Soitin yhdelle kaverille ja tiedustelin haluisko se treffata joku päivä. Se laitto vastaehdotuksen kehiin, kivaa. Mennään shoppaamaan. Mun vatsaa rupes vääntämään ja tuskan hiki tuli pintaan. Päässä vilkkui mielikuvat itsestäni sovituskopissa liian pienissä vaatteissa. Toisaalta mun farkkutilanne alkaa oleen hälyttävän huono. Uudet, kokoa isommat olis ostettava. Kerroin kaverilleni näistä mun läskihuolista ja farkkutarpeesta. Lohdutukseksi tuli neuvo lähteä lenkille/salille.
Ai miten niin et pysty, meet vaan.
Taitaa olla tuha sanoa, mitä tein puhelun päätyttyä. Juu, en menny lenkille, menin sänkyyn itkemään. Tulipa taas olo, että oon maailman isoin luuseri. Jos se lenkille tai salille meno on jollekin normaalille ja täyspäiselle ihmiselle niin kovin helppoa, niin voisiko joku teistä tulla hakemaan mut mukaan liikuttamaan tätä hanuria?
p.s. Ihanaa kun sataa.
4 kommenttia:
Tuntuu pahalta kun lukee, kuinka pahalta sinusta tuntuu.
Voi kuinka tuttua tuo loppu osa sun postauksesta. Ollappa joku kaveri jonka kanssa olis ehkä helpompi lähteä liikkeelle. Joinain päivinä ovesta ulos lähteminen vain tuntuu vaikeammalta kuin mikään muu tässä maailmassa. Ihana kun sää antaa tekosyyn jäädä kotiin. Silloin ei tarvi tuntea niin paljon syyllisyyttä..
Kotiovi on kun vankilanovi, joka ei vaan aukea. Täällä lusin tuomiotani. Tää on niin syvältä, koska aiemmin mä oon ollut erittäin kykeneväinen liikkumaan ja menemään ilman ulkopuolisen apua. Nyt oma lenkittäjä olis todella tarpeen. Ehkä ehdotan kotihoidolle.
Nää on näitä päivä.
Lähetä kommentti