aatella niitä asioita, joiden takia on niin saatanan huono olla. Siinä on riittävästi jaksamista, että jaksaa sitä huonoa oloa.

Ja sitten toisaalta mua pelottaa, että vointi menee huonompaan suuntaan, jos taas kaikki padot aukee ja ikävät asiat tulee takas pintaan. Nyt mä selviin yksin jotenkuten tästä arjen pyörityksestä mutta oon jumissa, enkä pääse eteenpäin toipumisessa. Ehkä tästä vois olla hyvä mainita sille mun maksulliselle juttukaverille. Vittu kun se ei lue ajatuksia.

p.s. tähän ahdistukseen saattaa kyllä vähän vaikuttaa vitun huonosti nukutut/valvotut yöt ja menkat (aina hyvä tekosyy asialle kun asialle).

Ei kommentteja: