perjantai 2. maaliskuuta 2012

Havuja perkele!

Joskus kun pidän pientä taukoa päätoimisesta harrastuksestani (eli siis paskojen telkkarisarjojen katsomisesta), en suinkaan lähde kylille ihmisiä tapaamaan tai tekemään mitään muutakaan, mistä kehtaisi oikeasti jollekin kertoa. Sen sijaan kökötän tietokoneen ääressä ja lueskelen blogeja, viihdeuutisia ja jotain supermeganoloja keskustelupalstoja (mainittakoon nyt kuitenkin se, että vielä en onneksi ole siinä pisteessä, että kirjoittaisin palstoille provosoivia keskustelun aloituksia). Toisinaan eksyn kuitenkin jonkun laatujulkaisunkin sivuille. Tänään luin hauskahkon kolumnin täältä.

Ja mähän siis olen käynyt tänä talvena kerran hiihtämässä. Edellisen kerran kun vastaavaa on tapahtunut, taisi Spice girlsit olla vielä kova juttu. Nojoo oli ihan ookoo setti. Kerran kaaduin, ylämäessä. Vähän kyllä vitutti, kun ladulla meni niitä pieniä metrin mittasia kakaroita, joiden suksi luisti hiukan paremmin kuin mun.

Ja vaikka mä oon facebookista tauolla, niin ei sosiaalista mediaa päässyt karkuun edes hiihtolenkillä. Jotta olisi siis varmaa, että mä oon varmasti hiihtänyt niin pakkohan siitä oli kuvakin ottaa ja nyt tänne sitten laittaa ja kehuskella. Hiihdettyjä kilsoja en kyllä kerro.

päivän asu on taas mietitty ihan vitun tarkkaan, monot on merkkiä Entiedä ja sukset Ketävittukiinnostaa.



Ei kommentteja: