Jotain outoa on tapahtunut. Joko jäätävät vitutukset on laimentuneet tai sitten mä olen liian uupunut tai tottunut olemaan vittuuntunut, niin ettei sitä enää edes oikeen huomaa. Ihminenhän kai sopeutuu kaikkeen. Vitutus on mun perusolotila.
Vielä ihan masennuksen alkuvaiheessakin saatoin välillä olla todella vihanen ja raivoissani. Itkin, huusin ja olin hysteerinen. Kyllä mä vieläkin itkeskelen mutta lähinnä yksin kotona ja aika hiljaa niiskuttaen. Aiemmin itkukohtaus saattoi tulla missä vaan. Useimmiten esimerkiksi työpäivän jälkeen matkalla kotiin. Ehkä on ihan hyvä merkki, että pystyn jo vähän hallitsemaan itseäni ja tunteenpurkauksia. Toisaalta mulla on sellanen olo, että kaikki on tasapaksua mössöä. Ei oo ylä- tai alamäkiä, on vaan tasasta menoa 50 metriä pohjamutien alapuolella.
Tietty mä oon ilonen, että oon vähän enemmän balanssissa kun vaikka vuosi sitten. Kuitenkin tuntuu, että en oikeen oo elossa. Hengitän kyllä ja yritän selvitä arjesta mutta en tunne olevani elossa. Ei paljo vitsit naurata tai paskat uutiset itketä.
Välttelenköhän mä näitä tunneskaalan ääripäitä?
2 kommenttia:
Ehkä ne on ne lääkkeet? Mulla ainakin väheni radikaalisti noi vollotuskohtaukset metrossa lääkityksen aloittamisen jälkeen. Eikä ne sit tulleet enää takaisin, vaikka jätinkin lääkkeet erittäin vääräoppisesti pois, mutta silloin olinkin jo terapiassa ja ehkä noi itkun aiheetkin oli ehtineet jo vähän haalistua.
Lääkkeistä puheenollen, mun psykiatrisisko kertoi, että SSRI-lääkkeet vaikuttaa rottatesteissä niin, että vanhat rotat oppii sellaisia asioita, joita normaalisti omaksuu vain varhaislapsuudessa. Sen takia lääkkeet ja terapia yhdessä on niin tehokas yhdistelmä. Mut sen takia on erittäin vaikea hyväksyä sitä, että iso osa porukasta passitetaan vaan kotiin niitten lääkkeitten kanssa ilman mitään terapiaa. Tosi kiva sit olla siellä peiton alla aivot tosi mukautuvaisina ja vastaanottavaisina kaikenlaisille uusille konsepteille, kun input on pelkkää ankeeta paskaa.
Mä oon tosta aivojen mukautuvaisuudesta joskus kuullutkin mutten tiennyt et noilla napeilla voi olla sellastakin vaikutusta. Mielenkiintosta mutta oot oikeessa, et harvinaisen syvältä, ettei sitä hyödynnetä riittävästi. Kyl mä kieltämättä oon huomannut nyt tässä reilu vuoden terapian tuloksena jotain kehitystä omassa olemisessa sekä kyvyssä muuttaa omaa toimintaa. Ilman lääkkeitä se tuskin pelkän terapian voimalla tuskin olis mahdollista.
Lähetä kommentti