Matkalla hourulasta kodin kautta hautaan

Juttelin jokin aikaa sitten yhden etäisesti tutun ihmisen kanssa julkisesta terveydenhuollosta. Kävi ilmi, että ollaan molemmat käyty samalla lääkärillä samassa terveyskeskuksessa tässä alku vuoden aikana. Kokemukset vastaanotolta oli tosin ihan päinvastaiset. En tiedä tarkalleen mitä vaivaa tuttavani oli ollut hoidattamassa (käsitykseni mukaan ei kuitenkaan mitään mielenterveysongelmaa) mutta hänelle ko. lääkäri oli laittanut lähetettä erinäisiin testeihin ja kokeisiin ja ollut kuulemma muutenkin oikeen mukava. Tämä hullu ei saanut ihan yhtä hyvää hoitoa. Varmaan taas ihan omaa syytä. Jouduin kerjäämään reseptien uusimista ja vakuuttelemaan, etten ylitä annostusta nukahtamislääkkeissä (koska hän näki, että yli vuosi sitten näin on päässyt käymään). Lääkäri oli jopa sitä mieltä, että on parempi, että valvon ja menen koomassa töihin kuin, että satunnaisesti ottaisin lääkkeen. Kysyin, että mites mun sitten pitäisi noi duunit jaksaa hoitaa. Ei se osannut siihen sanoa mitään.

Itkee vollotin sitten siinä vastaanotolla, kun ei se terveydenhuollon ammattilainen ollut muuta kun vittumainen. Siltä oli vissiin kiireessä jäänyt empatia kotiin. Ja ehkä myös maalaisjärki, kun se niin vähättelin sitä unen merkitystä. Pyysin sitten, että saisin lähetteen psykpolille (vaikka en mä sinne kyllä haluaisi mennä, koska se mesta on niin syvältä), kun tällanen pätkätyöläinen ei pääse nauttimaan työterveyshuollon ihanuudesta. Hän sanoi laittavansa lähetteen, kunhan siitäkin hetki ensin kinattiin.

Tästä on nyt jo kulunut melko pitkä aika ja tänään sitten pienen puhelinrumban jälkeen kävi ilmi, että mitään lähetettä ei ole ikinä edes laitettu. Jälkeenpäin vähän harmittaa sen asiaan syyttömän terveydenhoitajan puolesta, kun mä sit ehkä vähän hermostuin (mut paskahan valuu aina alaspäin). Tiedoissa luki, että lähete laitetaan mutta lääkärillä oli sitten jäänytkin se tekemättä. No mut sattuuhan noita, kaikille. Jännityksellä jäädään nyt sitten odottamaan, että kauanko mun pitää vielä venata, että pääsen aneleen uusia reseptejä ja lausuntoo kelalle terapian jatkamista varten.

huoneentaulu by Pulla

Nyt sit kaikki vois vielä laittaa sormet ristiin ja peukut pystyyn, että mä en joudu sen yhden ärsyttävän henkilön asiakkaaksi siellä psykpolilla. Meillä tuli pieniä erimielisyyksiä mun hoidon suhteen ja se oli syy, miksi viime keväänä lopetin käynnit siellä. Se oli koko ajan sitä mieltä (huom. ilman hyviä perusteluja), että mä en vielä silloin olisi voinut palata töihin ja oli yhden yliannostussession jälkeen taas passittamassa mua johki hourulaan. Mä haistatin sille ja sen pehmustetuille huoneille paskat ja menin seuraavana maanantaina takas töihin. Raskastahan se oli mutta kyllä mä uskon, että se töihin paluu oli oikee ratkasu. Olisi ollut tietty ideaalitilanne, että tämä henkilö olisi tukenut mua siinä töihin palaamisessa, koska se oli aika pelottavaa. Mitä sanoa kolleegoille, entä kersoille jne. Mutta mä selvisin siitä, ilman hänen apua. Nyt on vaan tällanen pakkotilanne, et täytyy vaan mennä selkä suorassa sinne sitten kun sen ajan saa ja hoitaa hommat niin, et saa ne pari paperia äkkiä ja sit se on soronoo taas.

Näin sen hoitsun jokin aika sitten yhdessä kaupassa ostamassa hiusväriä. Kipitin äkkiä ulos. Tuli karsee olo ja hirveet fiilikset niistä vuoden takaisista käynneistä siellä sen luona. Näiden pääkopan ongelmien hoidattaminen on vaan niin paljon vaikeempaa kun vaikka murtuneen sormen. Henkilökemioiden pitää edes jollain tasolla toimia, kun hoidossa on niin keskeisessä asemassa puhuminen ja luottamus. Ja joidenkin kanssa se vaan ei suju, vaikka kuinka haluaisi. Tulee ihan ikävä sitä yhtä ammattilaista, joka avas mun pään ja näki sinne sisälle huolimatta siitä, että mä olin todella hysteerinen ja sekasin.